Korkeimman oikeuden ratkaisu liukastumistapaukseen ei tuo uutta taloyhtiön vastuuseen
8.6.2026 11:41:39 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote
Korkein oikeus antoi hiljattain ratkaisunsa vuonna 2013 tapahtuneeseen tapaturmaan, jossa opiskelija liukastui opiskelija-asuntosäätiön omistaman kerrostalon pihalla ja vammautui pysyvästi. Kiinteistönomistajan vastuuseen ratkaisu ei tuo uutta näkökulmaa, sillä valituslupa korkeimpaan oikeuteen oli myönnetty koskien vain kiinteistönomistajan väitteitä korvauksista syntyneen velan vanhentumisesta.
Korkein oikeus katsoi, etteivät vahinkoa kärsineen opiskelijan saatavat olleet vanhentuneet. Kiinteistönomistaja eli Keski-Suomen Opiskelija-asuntosäätiö ja vakuutusyhtiö Pohjola joutuvat maksamaan opiskelijalle noin kahden miljoonan euron korvaukset. Korvaussumma muodostui huomattavan suureksi, sillä siinä huomioitiin opiskelijalle aiheutunut pysyvä haitta ja työkyvyttömyys koko tulevan työuran ajalta. Taloyhtiökentällä tapaus on aiheuttanut huolta joutumisesta miljoonakorvausten maksajaksi liukastumisvahinkotapauksissa. Korvausvastuuta ei ole kyseissä tapauksessa kohtuullistettu, ja tähän on vaikuttanut nähdäksemme olennaisesti se, että KOAS on ammattimainen kiinteistönomistaja.
”Pidämme toteutunutta korvausvastuuta poikkeuksellisena. Mielestämme on epätodennäköistä, että tavallinen taloyhtiö joutuisi näin laajaan vastuuseen vastaavassa tapauksessa”, toteaa Kiinteistöliiton vanhempi lakiasiantuntija Tapio Haltia.
Kiinteistönomistaja vastaa kiinteistönsä turvallisuudesta. Vastuu on tuottamukseen perustuvaa, eli korvausvelvollisuuden perusteena täytyy olla laiminlyöntiä tai huolimattomuutta sekä todettu syy-yhteys kärsityn vahingon ja todetun tuottamuksen välillä.
”Oikeuskäytännössä on jo pitkään arvioitu kiinteistönomistajan vastuuta tuottamuksen osalta kuitenkin varsin tiukasti. Käytännössä kiinteistönomistajan on täytynyt vahingon sattuessa voida näyttää toimineensa kaikin puolin huolellisesti välttyäkseen korvausvelvollisuudelta”, Tapio Haltia sanoo.
Taloyhtiön hallituksessa kannattaakin kiinnittää huomiota kiinteistönhuoltosopimuksen riittävään sisältöön. Myös vakuutusturvan ajanmukaisuutta kannattaa määräajoin muidenkin tarpeiden näkökulmasta tarkastella. Taloyhtiön hallituksessa on tärkeää toimia huolellisesti, mutta hallitustyöhön osallistumista ei kannata vastuukysymysten pelon vuoksi ryhtyä karttelemaan.
Yhteyshenkilöt
Tapio Haltiavanhempi lakiasiantuntija
Puh:09 1667 6361tapio.haltia@kiinteistoliitto.fiTietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitto esittää yksinkertaisia ja selkeitä ehtoja uuteen taloyhtiöiden energia-avustukseen23.6.2026 09:08:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto pitää tärkeänä, että taloyhtiöiden uuden energia-avustuksen ehdot ovat selkeät ja helposti ymmärrettävät. Valtioneuvoston avustuksia koskeva asetus on saatettava voimaan nopeasti, jotta taloyhtiöt pääsevät etenemään korjaushankkeissaan.
Taloyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti hidastunut17.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on edelleen hidastunut. Kiinteistöliiton kyselyn perusteella kerrostaloissa keskimääräinen nousu on 1,5 prosenttia ja rivitaloissa 2,8 prosenttia vuonna 2026. Kerrostaloyhtiöissä keskimääräinen vastiketason kasvuvauhti on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän.
Taloyhtiöillä parannettavaa toiminnan suunnitelmallisuuden suhteen9.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöissä on tarvetta lisätä suunnitelmallisuutta erityisesti energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Vain pieni osa taloyhtiöistä on asettanut tavoitteita esimerkiksi energian- ja vedenkulutukseen liittyen, vaikka näillä olisi iso merkitys asumiskustannusten sekä asumisen päästöjen näkökulmasta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Hallitus päättää taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöistä2.6.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiön yhteisten tilojen pelisäännöt ja mahdolliset käytöstä perittävät maksut on hyvä sopia hallituksessa. Säännöistä ja maksuista on tärkeää viestiä kaikille osakkaille ja asukkaille, jotta yhteisten tilojen käyttö sujuu hyvässä hengessä.
Kiinteistöliitto ei suosittele parvekegrillaamisen kieltämistä taloyhtiöissä25.5.2026 10:49:56 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto ei suosittele, että taloyhtiöt ryhtyvät kieltämään grillaamista parvekkeilla. Kiinteistöliitto on jo pitkään pitänyt esillä parvekegrillaamisen paloturvallisuuteen liittyviä näkökohtia, mutta huoli asiasta on noussut ajankohtaisesti esiin Helsingissä viikonloppuna grillaamisen seurauksena syttyneen tulipalon jälkeen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme