Lähdössä matkalle? Tarkista Tullin ohjeet ja vältä yllätykset
9.6.2026 08:30:00 EEST | Tulli | Tiedote
Kun on aikeissa lähteä kesälomalla ulkomaille, kannattaa tutustua Tullin ohjeisiin hyvissä ajoin ennen matkalle lähtöä, niin kotiinpaluu on sujuvaa. On nimittäin tavaroita, joita ei saa tuoda Suomeen tai joiden tuontiin liittyy ehtoja tai määrällisiä rajoituksia. Kun palaa lomareissulta EU:n ulkopuolelta, voi joutua maksamaan ostoksista veroja ja tullimaksua.

Tutustu rajoituksiin jo etukäteen
Joitain tavaroita ei saa tuoda lainkaan ulkomailta Suomeen. Lisäksi monissa tavaroissa on rajoituksia, miten paljon tai millä ehdoilla niitä voi tuoda. Rajoituksia on esimerkiksi seuraavissa tavaroissa: alkoholi, tupakkatuotteet, lääkkeet, elintarvikkeet ja lemmikit.
Rajoituksiin vaikuttaa se, mistä Suomeen tulee.
– Rajoituksiin tutustuessaan matkailijan täytyy kiinnittää erityistä huomiota siihen, tuleeko hän Suomeen EU:sta, EU:n ulkopuolelta, EU:n tulli- tai veroalueelta vai ETA-alueelta. Esimerkiksi Pohjoismaissakin on EU-maita ja EU:n ulkopuolisia maita, vinkkaa tulliylitarkastaja Niina Taimela.
Tarkista, mitä saat tuoda ilman veroja
Jos saapuu Suomeen EU:n ulkopuolelta, saattaa joutua maksamaan veroja ja tullimaksua tavaroista, joita on ostanut tai saanut ulkomailta. Tietyn määrän tavaroita saa kuitenkin tuoda ilman veroja ja maksuja.
- Jos saapuu EU:n ulkopuolelta Suomeen lentokoneella tai laivalla, saa tuoda mukanaan tavaroita enintään 430 eurolla ilman veroja ja tullimaksua.
- Jos saapuu EU:n ulkopuolelta Suomeen autolla, linja-autolla tai junalla, saa tuoda mukanaan tavaroita enintään 300 eurolla ilman veroja ja tullimaksua. Tämä koskee myös tilanteita, joissa saapuu Suomeen huviveneellä tai huvikäytössä olevalla lentokoneella.
Arvorajaan ei lasketa mukaan alkoholia, tupakkaa ja polttoainetta. Niiden tuonnille on omat rajoituksensa, jotka täytyy tarkistaa erikseen.
Suomeen saavuttaessa valitaan tullissa oikea kaista
Kun saapuu Suomeen, täytyy valita tullissa vihreä, sininen tai punainen kaista.
- vihreä kaista valitaan, jos ei ole tullattavia tavaroita tai muuta ilmoitettavaa tullille.
- punainen kaista valitaan, jos on tavaroita, jotka pitää tullata tai ilmoittaa. Jos mukana on kiellettyjä tavaroita, ne voi luovuttaa tullille oma-aloitteisesti valitsemalla punaisen kaistan.
- sininen kaista valitaan, jos saapuu EU-maasta lentokoneella eikä ole tullattavia tavaroita.
Kaistan valinnassa kannattaa olla tarkkana. Jos valitsee vihreän tai sinisen kaistan, mutta tullitarkastuksessa löydetään kiellettyjä tavaroita, tulli voi ottaa tavarat haltuun tai takavarikoida ne. Tavaroista voi joutua maksamaan kaksinkertaisen veron, tai matkustajaa voidaan epäillä tullirikoksesta. Jos on epävarma, voi aina valita tullissa punaisen kaistan ja kysyä neuvoa tullin työntekijältä.
Jos maahantulopaikassa ei ole kaistoja, ilmoitetaan tavarat tarvittaessa tullille muulla tavoin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
tulliylitarkastaja Niina Taimela
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Linkit
Tulli – turvallisuutta ja kilpailukykyä yhteistyöllä
Olemme kansainvälisen kaupan, ulkomaanliikenteen ja logistiikan erityisasiantuntija. Arvioimme ulkomaanliikenteen uhkia ja tunnistamme sen riskit sekä suojaamme yhteiskuntaa. Varmistamme tasavertaiset kilpailuedellytykset ja sujuvat tullipalvelut. Olemme ainoa viranomainen, joka toimii kaikilla Suomen rajoilla ja valvoo rajat ylittävää liikennettä. Turvallisuus tulee meille ensin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Viranomaisten pankkitietojen tiedustelu tehostui4.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tullin ylläpitämässä pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmässä (PMJ) otettiin 1. kesäkuuta käyttöön onnistuneesti uusi toiminnallisuus. Nyt viranomaiset voivat tehdä saldo- ja tilitapahtumatietojen kyselyitä pankki- ja maksutilien valvontajärjestelmän avulla. Päivitys parantaa tietosuojaa ja tietoturvaa, ja keskittäminen tuo kustannussäästöjä. PMJ:llä on tärkeä rooli myös harmaan talouden ja rahanpesun torjunnassa.
Pienet ja keskisuuret yritykset vetivät tavaraviennin kasvuun vuonna 2025 – suuryritysten vienti väheni3.6.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Tullin tilastoista selviää, että Suomen tavaravienti kasvoi vuonna 2025 pienten ja keskisuurten yritysten vahvan kehityksen ansiosta. PK-yritysten vienti kasvoi peräti 46,3 prosenttia vuoteen 2024 verrattuna, kun samaan aikaan suurten yritysten vienti laski 2,8 prosenttia. Suomen tavaravienti on kuitenkin edelleen keskittynyt suurimpien yritysten varaan: viiden suurimman yrityksen osuus tavaraviennin kokonaisarvosta oli noin 19 prosenttia ja kymmenen suurimman noin 30 prosenttia.
Suuri määrä laittomasti maahantuotuja savukkeita Tullin haaviin – alkuvuoden haltuunottomäärät ennätyslukemissa28.5.2026 08:22:00 EEST | Tiedote
Tulli on tutkinut savukkeiden laitonta maahantuontia Vantaalla helmi-maaliskuussa 2026. Laillisten kylmäkuljetusten mukana tuotiin Suomeen laittomasti jopa kahdeksan miljoonaa savuketta. Tapausta on tutkittu törkeinä veropetoksina.
Halpatuontilähetysten hillitsemiseksi tulee kolmen euron tullimaksu25.5.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Heinäkuusta alkaen yksityishenkilöiden EU:n ulkopuolelta tilaamille halpatuontilähetyksille tulee tullimaksu, joka on yleensä kolme euroa lähetyksen jokaisesta tavaraerästä. Loppuvuonna maksettavaksi tulee lisäksi käsittelymaksu. Maksut otetaan käyttöön koko EU:ssa halpatuontilähetysten hillitsemiseksi.
Esitutkinta törkeästä säännöstelyrikoksesta valmistui20.5.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Tullin maaliskuussa aloittama esitutkinta törkeästä säännöstelyrikoksesta on valmistunut. Esitutkinnan perusteella epäillään, että suomalaisyhtiö on vienyt pakotteiden vastaisesti Venäjälle 135 kuorma-autoa ja 29 perävaunua vuosina 2022–2023.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme