ABC Lohjan uudistus on valmis – sujuvaa asiointia vuorokauden ympäri
12.6.2026 11:00:00 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote
ABC Lohjan tammikuussa alkaneet uudistustyöt ovat valmistuneet. Yksi Suomen vilkkaimmista liikenneasemista tarjoaa nyt asiakkailleen entistä viihtyisämmän ja toimivamman pysähdyspaikan.

Uudistuksessa ABC Lohjan tiloja ja palveluita on kehitetty vastaamaan paremmin nykyisiin asiakastarpeisiin. Viihtyvyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota muun muassa päivittämällä wc-tilat lattiasta kattoon. Myös ABC-market koki konseptiuudistuksen, mikä näkyy muun muassa selkeämpinä esillepanoina sekä sujuvampana asiointina.
– Halusimme tehdä ABC Lohjasta viihtyisän, mutkattoman ja sujuvan palvelun pysähdyspaikan. Olemme varsin ylpeitä lopputuloksesta, kertoo SSO:n toimialajohtaja Niko Kähkönen.
Energiatehokkuutta ja vihreää liikkumista
Osana uudistusta panostettiin myös energiatehokkuuteen. Uudet kylmäratkaisut vähentävät energiakulutusta ja tukevat S-ryhmän pitkän aikavälin ilmastotavoitteita. SSO:ssa on jo pitkään panostettu vihreään liikkumiseen ja ABC-latausasemien verkostoa on kasvatettu määrätietoisesti. ABC Lohjan sähköautonlatauspisteiden määrä lisääntyy kesän aikana, kun ABC-latausasemien rakennustyöt saadaan päätökseen. ABC-latauspisteiden määrä tulee tuplaantumaan nykyisestä. Lisäksi liikenneasemalta löytyvät myös Teslan latauspisteet.
– Tarjoamme sähköautoileville asiakkaille helppoa asiointia. Auton latautuessa voi nauttia vaikka maittavan lounaan ja seurata ABC-mobiilista latauksen valmistumista. Lukuisat latauspisteet takaavat sujuvan matkanteon ja ripeät lataustauot, Kähkönen sanoo.
Avajaiset lauantaina 13.6.
ABC Lohjan uudistuksen avajaisia vietetään lauantaina 13.6. klo 10–17. Luvassa on mukavaa ohjelmaa, josta saat lisätietoja esimerkiksi seuraamalla liikennemyymälän sometilejä.
Uudistunut ABC Lohja palvelee asiakkaita vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä.
Lisätietoja: ryhmäpäällikkö Maarit Rissanen p. 044 320 5840
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Rantajamit tarjosi kesäsadetta, auringonpaistetta ja elämyksiä6.7.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Iloiset festarikävijät, suosikkiartistit ja unohtumattomat hetket olivat reseptinä tämänvuotisille Rantajameille Lohjan Aurlahden rannassa. Kävijämäärä pysyy vuodesta toiseen tasaisena, ollen tälläkin kertaa noin 12 000. Tänä vuonna ohjelmistoon palannut Nuorisopäivä täytti odotukset rentona koko perheen tapahtumana.
Rantajamit tuo Aurlahteen kesän ykköstähdet ja koko perheen Nuorisopäivän29.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Aurlahden kesäillat täyttyvät taas iloisista festarikävijöistä, kun perinteiset Rantajamit järjestetään 2.–4.7. Lohjan keskustan tuntumassa. Kauniissa järvimiljöössä järjestettävä festivaali on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kesän suosituimmista tapahtumista läntisellä Uudellamaalla. Tänäkään vuonna artistikattaus ei petä, vaan luvassa on jälleen Suomen ykköstähtiä torstaista lauantaihin.
SSO:n uusi tapahtumatila Rikala Events taipuu moneen menoon17.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Saloon Original Sokos Hotel Rikalan yhteyteen kesäkuussa avattu tapahtumatila Rikala Events on yhdistelmä ketteryyttä, helppoutta ja viihtyisyyttä. Tilassa voi järjestää tapahtumia pienistä perhejuhlista lähes 600 hengen tilaisuuksiin, ja kaikki tarvittavat palvelut ruoasta majoitukseen löytyvät saman katon alta.
Kyläkauppapäivä aloittaa kesän ja tuo iloiset kohtaamiset Sale-myymälöihin SSO:n alueella11.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Perinteistä Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 13.6. Päivä korostaa myymälöiden merkitystä – ei pelkästään ostospaikkana vaan koko kylän keskuksena, jossa kohdataan ja vaihdetaan kuulumiset ostosten lomassa. SSO:n Sale-myymälät sekä S-market Otalampi ja Karkkila ovat tänä vuonna mukana Kyläkauppapäivässä.
Prisma Halikon mittava uudistus on valmis10.6.2026 11:17:27 EEST | Tiedote
Kevään aikana toteutettu Prisma Halikon laaja konseptipäivitys on saatu päätökseen, ja moderni, monipuolinen ja sujuvan palvelun hypermarket palvelee asiakkaita totutusti vuorokauden ympäri nyt uudistettuna. Muun muassa Ruokatori, kassa-alue, infopiste sekä päivittäistavaraosasto päivitettiin, ja käyttötavaraosaston esillepanoja selkeytettiin. Kaiken keskiössä oli asiointikokemuksen parantaminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme