Tutkimus: Vauvan ylähuulijänteen rakenteella ei yhteyttä imetysvaikeuksiin – äidin aiempi imetyskokemus tukee imetyksen sujumista
11.6.2026 05:50:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan yhteinen tutkimus kyseenalaistaa käsitystä, jonka mukaan vastasyntyneen ylähuulijänne olisi merkittävä syy imetysongelmiin.

Arvostetussa JAMA Network Open -tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 264 äiti-vauvaparia Oulun yliopistollisessa sairaalassa vuosina 2023–2024. Tutkijat arvioivat terveenä ja täysiaikaisena syntyneiden vauvojen ylähuulijänteen rakennetta ja liikkuvuutta sekä vertasivat havaintoja äitien raportoimiin imetyskokemuksiin.
Tutkimuksessa valtaosa (86 %) äideistä kertoi kokeneensa alkuvaiheen imetysvaikeuksia. Tutkijat eivät kuitenkaan löytäneet yhteyttä ylähuulijänteen anatomisten ominaisuuksien ja imetysongelmien välillä. Ylähuulijänteen paksuus, kiinnittymiskohta tai muut rakenteelliset piirteet eivät lisänneet imetysvaikeuksien riskiä.
Sen sijaan äidin aiemmalla imetyskokemuksella oli yhteys imetyksen sujumiseen. Imetysongelmia raportoitiin harvemmin niillä äideillä, joilla oli kokemusta aiempien lasten imettämisestä.
Tutkijoiden mukaan imetystä haittaava ylähuulijänne on harvinainen löydös. Siitä huolimatta ylähuulijänteen katkaisutoimenpiteiden määrä on viime vuosina kasvanut useissa maissa, vaikka tutkimusnäyttö toimenpiteen hyödyistä on ollut rajallista.
“Vastasyntyneiden imetysvaikeuksia tulisi aina arvioida kokonaisvaltaisesti,” lastenlääkäri ja neonatologi Outi Aikio sanoo. “Tutkimuksemme perusteella ylähuulijänteen leikkaukselle ei löytynyt näyttöön perustuvaa käyttöaihetta terveillä, täysiaikaisina syntyneillä vauvoilla. Sen sijaan korostaisin laadukkaan imetysohjauksen merkitystä erityisesti imetyksen alkuvaiheessa, jolloin haasteet ovat hyvin yleisiä.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lastentautien ja neonatologian erikoislääkäri Outi Aikio, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala, 08 315 5810, outi.aikio@pohde.fi
Korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Venla Lohi, Oulun yliopisto ja Oulun yliopistollinen sairaala, 040 820 4908, venla.lohi@oulu.fi
Viestintäasiantuntija Meri Rova, Oulun yliopisto, 050 464 3361, meri.rova@oulu.fi
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Liikunta tukee nuorten miesten sydänterveyttä painosta riippumatta9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Fyysinen aktiivisuus on yhteydessä nuorten miesten parempaan sydänterveyteen painosta riippumatta, kertoo Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan tutkimus. Tulosten mukaan jo melko vähäinen liikunta voi lieventää lihavuuteen liittyviä haitallisia muutoksia sydämen autonomisessa säätelyssä.
Suuri geenitutkimus paljasti uusia riskitekijöitä yleiselle selkäsairaudelle9.6.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston johtama kansainvälinen tutkimus on tunnistanut kymmeniä uusia geneettisiä riskitekijöitä lannerangan selkäydinkanavan ahtaumalle. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin yhtä yleisimmistä ikääntyneiden liikkumista rajoittavista selkäsairauksista.
Kansainvälinen turvallisuustapahtuma Arctic Security Forum tuo Ouluun korkean profiilin asiantuntijoita8.6.2026 10:43:15 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston isännöimä Arctic Security Forum -tapahtuma vastaa arktisen yhteistyön syventämisen tarpeeseen kokoamalla tutkijoita, yrityksiä, päättäjiä ja puolustusalan asiantuntijoita 16.–17. kesäkuuta keskustelemaan ja suunnittelemaan pohjoismaista, arktisen turvallisuuden yhteistyötä.
Väitös: itsekorjautuva ja venyvä elektroniikka avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuden laitteille8.6.2026 06:56:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopistossa väittelevän Ahmed Albeltagin tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa itsekorjautuvien ja venyvien elektronisten materiaalien kehittämiseen. Tutkimus vastaa kasvavaan tarpeeseen kehittää elektroniikkaa, joka on joustavaa, kestävää ja mukautuu vaativiin käyttöolosuhteisiin.
Erittäin uhanalaisia lintuja pelastettu Oulun yliopistossa – kuoriutuneet poikaset vapautetaan luontoon8.6.2026 05:06:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijat ovat pelastaneet erittäin uhanalaisen etelänsuosirrin munia keinohaudontaan laboratorioon. Poikaset ovat nyt kuoriutuneet, ja niiden vahvistuttua linnut palautetaan takaisin Perämeren rannikolle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme