Kyläkauppapäivä aloittaa kesän ja tuo iloiset kohtaamiset Sale-myymälöihin SSO:n alueella
11.6.2026 14:00:00 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote
Perinteistä Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 13.6. Päivä korostaa myymälöiden merkitystä – ei pelkästään ostospaikkana vaan koko kylän keskuksena, jossa kohdataan ja vaihdetaan kuulumiset ostosten lomassa. SSO:n Sale-myymälät sekä S-market Otalampi ja Karkkila ovat tänä vuonna mukana Kyläkauppapäivässä.

Kyläkauppapäivä on valtakunnallinen tapahtuma, joka näkyy myymälöissä ympäri Suomen muun muassa kesäisinä tarjouksina ja iloisina kohtaamisina. Myös osa SSO:n toimipaikoista osallistuu päivään – jokainen omalla tavallaan: Saleissa sekä S-market Otalammella ja Karkkilassa on lauantaina paikkakunnittain vaihtelevaa ohjelmaa, esimerkiksi arvontoja, maistatuksia tai muuta mukavaa kesäistä tekemistä.
– Kyläkauppapäivänä varsinkin korostuu yhteisöllisyys ja se, että oman kylän myymälä on monesti kylän sydän – kaikille tuttu kuulumisten vaihtopaikka, missä jaetaan niin ilot kuin surutkin. Kyläkauppapäivä aloittaa kesän ja on kiva tavata asiakkaita rennoissa kesätunnelmissa, kertoo Sale Toijan myymäläpäällikkö Anu Ruuska.
Kyläkauppapäivä myös yhdistää vakioasiakkaat ja kesävieraat, kun poiketaan samaan aikaan kaupalle – hoidetaan ostokset, tavataan tuttuja ja nautitaan kiireettömästä tunnelmasta.
Kyläkauppapäivän toimipaikkakohtaisesta ohjelmasta saa tietoa esimerkiksi seuraamalla oman myymälän sosiaalista mediaa sekä tietysti myös tiedustelemalla tutulta myyjältä kauppareissun yhteydessä.
Lisätietoja: ryhmäpäällikkö Joni Toivonen p. 044 7705 452
Avainsanat
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 72 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO
Prisma Halikon mittava uudistus on valmis10.6.2026 11:17:27 EEST | Tiedote
Kevään aikana toteutettu Prisma Halikon laaja konseptipäivitys on saatu päätökseen, ja moderni, monipuolinen ja sujuvan palvelun hypermarket palvelee asiakkaita totutusti vuorokauden ympäri nyt uudistettuna. Muun muassa Ruokatori, kassa-alue, infopiste sekä päivittäistavaraosasto päivitettiin, ja käyttötavaraosaston esillepanoja selkeytettiin. Kaiken keskiössä oli asiointikokemuksen parantaminen.
Robokuljetus laajenee Sale Paukkulaan – Sympaattiset kuljetusrobotit palvelevat jo yhdeksässä SSO:n toimipaikassa9.6.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Tiistaista 9.6. alkaen Sale Paukkulan asiakkaat voivat hyödyntää kätevää robokuljetusta tilatessaan ostoksia S-kaupat.fi -palvelun kautta. Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n alueella kuljetusrobotit ahkeroivat jo viidessä Sale-yksikössä (Hermanni, Paukkula, Hiidensalmi, Perttilä, Nummela) sekä neljässä S-marketissa (Tynninharju, Karkkila, Tupuri, Somero). Robokuljetuksen lisäksi useissa Sale-toimipaikoissa on tarjolla ruoan kotiinkuljetukseen nopea tunnin toimitus -vaihtoehto.
SSO keskittää Lohen ravintolapalveluja – muutoksia Toastin toimintaan3.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO keskittää kauppakeskus Lohen ravintolapalveluja vastaamaan paremmin toimintaympäristön muutoksiin. Osana kokonaisuuden uudistamista SSO on käynyt Lohen ravintolamaailmaa koskevat muutosneuvottelut, ja suunnitelmana on päättää Toastin liiketoiminta kauppakeskus Lohessa perjantaina 5.6.2026.
Kivojen kohtaamisten ja unohtumattomien kokemusten kesä – SSO työllistää tänä kesänä jopa 550 nuorta2.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä SSO:n toimipaikoissa työskentelee ennätysmäärä nuoria, joista osa ottaa ihan ensimmäisiä askeleita työelämässä. Jotta kesätyökokemuksesta tulisi mahdollisimman positiivinen, tuetaan nuoria muun muassa Kesäetkoilla ja kattavalla perehdytyksellä. Myös valmentajat sekä työkummit toimipaikan esihenkilön ohella auttavat töiden alkuun. Asiakaskohtaamisten toivotaan ennen kaikkea sisältävän kivoja kesäisiä hetkiä kesätöiden parissa.
Toimitusjohtaja Tapio Finéristä kauppaneuvos22.5.2026 15:03:00 EEST | Tiedote
Tasavallan presidentti on 22.5.2026 myöntänyt kauppaneuvoksen arvonimen Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finérille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme