Kansallismuseon uudisosa luovutettu museon käyttöön – sisältöjen rakentaminen alkaa kohti kevään 2027 avautumista
9.6.2026 12:17:31 EEST | Suomen kansallismuseo | Tiedote
Museon uudenkarheissa tiloissa alkavat nyt tilojen viimeistelytyöt, ja pian sen jälkeen sisältöjen rakentaminen. Peruskorjauksen läpi käynyt historiallinen päärakennus luovutetaan Suomen kansallismuseolle elokuussa. Kansallismuseo avautuu yleisölle huhtikuussa 2027.

Kansallismuseon satavuotisen historian mittavin, vuoden 2023 syksyllä alkanut uudistus- ja rakennushanke lähestyy päätepistettään. Ensimmäisenä etappina Kansallismuseolle luovutettiin Senaatti-kiinteistöjen rakennuttama, SRV:n toteuttama ja JKMM Arkkitehtien suunnittelema uudisosa. Kansallismuseon päärakennuksen peruskorjaus valmistuu elokuussa. Sitä toteuttaa NCC.
Uudisosa tuo museolle lähes 6 000 neliömetriä uutta tilaa mittaville näyttelyille, tapahtumille, yleisöpalveluille sekä niiden taustatoiminnoille. Rakennus on suunniteltu palvelemaan museotoimintaa pitkälle tulevaisuuteen – sen käyttöiäksi on arvioitu 200 vuotta. Valtaosa tiloista sijoittuu maan alle, yhdistyen siellä historialliseen päärakennukseen. Pihapuistoon kohoava maanpäällinen maljamainen ravintolapaviljonki toimii uudisosan näkyvänä maamerkkinä sekä sisäänkäyntinä. Museon tontilla pihatyöt ovat paraikaa hyvässä vauhdissa.
Uudenlainen museokokemus
Nyt valmistunut, kauan odotettu laajennusosa antaa Suomen kansallismuseolle mahdollisuuden toteuttaa suuria, elämyksellisiä ja teknisesti vaativia näyttelyitä.
”Nyt voimme aloittaa sisältöjen konkreettisen rakentamisen täydessä laajuudessaan. Rakennus tarjoaa meille aivan uudenlaiset mahdollisuudet tuoda esille laajoja kansalliskokoelmiamme sekä kertoa historiasta ja kulttuureista tavalla, joka puhuttelee tämän päivän ja tulevaisuuden yleisöjä”, kertoo Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila.
Elokuusta lähtien museossa rakennetaan näyttelyitä ja yleisötiloja, viimeistellään teknisiä ratkaisuja, suunnitellaan yleisöpolkuja ja valmistellaan kokonaisuuden avaamista suurelle yleisölle.
Vähähiilinen ja teknisesti vaativa rakennus luo kestävää perustaa pitkälle tulevaisuuteen
Kansallismuseon lisärakennus on esimerkki vähähiilisestä ja elinkaariviisaasta rakentamisesta. Rakennuksessa on hyödynnetty innovatiivisia taloteknisiä ratkaisuja, jotka pienentävät hiilijalanjälkeä ja varmistavat museoesineille optimaaliset olosuhteet.
Arkkitehtonisesti kunnianhimoinen kokonaisuus on JKMM Arkkitehtien suunnittelema ja valittiin avoimella, vuonna 2019 toteutetulla arkkitehtuurikilpailulla. Maanpäällinen paviljonki kätkee sisäänsä poikkeuksellisen vaativan teräsbetonirakenteen, ja maan alle sijoittuvat näyttelytilat on toteutettu huippuluokan teknisin ratkaisuin.
Kohti avautumista keväällä 2027
Kansallismuseon päärakennuksen peruskorjaus jatkuu elokuulle, jolloin NCC luovuttaa peruskorjatun Helsingin kansallisromanttisen arkkitehtuurin maamerkin takaisin museon käyttöön. Kansallismuseo avautuu uudistettuna yleisölle huhtikuussa 2027.
”Ikoninen, Suomen itsenäistymisen kynnyksellä avautunut päärakennus saa rinnalleen yhtä vahvalla näkemyksellä luodun modernin uudisosan. On kunniatehtävä luoda tähän historialliseen hetkeen merkityksellisistä ja ajankohtaisista sisällöistä rakentuva kokonaisvaltainen vierailukokemus”, Anttila kiteyttää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elina AnttilaylijohtajaSuomen kansallismuseo
Puh:0295 33 6131elina.anttila@kansallismuseo.fiKuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Suomen kansallismuseo on valtakunnallinen kulttuurihistorian museo, joka ylläpitää ja kehittää kulttuurihistorian kokoelmiaan, edistää kulttuuriperinnön tutkimusta ja käyttöä, sekä tarjoaa näyttely- ja yleisöpalveluja museokohteissaan ympäri maan: Kansallismuseo, Seurasaaren ulkomuseo, Tamminiemi, Suomen merimuseo, Langinkoski, Hvitträsk, Louhisaari, Vankila, Hämeen linna ja Olavinlinna. Yhteiskunnallisena keskustelijana ja alan kansainvälisenä vaikuttajana toimiva Suomen kansallismuseo on osa opetus- ja kulttuuriministeriön alaista Museovirastoa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen kansallismuseo
Suomen kansallismuseon 17 menovinkkiä kesään29.5.2026 10:09:13 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon museoiden ja linnojen kesäkausi jatkuu pitkälle syksyyn. Luvassa on ITE-taidetta, Rauni Palosen paperinukkeja ja koettavaa kaiken ikäisille.
KUTSU: Seurasaaren ulkomuseon Kesämökin media-aamupäivä perjantaina 5.6.202622.5.2026 11:59:16 EEST | Kutsu
Suomen kansallismuseon kohteisiin kuuluvassa Seurasaaren ulkomuseossa 13.6.2026 yleisölle avautuva Kesämökki on ikkuna suomalaiseen vapaa-ajanviettoon ja nykypäivän maaseutusuhteeseen. Kutsumme median edustajia tutustumaan Kesämökkiin perjantaina 5.6. klo 10–12.30.
Seurasaaren ulkomuseossa avautuva kesämökki on ikkuna suomalaiseen vapaa-ajanviettoon ja nykypäivän maaseutusuhteeseen – ulkomuseo kutsuu avajaisjuhliin12.5.2026 15:07:10 EEST | Tiedote
Suomen kansallismuseon kohteisiin kuuluva Suomen suurin ulkomuseo saa odotetun vetonaulan, kun kesämökki avautuu lauantaina 13.6.2026 yleisölle avajaispäivän mökkiolympialaisilla. Vuonna 1953 valmistunut, ja Hyvinkäältä Helsinkiin viime syksynä siirretty kesämökki tuo talonpoikaista asumista esittelevän Seurasaaren ulkomuseon kokemuksellisesti kiinni nykyaikaan. Seurasaaren ulkomuseo avautuu kesäkauteen 15.5.2026.
En omfattande utställning med ITE-konst öppnar på Tavastehus slott11.5.2026 09:35:07 EEST | Pressmeddelande
I Tavastehus slott öppnar för första gången en omfattande utställning med ITE-konst. Karnevalen – ITE-konst på slottet presenterar verk av 27 ITE-konstnärer verksamma i olika delar av Finland. Utställningen förkunnar den falske konungens dag i den medeltida karnevaltraditionens anda och granskar friheten inom humor, kritik och självuttryck. Utställningen är öppen 28.5.2026–7.3.2027.
Laaja ITE-taiteen näyttely avautuu Hämeen linnassa11.5.2026 09:35:07 EEST | Tiedote
Hämeen linnassa avautuu ensimmäistä kertaa laaja ITE-taiteen näyttely. Karnevaali – ITE-taidetta linnassa esittelee 27 eri puolilla Suomea toimivan ITE-taiteilijan teoksia. Näyttely julistaa keskiaikaisen karnevaaliperinteen hengessä väärän kuninkaan päivää ja tarkastelee huumorin, kritiikin ja itseilmaisun vapautta. Näyttely on avoinna 28.5.2026–7.3.2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme