Aito Säästöpankki

Aito Säästöpankki vahvistaa johtoaan – Ville Lehtinen liiketoimintajohtajaksi ja Teppo Lehto sijoitusjohtajaksi

10.6.2026 08:00:00 EEST | Aito Säästöpankki | Tiedote

Jaa

Aito Säästöpankki on nimittänyt Ville Lehtisen liiketoimintajohtajaksi henkilöasiakkaat-vastuualueelle ja Teppo Lehdon sijoitusjohtajaksi. Nimitykset tukevat Aito Säästöpankin kasvua ja vahvistavat pankin asiakaslähtöistä johtamista.

Kuvassa vasemmalla Ville Lehtinen, oikealla Teppo Lehto. Kuva: Aito Säästöpankki
Kuvassa vasemmalla Ville Lehtinen, oikealla Teppo Lehto. Kuva: Aito Säästöpankki

Lehto aloitti tehtävässään toukokuun lopussa, Lehtinen kesäkuun alussa.

Kehitystä ja kasvua henkilöasiakasliiketoimintaan

Ville Lehtinen johtaa Aito Säästöpankin henkilöasiakasliiketoiminnan strategista kehittämistä johtoryhmän jäsenenä. Hänen vastuullensa kuuluvat henkilöasiakasrahoituksen kasvu, uusasiakashankinta, myynnin johtaminen ja kumppanuudet. Lehtisellä on lähes 20 vuoden kokemus finanssialalta. Aiemmissa rooleissaan hän on vastannut muun muassa liiketoiminnan tuloksesta, myynnistä ja organisaation kehittämisestä.

Lehtistä puhuttelee erityisesti Aito Säästöpankin asiakaslähtöinen toimintatapa ja luja arvopohja.

“Täällä kuuluu elämän ääni ja vahva sitoutuminen asiakkaisiin. Kilpailuetujamme ovat henkilökohtainen palvelu ja syvä osaaminen. Vaikka asuntolainamarkkina on juuri nyt haastava ja kilpailu kovaa, kilpailuetujemme varaan on innostavaa rakentaa kasvua – ja niiden avulla varmistamme menestyksen myös pitkällä aikavälillä”, Lehtinen kuvaa.

Vahvistusta varallisuudenhoitoon

Teppo Lehdon tehtävänä on johtaa varallisuudenhoidon palveluiden myyntiä. Hän vastaa yksityispankkiireista ja sijoituspäälliköistä koostuvan asiantuntijatiimin esihenkilötyöstä sekä toimii yksityispankkiirina asiakastyössä ja uusasiakashankinnassa. Lehdolla on yli 25 vuoden kokemus finanssialalta varainhoidosta, myynnin johtamisesta sekä henkilö- ja yritysasiakkaiden rahoituksesta.

“Aito Säästöpankki on nimensä mukaisesti aito ja asiakasta lähellä oleva kumppani. Vahvuutemme on tavassamme kohdata asiakas sekä palvella ripeästi, mutkattomasti ja ammattitaidolla. Asiakaskokemuksemme on erinomainen, ja haluan paitsi kehittää sitä edelleen myös tuoda sen entistä rohkeammin ihmisten tietoisuuteen”, Lehto toteaa.

Molempia johtajia yhdistää vahva usko ihmisiin, sekä työyhteisössä että asiakkaissa.

“Ihmiset ja heidän osaamisensa innostavat. Pienetkin kohtaamiset ja onnistumiset arjessa vievät eteenpäin", Lehtinen kiteyttää.

“Parasta tässä työssä ovat ihmiset, niin kollegat kuin asiakkaatkin. Lisäksi sijoitusmarkkina tarjoaa jatkuvasti mielenkiintoisen näkymän maailmaan”, Lehto täydentää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot:

Ville Lehtinen | liiketoimintajohtaja, henkilöasiakkaat | Aito Säästöpankki |
050 563 5644 | ville.lehtinen@saastopankki.fi

Teppo Lehto | sijoitusjohtaja | Aito Säästöpankki | 041 311 2384 |
teppo.lehto@saastopankki.fi

Kuvat

Kuvassa vasemmalla Ville Lehtinen, oikealla Teppo Lehto. Kuva: Aito Säästöpankki
Kuvassa vasemmalla Ville Lehtinen, oikealla Teppo Lehto. Kuva: Aito Säästöpankki
Lataa

Linkit

Aito Säästöpankki

Aito Säästöpankki Oy on valtakunnalliseen Säästöpankkiryhmään kuuluva paikallinen säästöpankki. Pankki palvelee Pirkanmaalla, Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa. Pankin tehtävänä on edistää säästämistä sekä asiakkaiden ja koko toimialueen taloudellista hyvinvointia tarjoamalla henkilökohtaista talouden valmennusta ja sujuvaa pankkipalvelua.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aito Säästöpankki

Aito Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo, mihin Etelä-Pohjanmaan seudun yrittäjien lainansaanti yleensä kariutuu6.5.2026 12:04:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien lainansaannille tärkeä omien pääomien osuus on miinuksella 13 prosentilla Etelä-Pohjanmaan alueen yrityksistä ja jopa 27 prosentilla se on luokiteltu heikoksi. Aito Säästöpankin tuore toimitusjohtaja Heini Piitulainen peräänkuuluttaa yrittäjiltä varojen riittävyyden ennakointia sekä huolellista valmistautumista lainaneuvotteluihin.

Aito Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo, mihin Varsinais-Suomen seudun yrittäjien lainansaanti yleensä kariutuu6.5.2026 12:04:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien lainansaannille tärkeä omien pääomien osuus on miinuksella 15 prosentilla Varsinais-Suomen alueen yrityksistä ja jopa 27 prosentilla se on luokiteltu heikoksi. Aito Säästöpankin tuore toimitusjohtaja Heini Piitulainen peräänkuuluttaa yrittäjiltä varojen riittävyyden ennakointia sekä huolellista valmistautumista lainaneuvotteluihin.

Aito Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo, mihin Pirkanmaan seudun yrittäjien lainansaanti yleensä kariutuu6.5.2026 12:04:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien lainansaannille tärkeä omien pääomien osuus on miinuksella 15 prosentilla Pirkanmaan alueen yrityksistä ja jopa 27 prosentilla se on luokiteltu heikoksi. Aito Säästöpankin tuore toimitusjohtaja Heini Piitulainen peräänkuuluttaa yrittäjiltä varojen riittävyyden ennakointia sekä huolellista valmistautumista lainaneuvotteluihin.

Aito Säästöpankin uusi toimitusjohtaja Heini Piitulainen kertoo, mihin Satakunnan seudun yrittäjien lainansaanti yleensä kariutuu6.5.2026 12:04:00 EEST | Tiedote

Yrittäjien lainansaannille tärkeä omien pääomien osuus on miinuksella 13 prosentilla Satakunnan alueen yrityksistä ja jopa 26 prosentilla se on luokiteltu heikoksi. Aito Säästöpankin tuore toimitusjohtaja Heini Piitulainen peräänkuuluttaa yrittäjiltä varojen riittävyyden ennakointia sekä huolellista valmistautumista lainaneuvotteluihin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye