Oma Häme

Aluehallitus käsitteli talousasioita ja palvelusetelisääntökirjoja

9.6.2026 09:43:45 EEST | Oma Häme | Uutinen

Jaa

Maanantaina 8. kesäkuuta koolla ollut aluehallitus käsitteli useita talouteen sekä palvelujen järjestämiseen liittyviä asioita. Aluehallitus merkitsi tiedoksi hyvinvointialueen talouden toteuman tammi–huhtikuulta 2026. Neljän ensimmäisen toimintakuukauden jälkeen tulos oli 14,7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Toimintakulut ovat samaan aikaan kuitenkin kasvaneet verrattuna viime vuoteen muun muassa henkilöstömenojen, ostopalvelujen sekä lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden kustannusten nousun vuoksi.

Aluehallitus hyväksyi vuoden 2027 talousarvioraamin, suunnittelukehyksen ja talousarvion laadintaohjeet. Hyvinvointialueen on edelleen tasapainotettava talouttaan kattaakseen aiempina vuosina syntyneet alijäämät. Taloussuunnitelmaan sisältyy vuosille 2027–2029 yhteensä reilun 68 miljoonan euron tasapainottamistoimet, joista lähes 15 miljoonaa euroa kohdistuu vuoteen 2027.

Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Ahveniston sairaalahankkeen ensimmäisen vuosineljänneksen raportin. Raportissa käsiteltiin muun muassa sairaalan käyttöönottoon liittyviä kalustus- ja varusteluvaiheita, muuttojen toteutusta, riskienhallintaa sekä kustannusseurantaa.

Palvelusetelisääntökirjoihin päivityksiä

Aluehallitus hyväksyi uuden sääntökirjan vammaisten henkilöiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen ja lyhytaikaiseen huolenpitoon. Uudistus laajentaa palvelusetelin käyttöä kehitysvammaisten henkilöiden lisäksi muihin vammaisryhmiin, mahdollistaa lyhytaikaisen huolenpidon järjestämisen palvelusetelillä ja päivittää palvelusetelien arvot vastaamaan nykyistä kustannustasoa. Sääntökirja tulee voimaan 1. lokakuuta.

Samassa yhteydessä hyväksyttiin uudistettu henkilökohtaisen avun ja muun kotiin annettavan palvelun palvelusetelisääntökirja. Muutoksella palveluseteliä voidaan käyttää nykyistä laajemmin myös muun lyhytaikaisen huolenpidon järjestämiseen kuin vain omaishoitajan vapaan ajaksi. Lisäksi sunnuntai- ja pyhäkorvausten tasoa muutetaan kustannusten hillitsemiseksi. Sääntökirja tulee voimaan 1. lokakuuta.

Hammashoitoloiden siirroista äänestys

Aluehallitus käsitteli myös suun terveydenhuoltoon kaavailluista muutoksista jätettyä oikaisuvaatimusta. Sydänlammin kyläyhdistys ry ja Hauhon Pitäjä ry ovat vaatineet, että aluehallitus peruu Lammin ja Hauhon hammashoitoloiden palveluiden siirtymisen Jukolan ja Viipurintien terveysasemille tai lykkää palveluiden siirtymistä.

Muutokset perustuvat aluevaltuuston huhtikuussa 2024 tekemään palveluverkkopäätökseen, jonka mukaan hammashoitoa voidaan koota isompiin yksiköihin. Oma Häme on suunnitellut muutoksia, koska suuremmissa yksiköissä hammashoidossa voidaan saavuttaa toiminnallisia ja taloudellisia hyötyjä muun muassa laitteiden tehokkaammalla käytöllä, tukipalvelujen keskittämisellä sekä uusien toimintamallien käyttöönotolla. Terveydenhuollon toimialajohtaja teki viranhaltijapäätöksen Lammin ja Hauhon hammashoitoloiden siirtymisestä huhtikuussa. Muutokset on tarkoitus toteuttaa loppuvuonna.

Sydänlammin kyläyhdistys ry ja Hauhon Pitäjä ry perustelivat oikaisuvaatimustaan muun muassa sillä, että säästöjen syntyminen siirroista on epävarmaa. Yhdistysten mukaan tehokas toiminta on mahdollista myös pienemmissä yksiköissä.

Aluehallituksen jäsen Johanna Häggman (kesk.) esitti, että oikaisuvaatimus hyväksyttäisiin, koska aluevaltuuston vuonna 2024 tekemä palveluverkkopäätös on mahdollistava, eikä velvoita siirtoihin. Häggmanin muutosesitys kuitenkin kaatui äänestyksessä, ja aluehallitus päätti äänin 11-2 hylätä oikaisuvaatimuksen.

Muut asiat päätettiin esityslistan mukaisesti. Aluehallituksen seuraava kokous on 15. kesäkuuta. Aluevaltuusto on koolla jo tiistaina 9. kesäkuuta - kokousta voi seurata suorana verkosta.

Aluehallituksen 8.6.2026 kokouksen esityslista

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oma Häme

Oma Häme osallistuu 9.6. Hämeenlinnassa pidettävään moniviranomaisharjoitukseen8.6.2026 12:09:35 EEST | Uutinen

Hämeenlinnassa Nummen yhtenäiskoululla järjestetään tiistaina 9. kesäkuuta moniviranomaisharjoitus, jossa Oma Häme, Hämeenlinnan kaupunki ja poliisi harjoittelevat yhteistyötä suuronnettomuustilanteessa. Harjoitukseen osallistuvat myös Suomen Punainen Risti ja seurakunta. Tiistaina klo 7-16 välisenä aikana voi koulun alueella näkyä viranomaistoimintaa, joka liittyy valmiusharjoitukseen. Tavoitteena on vahvistaa viranomaisten yhteistoimintaa ja kerätä kokemuksia yhteistoiminnan kehittämiseen. Lisätietoja medialle: Ennen harjoitusta ei anneta enempää tietoja. Harjoituksen jälkeen asiasta viestitään erikseen.

Nuorisovaltuusto valitsi uusia jäseniä – nuorten kiinnostus vaikuttamiseen on kasvussa28.5.2026 15:03:17 EEST | Tiedote

Kanta-Hämeen hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon on valittu neljä uutta jäsentä vapaille paikoille kaudelle 2026–2029. Valituiksi tulivat Benjamin Mpale, Maisa Into, Veera Hirn ja Aada Roine. Jokaiselle valittiin myös henkilökohtainen varajäsen. Varajäseniksi valittiin Valo Kiemunki, Joona Kallio, Aatos Kauppinen ja Aino Koskinen. Tällä hetkellä nuorisovaltuustossa toimii 22 kuntien nimeämää jäsentä – kaksi nuorta jokaisesta Kanta-Hämeen kunnasta. Nyt käyttöön otettujen vapaiden paikkojen tavoitteena on vahvistaa nuorten osallistumismahdollisuuksia entisestään. Hakijoita vapaille paikoille oli tällä kertaa yli kolminkertainen määrä aiempaan kauteen verrattuna. Kasvanut kiinnostus kertoo nuorten vahvasta halusta osallistua ja vaikuttaa alueensa asioihin. – Nuorten osallistuminen ei ole itsestäänselvyys – siksi kasvava kiinnostus on erityisen hieno signaali, nuorisovaltuuston puheenjohtaja Alpert Aro sanoo. Valinnat tehtiin kokonaisharkinnan perusteella. Arvioinnissa painotettiin erityi

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye