Näkyykö jo merkkejä paremmasta? Avoimien työpaikkojen määrä selvässä nousussa
10.6.2026 05:03:00 EEST | Duunitori Oy | Tiedote
Toukokuussa Duunitorilla julkaistiin selvästi enemmän työpaikkailmoituksia kuin vuosi sitten. Erityisesti teollisuuden, it-alan ja rakennusalan näkymät ovat parantuneet koko vuoden aikana. Edelleen myös työnhakijoita on liikkeellä ennätyksellisen paljon.

Toukokuu toi toiveikkaan viestin: avoimien työpaikkojen määrä kääntyi kaivattuun nousuun.
-
Suomen suurimmalla työnhakupalvelulla Duunitorilla julkaistiin toukokuussa noin 28 000 työpaikkailmoitusta, mikä oli noin 5 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna.
-
Koko vuoden osalta ilmoitusten määrä on vielä hieman viime vuotta pienempi. Tammi–toukokuussa Duunitorilla julkaistiin yhteensä yli 145 000 ilmoitusta, mikä oli noin 6 prosenttia vähemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten.
-
Avoimia työpaikkoja on enemmän kuin ilmoituksia, sillä yhdellä ilmoituksella voidaan hakea useita työntekijöitä.
-
Työnhakijoiden aktiivisuus rikkoo edelleen ennätyksiä. Toukokuun ilmoitukset keräsivät Duunitorilla lähes 10 miljoonaa lukukertaa, mikä oli noin 2 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tammi–toukokuussa ilmoitukset keräsivät yli 60 miljoonaa lukukertaa, mikä oli noin 5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
”Jo maaliskuussa nähtiin ensi kerran vuosikausiin pientä nousua työpaikkailmoitusten määrässä, mutta nyt kasvu on vielä selvempää. Tämä on rohkaiseva merkki siitä, että työnantajien luottamus alkaa palata. Luottavaisempi työnantaja uskaltaa investoida ja rekrytoida”, kommentoi Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.
Sama trendi näkyy Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuoreessa luottamusindikaattorissa, jonka mukaan Suomen elinkeinoelämän luottamus kohentui hieman toukokuussa.
Työnantajat povasivat kasvua myös Duunitorin tämän vuoden rekrytointitutkimuksessa, jossa lähes kolmasosa työnantajista ennakoi henkilöstömäärän kasvua tälle vuodelle.
”Työnhakijoita on edelleen liikkeellä poikkeuksellisen runsaasti, joten monista työpaikoista käy kova kilpailu. Näin on etenkin nuorten ja uransa alussa olevien tehtävissä. Kesätyötilanne onkin paljon synkempi kuin kaikkien avoimien työpaikkojen näkymät”, Salonen täydentää.
Näillä aloilla rekrytoidaan nyt eniten
Näillä toimialoilla julkaistiin toukokuussa eniten työpaikkailmoituksia Duunitorilla (suluissa muutosprosentti suhteessa edellisvuoteen):
-
Rakennusala: noin 4 200 ilmoitusta (+12 %)
-
Sosiaali- ja hoiva-ala: noin 4 000 ilmoitusta (+14 %)
-
Teollisuus ja teknologia: noin 2 500 ilmoitusta (+18 %)
-
Myynti- ja kaupan ala: noin 1 900 ilmoitusta (-12 %)
-
Terveydenhuolto: noin 1 900 ilmoitusta (+15 %)
-
Ravintola- ja matkailuala: noin 1 400 ilmoitusta (-3 %)
-
Kuljetus, logistiikka ja liikenne: noin 1 000 ilmoitusta (-2 %)
-
Asennus, huolto ja kunnossapito: noin 900 ilmoitusta (-6 %)
-
Asiantuntijatyöt ja konsultointi: noin 840 ilmoitusta (-10 %)
-
Tieto- ja tietoliikennetekniikka: noin 800 ilmoitusta (+0,1 %)
-
Kymmenen eniten rekrytoivan alan kärjessä kasvu oli suurinta teollisuudessa ja teknologiassa, terveydenhuollossa, sosiaali- ja hoiva-alalla sekä rakennusalalla.
-
Jyrkintä lasku oli myynnin ja kaupan alalla sekä asiantuntijatöissä ja konsultoinnissa.
”Teollisuudessa, it-alalla ja rakennusalalla näkyi lupaavaa nousua jo aiemmin keväällä. Nyt myös sosiaali- ja terveysalan pitkään jatkunut synkkä kierre näyttää taittuneen. Sote-ala on kärsinyt viime vuosina heikon taloustilanteen ohella julkisen puolen mittavista säästöistä”, Salonen kertoo.
Kolme alaa erottuu valoisilla näkymillä
Näillä aloilla julkaistiin tammi–toukokuussa eniten työpaikkailmoituksia Duunitorilla (suluissa muutosprosentti suhteessa edellisvuoteen):
-
Rakennusala: noin 19 100 ilmoitusta (+2 %)
-
Sosiaali- ja hoiva-ala: noin 17 600 ilmoitusta (-4 %)
-
Teollisuus ja teknologia: noin 13 400 ilmoitusta (+9 %)
-
Myynti- ja kaupan ala: noin 11 400 ilmoitusta (-16 %)
-
Terveydenhuolto: noin 9 900 ilmoitusta (-9 %)
-
Ravintola- ja matkailuala: noin 8 800 ilmoitusta (-14 %)
-
Asennus, huolto ja kunnossapito: noin 5 500 ilmoitusta (-5 %)
-
Kuljetus, logistiikka ja liikenne: noin 5 000 ilmoitusta (-9 %)
-
Tieto- ja tietoliikennetekniikka: noin 4 900 ilmoitusta (+10 %)
-
Asiantuntijatyöt ja konsultointi: noin 4 500 ilmoitusta (-11 %)
-
Kymmenen kärjessä nousua oli it-alalla, teollisuudessa ja rakennusalalla.
-
Palvelualoilla menee huonommin, mutta sosiaali- ja terveysalan tilanne parantui selvästi loppukeväästä.
-
Lasku on suurinta myynnin ja kaupan alalla sekä ravintola- ja matkailualalla.
”Rakennusalan nousu on vielä koko vuoden osalta maltillista, mutta antaa toivoa. Talouden suhdanteille herkkä ala on kärsinyt viime vuosina pahemman kerran. Ruotsalaisen palvelumme JobbSafarin ilmoituksissa rakennusalalla näkyi vielä suurempaa kasvua loppukeväästä”, Salonen sanoo.
Näillä alueilla on eniten avoimia työpaikkoja
Näissä maakunnissa julkaistiin toukokuussa eniten työpaikkailmoituksia Duunitorilla (suluissa muutosprosentti suhteessa edellisvuoteen):
-
Uusimaa: noin 8 800 ilmoitusta (+4 %)
-
Pirkanmaa: noin 2 800 ilmoitusta (+11 %)
-
Varsinais-Suomi: noin 2 500 ilmoitusta (+21 %)
-
Pohjois-Pohjanmaa: noin 1 800 ilmoitusta (0 %)
-
Lappi: noin 1 400 ilmoitusta (+5 %)
-
Pohjois-Savo: noin 1 100 ilmoitusta (+7 %)
-
Etelä-Pohjanmaa: noin 900 ilmoitusta (+30 %)
-
Päijät-Häme: noin 860 ilmoitusta (+13 %)
-
Keski-Suomi: noin 850 ilmoitusta (-15 %)
-
Kanta-Häme: noin 810 ilmoitusta (+20 %)
-
Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi toukokuussa eniten Etelä-Pohjanmaalla, Varsinais-Suomessa ja Kanta-Hämeessä.
-
Työpaikkojen määrä laski merkittävästi vain Keski-Suomessa.
”Vaikka hakijoita on yleisesti paljon, oikeiden osaajien löytäminen ei ole useinkaan helppoa. Tehtävän ja työnantajan maineen ohella työpaikan sijainti vaikuttaa paljon. Suuriin kaupunkeihin ja niiden lähialueille on yleensä helpointa rekrytoida. Syrjäseudulle on vaikeampi löytää tekijöitä, etenkin jos tehtävä edellyttää tiettyä koulutusta tai kokemusta”, Salonen kertoo.
Kaipaatko lisätietoa?
Haluatko tietää lisää työmarkkinoista tai tarvitsetko asiantuntijan haastatteluun? Ole yhteydessä!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aino SalonenViestintäjohtajaDuunitori Oy
Puh:+35850 4144 245aino@duunitori.fiduunitori.fiKuvat






Duunitori on Suomen suurin työnhakupalvelu. Vuonna 2025 Duunitori.fissä vierailtiin yli 70 miljoonaa kertaa. Duunitorin sosiaalisen median sivuilla ja hakuvahdeilla on Suomessa 1,6 miljoonaa seuraajaa. Vuonna 2009 perustettu teknologiayritys kokoaa alustalleen avoimet työpaikat sekä tiedon ja tuen työelämän eri vaiheisiin. Osa alustaa on Duunitorin työelämämedia, joka kertoo kaiken tärkeimmän työnhausta, rekrytoinnista ja työelämästä. Työnantajia Duunitori auttaa houkuttelemaan ja sitouttamaan oikeat osaajat. Kasvava ja kansainvälistyvä Duunitori Group toimii myös Ruotsissa ja Norjassa nimellä JobbSafari.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Duunitori Oy
Nämä 20 kesätyöpaikkaa kiinnostivat hakijoita eniten – suosituimmalla yli 200 000 lukukertaa3.6.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Kesätyönhakijoita houkuttelevat etenkin tunnetut brändit ja suuret työllistäjät, kuten Lidl ja Viking Line. Katso lista eniten huomiota keränneistä kesätyöilmoituksista ja lue kesätyötilanteesta. Vielä ehtii napata viime hetken kesätyön.
Nämä ovat Suomen houkuttelevimmat työnantajat – katso lista21.5.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Taloustutkimuksen tuore tutkimus työnantajien maineesta paljastaa, mitkä työnantajat houkuttelevat suomalaisia. Duunitorin rekrytointitutkimuksen mukaan vaikeinta on tavoittaa kokeneet osaajat ja työnantajabrändi on harvoin hyvällä tolalla. Asiantuntija kertoo, mikä yhdistää vetovoimaisia työnantajabrändejä ja mihin virheisiin moni työnantaja sortuu.
Suomalainen Duunitori kasvaa Ruotsissa – jo kolmannes liikevaihdosta länsinaapurista19.5.2026 11:03:34 EEST | Tiedote
Suomalaisyhtiö Duunitori kasvoi ensin kahden kaveruksen startupista kotimaan markkinajohtajaksi ja sitten merkittäväksi peluriksi Ruotsissa. Nyt yritysostoja tehnyt yhtiö valtaa Ruotsin markkinaa yhden brändin alla ja tekoälyn vauhdittamana.
Nämä työnantajat kiinnostavat kesätyönhakijoita eniten – katso lista12.5.2026 05:03:00 EEST | Tiedote
Duunitorin kysely kertoo, mitkä ovat kiinnostavimmat kesätyönantajat kesätyönhakijoiden mielestä. Lue myös, miltä ensi kesän kesätyötilanne näyttää.
Yksi taho laahaa palkka-avoimuudessa – ”Viivyttely voi olla riski”14.4.2026 06:06:00 EEST | Tiedote
Duunitorin rekrytointitutkimus paljastaa, että suomalaiset työnantajat ovat varautuneet EU:n palkka-avoimuusdirektiivin edellyttämiin muutoksiin heikosti. Vain 12 prosenttia yksityisen sektorin työnantajista kertoo palkan kaikissa työpaikkailmoituksissaan, vaikka palkkatiedolla on kriittinen vaikutus työnhakijan päätöksentekoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme