Nimlas

Nimlas tavoittelee liikevaihtonsa kaksinkertaistamista Suomessa – kasvua uusilta palvelualueilta ja uusien yritysten perustamisesta

9.6.2026 09:00:00 EEST | Nimlas | Tiedote

Jaa

Talotekniikkakonserni Nimlas tavoittelee voimakasta kasvua 800 miljoonaan euroon Suomessa osana pohjoismaisen Nimlas Groupin uutta eurooppalaista kasvustrategiaa. Yritysostojen rinnalle Nimlas tuo Suomeen Ruotsissa menestyksekkäästi käytetyn kasvumallin, jossa uusia yrityksiä rakennetaan yhdessä alan yrittäjien kanssa. Samalla Nimlas hakee kasvua myös uusilta teknisiltä palvelualueilta.

Mies tarkistaa ilmastointijärjestelmää sisätiloissa LVI-Trio-yrityksen työasussa.
Nimlakseen kuuluva Etelä-Suomessa toimiva LVI-Trio lukeutuu suurimpiin LVI-huolto- ja korjauspalveluiden tarjoajiin Suomessa. Yhtiö työllistää yli 100 LVI-alan ammattilaista. Niko Jekkonen

Nimlas Group julkaisi uuden 4-40-4-strategiansa, jonka tavoitteena on kasvattaa konsernin liikevaihto 40 miljardiin Ruotsin kruunuun vuoteen 2031 mennessä. Strategian myötä Nimlas laajenee Pohjoismaiden ulkopuolelle Puolaan ja Saksaan. Samalla tavoitteena on kaksinkertaistaa liiketoiminnan koko nykyisillä markkinoilla Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Tavoitteena 800 miljoonan euron liikevaihto Suomessa

Vuonna 2025 Nimlas Suomen liikevaihto oli 334 miljoonaa euroa. Vuoteen 2031 mennessä tavoitteena on kasvattaa liikevaihto noin 800 miljoonaan euroon. Verkostoon kuuluu nyt 48 yrittäjävetoista yhtiötä.

Nimlas Finlandin toimitusjohtaja Tiina Koppisen mukaan Suomen talotekniikkamarkkinassa on edelleen runsaasti kasvupotentiaalia.

“Yritysostot ovat meille edelleen keskeinen kasvun ajuri, mutta niiden rinnalle tuomme nyt myös uusia tapoja kasvaa. Haemme kasvua talotekniikan yritysostojen lisäksi myös uusilta teknisiltä palvelualueilta sekä perustamalla uusia yrityksiä yhdessä alan yrittäjien kanssa”, Koppinen sanoo.

Ruotsissa Nimlas on jo rakentanut uusia yrityksiä greenfield-mallilla.

“Mallissa yhdistyvät yrittäjyys ja suuren konsernin tuki. Uskomme, että tämä kiinnostaa myös Suomessa alan osaajia ja yrittäjiä, jotka haluavat rakentaa kasvua omilla vahvuuksillaan”, Koppinen kertoo.

Nimlas kasvattaa yrityksiä yhdessä yrittäjien kanssa

Nimlas tavoittelee Suomessa kasvua myös vahvistamalla nykyisiä yrityksiään konsernin osaamisen, tukipalveluiden ja järjestelmien avulla. Koppisen mukaan markkina tarjoaa edelleen runsaasti mahdollisuuksia sekä yritysostoille että uusille avauksille myös uusissa teknisissä palveluissa.

“Verkostossamme on edelleen kasvunvaraa, ja haluamme myös vahvistaa esimerkiksi liiketoimintakaupoilla nykyisten yritystemme palvelutarjontaa. Suomen talotekniikkamarkkina on edelleen hyvin pirstaleinen, ja näemme keskusteluissa yrittäjien kanssa, että moni etsii nyt kasvulleen pitkäjänteistä kumppania. Haluamme tarjota mallin, jossa yrittäjyys säilyy vahvana myös osana suurempaa konsernia”, Koppinen kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mies tarkistaa ilmastointijärjestelmää sisätiloissa LVI-Trio-yrityksen työasussa.
Nimlakseen kuuluva Etelä-Suomessa toimiva LVI-Trio lukeutuu suurimpiin LVI-huolto- ja korjauspalveluiden tarjoajiin Suomessa. Yhtiö työllistää yli 100 LVI-alan ammattilaista.
Niko Jekkonen
Lataa
Kaksi henkilöä työskentelee rakennusprojektissa, heillä on suojavarusteet yllään.
Quattroservices toteuttaa sähkö-, IV- ja LV-urakoita vaativiin hankkeisiin, kuten sairaaloihin. Se on Nimlaksen suurin yhtiö yli 200 henkilöstöllä.
Niko Jekkonen
Lataa
Sähköasentaja työskentelee katossa olevien sähkökaapelien parissa.
Pääkaupunkiseudulla toimiva JRA-Sähkö liittyi konserniin yrityskaupalla vuonna 2018. Yhtiö on vahva tekijä etenkin taloyhtiöiden sähköjärjestelmien uusimisessa.
Lataa
Kaksi huoltomiestä tarkastaa kylmälaitetta ulkona, yllään turvavarusteet ja huomioliivit.
Kylmäkolmonen on erikoistunut kylmälaitejärjestelmien asennukseen ja kylmälaitehuoltoihin. Yhtiön kotipaikka on Vantaalla.
Lataa
Mies työskentelee LVI-laitteiston parissa teknisessä tilassa.
LVI-Trio on Nimlaksen suurin palveluyritys. Yhtiö tarjoaa IV- ja LV-huolto- ja korjauspalveluita Uudellamaalla.
Lataa
Nainen työskentelee suojavarusteissa talotekniikan parissa.
Movitek on kuulunut konserniin vuodesta 2018. LVI-urakoitsija työskentelee parhaillaan muun muassa Oulun OTC-stadionhankkeessa.
Lataa
Mies työskentelee kannettavan tietokoneen kanssa sähkötekniikan parissa suojavarusteisiin pukeutuneena.
Pohjois-Suomessa ja Kainuussa toimiva Paikallis-Sähkö on mukana XTX Marketsin datakeskusprojektissa Kajaanissa.
Lataa
Tiina Koppinen on toiminut Nimlas Finlandin toimitusjohtajana vuodesta 2014.
Tiina Koppinen on toiminut Nimlas Finlandin toimitusjohtajana vuodesta 2014.
Lataa

Linkit

Nimlas Finland Oy

Nimlas on yksi Pohjoismaiden johtavista teknisten asennusten ja palveluiden toimijoista. Kasvava konserni muodostuu Suomessa lähes 50 paikallisesta yhtiöstä, joissa työskentelee yli 1 600 ammattilaista. Nimlaksen yhtiöt tarjoavat projekteja ja palveluita muun muassa sähkö-, LVI-, automaatio-, kylmätekniikka-, paloturva- ja turvatekniikan aloilla koko Suomessa. Nimlas yhdistää paikallisen yrittäjyyden ja suuremman organisaation vahvuudet. Vuonna 2025 Nimlaksen liikevaihto Suomessa oli noin 334 miljoonaa euroa (pro forma). Lisätietoja: nimlas.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Nimlas

LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö jatkavat Kainuun datakeskushankkeen toisessa vaiheessa12.5.2026 09:31:08 EEST | Tiedote

Nimlaksen yhtiöt LVI-Aitta ja Paikallis-Sähkö jatkavat XTX Marketsin datakeskushankkeessa Kajaanissa, jossa toisen datakeskuksen rakennustyöt ovat jo pitkällä. Paikallis-Sähkö ja LVI-Aitta ovat solmineet sopimukset hankkeen pääurakoitsijana toimivan YIT:n kanssa. Paikallis-Sähkö vastaa hankkeen sähköasemasta sekä ensimmäisen ja toisen datakeskuksen pääsähkönjakelusta. LVI-Aitta toteuttaa kiinteistön LVI-tekniikan ensimmäiseen ja toiseen datakeskukseen.

Datakeskus- ja tietoverkkoasennuksiin erikoistunut DT Systems mukaan Nimlakseen31.3.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Nimlas, yksi Suomen suurimmista teknisten asennusten ja palveluiden toimijoista, ostaa data- ja telejärjestelmiä asentavan DT Systemsin. DT Systems on erikoistunut datakeskusten datakaapelointeihin ja toteuttaa lisäksi tieto-, tele- ja turvaverkkojärjestelmiä sairaala- ja toimitilakohteisiin ympäri Suomen. DT Systems Oy jatkaa toimintaansa omalla nimellään Nimlaksen mallin mukaisesti.

Nimlas kasvatti liikevaihtonsa 334 miljoonaan – Orgaaninen kasvu ennätykselliset 7 %2.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote

Nimlaksen pro forma -liikevaihto vuonna 2025 kasvoi 14 prosenttia 334 miljoonaan euroon (294) Suomessa. Kasvu perustui yritysostoihin ja konsernin historian ennätykselliseen 7 prosentin orgaaniseen kasvuun. Oikaistu pro forma -liiketulos (EBITA) nousi 8,6 prosenttiin liikevaihdosta (7,6) markkinan hitaasta elpymisestä huolimatta. Nimlas Finland etenee suunnitelmansa mukaisesti kohti 550 miljoonan euron liikevaihtotavoitetta vuodelle 2029 ja valmistelee myös uusien yritysten perustamista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye