Hannes Mäntyranta: Metsäuutisoinnissa mielipiteet syrjäyttävät tiedon
9.6.2026 12:01:11 EEST | Audiomedia Oy | Artikkeli

Metsäviestintä murroksessa – osa mediasta muuttunut tarkkailijasta osapuoleksi
Pitkän uran metsäviestinnän parissa tehneen toimittaja Hannes Mäntyrannan mukaan metsäviestinnän suurin haaste ei ole tiedon puute vaan se, että mielipiteet syrjäyttävät tiedon.
– Keskustelun painopiste siirtyi viimeistään 1990-luvulla taloudesta ympäristöön, mutta nyt taas jossakin määrin takaisin talouteen ja ennen kaikkea ilmastoasioihin. Samalla metsistä on tullut entistä enemmän puoluepoliittinen kysymys tavalla, jota ei vielä 1990-luvulla osattu ennakoida ja joka on haitallista mille tahansa toimialalle.
Harva aihe herättää Mäntyrannan mukaan yhtä voimakkaita tunteita kuin metsät. – Vaikka metsätalous on ollut suomalaisen hyvinvoinnin kivijalka yli sadan vuoden ajan, metsät eivät ole enää pelkästään talouden, työn ja viennin lähde, vaan niistä käydään kiivasta keskustelua ilmaston, luonnon monimuotoisuuden, hiilinielujen ja yhteiskunnallisten arvojen kautta.
Mäntyrannan mukaan metsäviestinnän painopiste on muuttunut useaan otteeseen viimeisten 30 vuoden aikana. – Vielä ennen 1990-lukua korostettiin ennen kaikkea metsäsektorin taloudellista merkitystä, kuten vientituloja, työpaikkoja ja kansantalouden perustaa. Myöhemmin metsien käyttöä alettiin tarkastella ennen kaikkea ympäristön, luonnonsuojelun ja ilmaston näkökulmasta.
Metsäviestinnän vastattava metsien merkityksen muutokseen
Mäntyrannan mukaan metsäviestinnän painopiste on muuttunut useaan otteeseen viimeisten 30 vuoden aikana. – Vielä 1990-luvulla korostettiin ennen kaikkea metsäsektorin taloudellista merkitystä, kuten vientituloja, työpaikkoja ja kansantalouden perustaa. Myöhemmin metsien käyttöä alettiin tarkastella ennen kaikkea ympäristön, luonnonsuojelun ja ilmaston näkökulmasta.
–Nyt keskustelu on jälleen osittain palaamassa taloudelliseen merkitykseen, mutta eri tavalla kuin ennen. Pelkkä puhe vientituloista ei enää riitä. Metsäsektorin merkitys täytyy pystyä osoittamaan tavallisten ihmisten arjessa.
Nyt ihmisiä kiinnostavat ennen kaikkea tulevaisuuden ratkaisut. – Metsien merkitystä ei enää selitetä kuutiometreillä tai vientiluvuilla, vaan sillä, mitä uusia tuotteita puusta voidaan valmistaa ja miten ne voivat korvata fossiilisia raaka-aineita.
–Puupohjaiset tekstiilit, biokemikaalit, kosmetiikka, lääkkeet ja uudet materiaalit ovat osa tätä metsäalan rakennemuutokseen liittyvää viestinnällistä muutosta. Vaikka kaupallistaminen on hidasta, juuri niiden kautta voidaan tehdä näkyväksi metsien tulevaisuuden merkitys, arvioi Mäntyranta.
Metsäkeskustelu on puoluepolitisoitunut
Mäntyranta pitää metsäkeskustelun puoluepolitisoitumista yhtenä merkittävimmistä muutoksista viime vuosikymmenen aikana. – Ongelmalliseksi tilanne muuttuu, kun puolueet lukitsevat kantansa ja metsistä tulee osa ideologista vastakkainasettelua.
–Metsät eivät ole enää yhteiskunnallinen resurssi, vaan niistä tulee osa puolueiden identiteettiä. Samalla metsäpolitiikan ennustettavuus heikkenee. Taustalla vaikuttaa osaltaan Euroopan unionin ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, mikä on lisännyt keskustelun vastakkainasettelua. Erityisesti hiilinieluihin liittyvät kysymykset ovat nousseet hallitsevaan asemaan.
Metsät nähdään Mäntyrannan mukaan ratkaisuna sellaisiin ilmastohaasteisiin, joita ei kuitenkaan voi ratkaista kuin päästöjä vähentämällä. – Luonnolliset hiilinielut eivät voi korvata fossiilisten päästöjen vähentämistä, vaikka näin keskustelussa annetaan ymmärtää. Luonnon hiilivarastot eivät ole pysyviä, sen sijaan uuteen tekniikkaan perustuvat päästövähennykset ovat.
Tietoa vähän, mielipiteitä paljon
Yhtenä suomalaisen metsäkeskustelun paradoksina Mäntyranta pitää sitä, että lähes kaikilla on vahva mielipide metsistä, vaikka perustiedot ovat usein puutteellisia. – Tutkimusten mukaan suomalaisten metsätietämys on keskimäärin melko heikko. Esimerkiksi kysymyksiin metsien omistuksesta tai hakataanko Suomessa enemmän kuin metsät kasvavat, vastataan usein väärin. Silti vastaajat kokevat tietävänsä aiheesta paljon.
–Metsistä puhutaan usein kansallisomaisuutena, "meidän metsänämme", mikä voi luoda mielikuvan, että päätösvalta metsien käytöstä kuuluisi kaikille suomalaisille. Todellisuudessa joku oikeasti omistaa jokaisen Suomen metsähehtaarin ja suurimman osan niistä omistavat tavalliset suomalaiset ja heidän perheensä. Ja päätösvalta metsien käytöstä kuuluu metsän omistajalle.
Osasta mediaa tullut metsäkeskustelun osapuoli
Mäntyrannan mukaan metsäaiheiden käsittelyt mediassa on muuttunut. – Osa tiedotusvälineistä ja toimittajista on siirtynyt tarkkailijan roolista osapuoleksi metsäkeskustelussa. Vaikka kriittinen journalismi kuuluu demokratiaan, ongelma syntyy, kun jotakin osapuolta käsitellään systemaattisesti kriittisemmin kuin toista.
–Ympäristöjärjestöjen näkemykset saavat julkisuudessa vähemmän kriittistä tarkastelua kuin metsäalan toimijat. Tasapuolisuuden toteutumista ei pitäisi jättää yleisön vastuulle siten, että tämä joutuu hakemaan kokonaiskuvan useista eri jutuista. Median vastuu korostuu, kun yleisön oma tietopohja metsäasioista on ohut.
Tiedotusvälineiden kuuluu tietysti kertoa ympäristöjärjestöjen näkemyksistä metsien käytöstä. – Olisi hyvä, jos metsäala olisi muiden kanssa ”samalla viivalla”, mikä ei aina toteudu. Voidaan luvata, että metsäalan ääni kuuluu toisessa yhteydessä, mutta tasapuolisuuden toteutumista journalismissa ei voi jättää yleisön vastuulle, kun yleisön tietopohja metsäasioista on ohut. Yleensä tasapainottavaa juttua ei edes julkaista, huomauttaa Mäntyranta.
Ympäristöjärjestöt metsäaktivismin taustalla
Metsäkeskustelun voimakkaimmat kielteiset mielikuvat ovat Mäntyrannan mukaan pitkälti syntyneet ympäristöjärjestöjen kampanjoiden kautta. – Metsäaktivismi nousi voimakkaasti esiin 1990-luvulla vanhojen metsien suojelukeskustelun yhteydessä. Tuolloin kansainväliset ympäristöjärjestöt onnistuivat yhdistämään suomalaiset metsät kansainväliseksi ympäristökysymykseksi ja kohdistamaan painetta suomalaisiin yrityksiin niiden asiakkaiden kautta.
–Keskeinen keino oli vaikuttaa ulkomaisiin painopapereiden ostajiin, eli lehdenkustantajiin. Mielenosoitukset eivät kohdistuneet pelkästään Suomeen vaan myös suomalaisia tuotteita käyttäviin yrityksiin Euroopassa. Tavoitteena oli kasvattaa keskieurooppalaisten lehdenkustantajien maineriskiä.
Yhtenä tunnetuimmista esimerkeistä Mäntyranta kuvaa Ylä-Lapin metsäkiistaa, jossa Suomen Greenpeacen mukaan ei ollut lainkaan kysymys ympäristöstä, vaan saamelaisten oikeuksista, toisin kuin Saksan Greenpeace väitti. – Kiistasta tehtiin laaja yhteiskunnallinen konflikti, jonka vaikutukset näkyvät edelleen, ei vain Ylä- Lapissa vaan koko maakunnassa.
–Ympäristöjärjestöjen toiminnan logiikka perustuu usein konfliktin ylläpitämiseen. Kun yksi kiista ratkeaa, huomio siirtyy seuraavaan. Esimerkiksi Repoveden kansallispuiston perustamista kritisoitiin aikanaan viherpesuna, vaikka alue siirtyi suojeluun.
Sosiaalinen media kärjistää vastakkainasettelua
Tärkeä osa ympäristöjärjestöjen toimintaa on julkinen keskustelu ja näkyvyys, mikä näkyy Mäntyrannan mukaan sosiaalisen median aktiivisessa käytössä. – Some suosii mielipiteitä, kärjistyksiä ja nopeita reaktioita. Faktoihin perustuva keskustelu jää helposti tunnepitoisten viestien varjoon.
–Somessa virheelliset väitteet voivat levitä nopeasti. Esimerkkinä voi mainita väitteet metsien vähenemisestä tai metsävarojen romahtamisesta, vaikka viralliset tilastot osoittavat muuta.
Mäntyranta muistuttaa, että monet metsäalan ammattilaiset kokevat julkisen keskustelun raskaaksi. – Osa välttelee osallistumista, koska ei halua joutua sosiaalisen median hyökkäysten kohteeksi. Siitä seuraa, että monet metsäalan ammattilaiset harkitsevat, uskaltavatko he osallistua julkiseen keskusteluun lainkaan.
–Tämä on huolestuttavaa, jos pelon ilmapiirin seurauksena asiantuntijat vetäytyvät keskustelusta ja tilaa jää enemmän mielipiteille ja vähemmän tiedolle. Myös tiedeyhteisössä esiintyy pyrkimyksiä vaientaa tai vähätellä näkemyksiä, jotka poikkeavat vallitsevasta ajattelusta.
Mäntyrannan mukaan tutkijoiden pitäisi ensisijaisesti vastata eriäviin näkemyksiin argumenteilla eikä henkilöihin kohdistuvalla arvostelulla. – Jos tutkimustulos tai näkemys poikkeaa omasta käsityksestä, siihen pitäisi vastata tutkimuksella, tiedolla ja paremmilla perusteluilla. Tieteen perusajatus ei ole estää keskustelua vaan käydä sitä avoimesti.
–Toimintapa, jossa yksittäisiä tutkijoita, toimittajia tai asiantuntijoita pyritään sosiaalisessa mediassa leimaamaan tai heidän uskottavuuttaan horjuttamaan sen sijaan, että keskusteltaisiin itse asiasta, heikentää avointa keskustelukulttuuria.
Mäntyranta tunnistaa ilmiön omasta kokemuksestaan. –Vaikka minua on vuosien varrella arvosteltu voimakkaasti, en pidä sitä syynä vetäytyä keskustelusta. Asiallinen kritiikki kuuluu asiaan ja saa olla kovaa, mutta henkilökohtainen pilkka tai vaientamisyritykset eivät kuulu.
–Metsäkeskustelu tarvitsee juuri nyt enemmän avoimuutta. Jos keskusteluun osallistuminen koetaan riskiksi, seurauksena voi olla hiljaisuuden kulttuuri, jossa ääneen pääsevät lähinnä kaikkein kärjekkäimmät näkemykset. Metsäviestinnän tavoite pitäisi olla tiedon lisääminen. Jos keskustelusta katoavat asiantuntijat, jäljelle jäävät helposti vain mielipiteet, Mäntyranta kiteyttää.
Artikkeli nojaa Hannes Mäntyrannan haastatteluun sekä hänen kirjaansa ”Terveisiä ullakolta – metsäpuheita kolmelta vuosikymmeneltä” (Reuna, 2026), jossa hän kuvaa esimerkkien kautta noin kolmen vuosikymmenen metsäkeskustelua ja -viestintää. Metsämiesten säätiö on rahoittanut kirjoitustyötä.
Markku Laukkanen, markku.laukkanen@audiomedia.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannes Mäntyranta, hannesmranta@outlook.com
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tämä journalistisin perustein laadittu artikkeli on osa Metsämiesten Säätiön rahoittamaa ”Metsä vastaa” –artikkelisarjaa. Sarjan tavoitteena on esitellä monipuolisesti metsäalan tutkijoiden, päättäjien, yritysten ja yhteisöjen näkemyksiä ajankohtaisista metsätaloutta käsittelevistä aiheista. Artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan myös Säätiön www.mmsaatio.fi –sivuilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Audiomedia Oy
MTK:n Heli Siitari: Luonnonarvokauppa tulee metsien uuteen markkinaan28.5.2026 10:04:37 EEST | Artikkeli
Pitkät sitoumukset ja sääntelyn keskeneräisyys huolettavat maanomistajia Vaikka luonnonarvokauppa on Suomessa vielä alkutekijöissään, maanomistajien kiinnostus on huomattavaa, arvioi MTK:n ympäristöasiantuntija ja kenttäpäällikkö Heli Siitari. – Kysymyksiä herättävät kauppojen pitkät sitoumukset, sääntelyn keskeneräisyys ja epävarmuus markkinoiden kehityksestä. – Kaupan mekanismi on olemassa ja lainsäädännöllistä pohjaa rakennettu. Käytännön pilotit kuitenkin osoittavat jatkuvasti pieniä korjaustarpeita, joita täytyy vielä ratkaista, jotta kiinnostusta herättänyt markkina saadaan kunnolla toimimaan, Siitari sanoo. Yksi keskeisimmistä avoimista kysymyksistä liittyy Siitarin mukaan sitoumusten kestoon. –Nykyisessä ekologisen kompensaation mallissa ostaja maksaa 30 vuoden ajalta syntyvistä tarvitsemistaan luontoarvojen määrästä. Ylimääräiset luontoarvot saa myydä toiselle ostajalle samalta alueelta. –Kaupan kohteena olevalle alueelle asetetaan pysyvä hävittämis- ja heikentämiskielto, vaik
Esa Härmälä: Metsätalouden rajoittaminen vastuutonta Suomen taloudelle20.5.2026 10:55:39 EEST | Artikkeli
Uutta realismia metsäpolitiikkaan - Ruotsi näyttää tietä On vastuutonta politiikkaa, jos kansantalouden tärkeintä vientisektoria lähdetään poliittisin päätöksin pienentämään, sanoo MTK:n puheenjohtajana, Metsähallituksen pääjohtajana ja eurooppalaisessa metsäedunvalvonnassa toiminut agronomi Esa Härmälä. –Metsäteollisuuden kilpailukyky ei ole vain yhden toimialan kysymys, vaan koko suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden ehto. Suomessa ei nousta nykyisistä talousvaikeuksista, jos metsätaloutta samaan aikaan heikennetään. Suomen metsäpolitiikan tulevaisuudesta raportin laatineen Härmälän mukaan Suomessa ei tunnuta ymmärtävän, kuinka riippuvainen meidän hyvinvointimme edelleen on metsien kasvusta ja uusiutuvan luonnonvaran hyödyntämisestä. – Ei Saksa kyseenalaista ilmastopolitiikan nimissä autoteollisuuden tai Norja öljyteollisuuden toimintaedellytyksiä, vaikka ne ovat päästöjä tuottavaa, mutta kansantalouksien kannalta keskeistä teollisuutta. Saksa ei ratkaise autoilun ympäris
Pohjoismaiden metsäpolitiikat loitontumassa toisistaan15.5.2026 11:02:42 EEST | Artikkeli
Ruotsi vahvistaa metsäsektorin talousmerkitystä Ruotsin metsäpolitiikan arviointiryhmä puolustaa kansallista liikkumavaraa EU:ssa ja käyttää täysimääräisesti unionin sääntelyn tarjoamia joustoja. Tavoitteena on myös vahvistaa metsätalouden asemaa suhteessa ympäristöohjaukseen ja korostaa entistä avoimemmin metsäteollisuuden talousmerkitystä ja kilpailukykyä. Professori Göran Örlanderin vetämän arviointiryhmän Ruotsin hallitukselle laatiman raportin mukaan EU:n luonnon ennallistamisasetus, biodiversiteettitavoitteet ja ilmastopolitiikka ovat lisänneet jäsenmaiden huolta kansallisen päätösvallan kaventumisesta. Suomen Metsätieteellisen Seuran Metsänhoitoklubin puheenjohtaja Heli Viiri kommentoi Suomen ja Ruotsin metsäpolitiikan eroja uuden raportin pohjalta: – Kun Suomessa keskustelu painottuu edelleen vahvasti ilmastopolitiikkaan, hiilinieluihin ja luonnon monimuotoisuuteen, Ruotsissa selvästi halutaan vahvistaa metsäsektorin talousmerkitystä. Metsien kasvun lisääminen, sääntelyn kevent
Tutkimusylijohtaja Antti Asikainen: Ennallistamisen talousvaikutukset poikkeuksellisen merkittäviä6.5.2026 11:34:01 EEST | Artikkeli
Vaikutukset puutteellisesti arvioitu Luken tutkimusylijohtajan Antti Asikaisen mukaan EU:n ennallistamisasetus tulee ohjaamaan Suomen metsäsektorin tulevaisuutta merkittävästi. – Vaikka ennallistamisen tavoitteet liittyvät luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen ja ekosysteemien kestävyyden parantamiseen, sen taloudelliset vaikutukset ovat poikkeuksellisen merkittäviä ja osin puutteellisesti arvioituja. –Ennallistamisen mittakaava, kohdentuminen ja toteutustavat määrittävät pitkälti sen, millaiseksi metsäsektorin taloudellinen merkitys tulevina vuosikymmeninä muodostuu. Metsäbiotalouden tiedepaneelin puheenjohtajana toimivan Asikaisen mukaan talousvaikutusten kannalta suurin vaikutus seuraa ennallistettavasta pinta-alasta. – Tutkimus- ja skenaariolaskelmat osoittavat, että talousvaikutukset kiihtyvät nopeasti, jos ennallistaminen laajenee jopa noin 2,5–2,7 miljoonaan hehtaariin. Metsäsektorin arvonlisään miljardiluokan menetys Metsäsektorin arvonlisän menetys on Asikaisen mukaan seurau
Puutuoteteollisuuden Matti Mikkola: Energiatehokkuussääntelyn kansallinen toteutus uhkaa puurakentamista22.4.2026 09:40:35 EEST | Artikkeli
EU:n energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) kansallinen soveltaminen voi nostaa massiivirakenteisten talojen rakentamisen kustannuksia 20 prosentilla. – Uudistus on ristiriidassa sekä rakentamisen ilmastotavoitteiden että rakennusalan suhdannetilanteen kanssa. Vaikka uudistus koskee kaikkea massiivirakentamista, puurakentamisen näkökulmasta tilanne on poikkeuksellisen kriittinen, sanoo Puutuoteteollisuuden toimitusjohtaja Matti Mikkola. –Vaikka rakennusala ei vastusta ympäristöministeriön valmistelussa olevaa säädöstä vähentää rakennusten energiantarvetta kymmenellä 10 prosentilla, huolemme kohdistuu tavoitteen toteutustapaan. Suomen valmistelussa oleva malli painottaa voimakkaasti rakenteiden lämmönläpäisyä eli U-arvoa, mikä on ongelman ydin. Mikkolan mukaan malli tarkoittaa käytännössä sitä, että energiatehokkuutta haetaan lisäämällä eristeitä ja kasvattamalla rakenteiden paksuutta. –Tämä on vanhakantainen lähestymistapa. Mennään takaisin “hölmöläisten touhuun”, että lisätään eristettä j
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme