Ulosottolaitos

Ulosottolaitos muistuttaa – veronpalautuksia käytetään ulosottovelkojen maksuun

8.6.2026 15:47:55 EEST | Ulosottolaitos | Tiedote

Jaa

Veronpalautusten maksukausi lähestyy. Ulosottolaitos haluaa muistuttaa, että myös veronpalautuksia käytetään ulosotossa olevien velkojen maksuun.

Ennen veronpalautuksen ulosmittausta Verohallinto vähentää veronpalautuksesta mahdolliset maksamattomat verot. Tätä osaa veronpalautuksesta ei makseta ulosottoon.

Veronpalautusten ulosmittauksista tulee Ulosottolaitokselle jonkin verran kysymyksiä koskien muun muassa ulosmitattavaa määrää ja ulosmittauksen helpotuksia.

Veronpalautus voidaan ulosmitata kokonaan ennen maksukehotuksen eräpäivää

Otathan huomioon, että

  • Veronpalautus ulosmitataan kokonaan. Ulosmittauksen määrä on kuitenkin enintään velkojen yhteismäärä. Velan määrän voit tarkistaa sähköisestä asiointipalvelusta.
  • Ulosmittaus voidaan tehdä jo ennen maksukehotuksessa ilmoitettua eräpäivä.
  • Samalle kuukaudelle myönnetty vapaakuukausi ei koske veronpalautuksen ulosmittausta. Palkan ulosmittauksen suojaosuus ei myöskään koske veronpalautuksen ulosmittausta.
  • Ulosmittauksen määrää ei voi vähentää esimerkiksi korkeiden asumis- tai lääkelaskujen vuoksi.

Suurin osa veronpalautuksista ajoittuu alkusyksyyn

Veronpalautusten maksuaikataulu on tänä vuonna samankaltainen kuin viime vuonna. Ensimmäiset veronpalautukset maksetaan heinäkuun alussa (liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä maataloudenharjoittajien palautuksia). Suurin osa veronpalautuksista maksetaan elo- ja syyskuun alussa; eniten veronpalautuksia ulosmitataan heinä- ja elokuussa. Viimeiset veronpalautukset maksetaan joulukuun alussa.

Ulosottolaitos saa tiedon velallisille maksettavista veronpalautuksista hyvissä ajoin ennen veronpalautuksen maksupäivää. Ulosmittauksista toimitetaan tieto Verohallintoon, joka maksaa ulosmitatut osuudet suoraan Ulosottolaitokselle.

Kysymyksiä ja vastauksia

Kuinka paljon veronpalautustani voidaan ulosmitata?

Veronpalautus voidaan ulosmitata kokonaan, jos sinulla on ulosotossa velkaa vähintään veronpalautusta vastaava määrä. Veronpalautuksesta ulosmitataan vain osa, jos velkaa on vähemmän. Voit tarkistaa ulosottovelkojesi kokonaismäärän ulosoton sähköisestä asiointipalvelusta.

Miksi veronpalautukseni ulosmitattiin ennen maksukehotuksessa ilmoitettua eräpäivää?

Veronpalautus voidaan ulosmitata jo ennen maksukehotuksessa ilmoitettua eräpäivää. Maksukehotuksessa ilmoitettu velka voi siten tulla maksetuksi veronpalautuksen ulosmittauksella.

Voiko veronpalautuksen ulosmittauksen välttää hakemalla vapaakuukautta?

Ei voi. Palkan ulosmittauksen suojaosuus tai vapaakuukaudet eivät koske veronpalautuksen ulosmittausta. Veronpalautuksen ulosmittausta ei myöskään vähennetä esimerkiksi korkeiden asumis- tai lääkelaskujen vuoksi.

Miten saan tiedon, jos veronpalautukseni on ulosmitattu?

Päätöksen ulosmittauksesta saat Suomi.fi-viestit-palveluun, jos palvelu on käytössäsi. Muussa tapauksessa saat päätöksen postitse kirjeellä. Voit myös tulostaa päätöksen itsellesi ulosoton sähköisestä asiointipalvelusta.

Sain Verohallinnosta tiedon, että veronpalautustani ei makseta ulosottoon. Pitääkö tämä paikkansa?

Jos sinulla on maksamattomia veroja, Verohallinto kuittaa maksamattomat verot tulevasta veronpalautuksesta. Veronpalautusta ei makseta tältä osin ulosottoon ja käytetä ulosotossa oleville veloille.

Voinko valittaa ulosmittauksesta?

Voit valittaa ulosmittauksesta ulosottoasioita käsittelevään käräjäoikeuteen ulosmittauspäätöksen mukana saamasi valitusosoituksen mukaisesti. Valituksen käsittelystä käräjäoikeudessa peritään oikeudenkäyntimaksu. Maksua ei peritä, jos tuomioistuin muuttaa päätöstä valittajan hyväksi. Maksua ei myöskään peritä, jos saat oikeusapua. Ennen mahdollisen valituksen tekemistä on suositeltavaa tutustua tällä sivulla olevaan tietoon veronpalautuksen ulosmittauksesta.

Avainsanat

Ulosottolaitos vastaa tuomioiden ja muiden ulosottokelpoisten päätösten täytäntöönpanosta. Ulosotto turvaa oikeuksien ja velvoitteiden toteutumista yhteiskunnassa.

ulosottolaitos.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Ulosottolaitos

Utsökningsverket skickar inte brevpost till användare av suomi.fi-meddelanden — du får en elektronisk postlåda när du identifierar dig i e-tjänster8.4.2026 16:41:35 EEST | Pressmeddelande

Mottagandet av myndighetspost blir i första hand digitalt. När du identifierar dig för första gången 14.4.2026 eller senare i utsökningens eller någon annan myndighets e-tjänst styrs du att ta i bruk Suomi.fi-meddelanden. I fortsättningen kommer posten från flera myndigheter hit. Suomi.fi-meddelanden ersätter myndigheternas papperspost: samma brev kommer inte hem till dig senare.

Ulosottolaitos ei lähetä kirjepostia Suomi.fi-viestien käyttäjille — käyttöösi tulee tunnistautumisen yhteydessä sähköinen postilaatikko8.4.2026 16:41:35 EEST | Tiedote

Viranomaispostin vastaanotto muuttuu ensisijaisesti digitaaliseksi. Kun tunnistaudut 14.4.2026 tai sen jälkeen ensimmäisen kerran ulosoton tai jonkin muun viranomaisen sähköiseen asiointipalveluun, sinut ohjataan ottamaan Suomi.fi-viestit käyttöön. Jatkossa saat sinne postia ulosoton kirjeiden lisäksi useilta viranomaisilta. Suomi.fi-viestit korvaa viranomaisilta saapuvan paperipostin: sama asia ei saavu enää myöhemmin kirjeenä kotiin.

The National Enforcement Authority Finland does not send paper mail to users of Suomi.fi Messages — An electronic mailbox will be activated for you when you identify yourself in an authority’s e-service8.4.2026 16:41:35 EEST | Press release

Official mail is becoming primarily digital. As of 14 April 2026, when you identify yourself in National Enforcement Authority Finland’s or another authority’s electronic service for the first time, you will be directed to activate Suomi.fi Messages. From then on, that is where you will receive mail from several public authorities. Suomi.fi Messages will replace official paper mail: you will not receive letters about the same matter later.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye