Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Teollisuuden investoinnit kääntyvät selvään kasvuun – myös palveluiden näkymät kohentuneet

11.6.2026 10:00:00 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

Jaa

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tuoreen Investointitiedustelun mukaan tehdasteollisuuden investointien odotetaan kasvavan kuluvana vuonna noin kuudella prosentilla. Investointien yhteenlaskettu arvo vuonna 2026 nousisi noin 10,7 miljardiin euroon.

”Investointinäkymät ovat selvästi parantuneet. Teollisuuden investointiaste nousee tänä vuonna ja yltää jo melko lähelle vuoden 2023 investointihuippua. Kiinteiden investointien ohella myös tutkimus- ja kehitysinvestoinnit ovat vilkastuneet”, sanoo EK:n pääekonomisti, johtaja Penna Urrila.

Kiinteiden investointien odotetaan kasvavan tänä vuonna teollisuudessa noin yksitoista prosenttia. Parhaat investointinäkymät ovat teknologia- ja elintarviketeollisuudessa, ja myös kemianteollisuuden investoinnit kääntyvät kasvuun. Investoinnit kasvavat erityisesti suurissa yrityksissä, mutta myös pk-yritysten investoinnit nousevat maltillisesti. Energiateollisuuden investoinnit kuitenkin laskevat edelleen vuosikymmenen alkuvuosien korkealta tasolta.

”Kehityksessä ilahduttavaa on investointien kiihtyminen useilla toimialoilla ja erikokoisissa yrityksissä. Kasvu ei ole pelkästään yksittäisten suurhankkeiden varassa. Laskussa olevalla energia-alallakin pitkän aikavälin investointipotentiaali on erinomainen, vaikka kuluvana vuonna investoinnit uuteen kapasiteettiin jäävät viime vuosien korkeasta tasosta”, Urrila toteaa.

Palvelualojen investointinäkymä parantunut jonkin verran

Palvelualojen investointiodotukset ovat vähän aiempaa paremmat. Palveluinvestointeja mittaava saldoluku on tänä vuonna +18 pistettä eli suurempi osuus yrityksistä arvioi investointien kasvavan kuin vähenevän. Vielä viime vuonna investoinnit supistuivat hieman. Investointiaikomukset ovat vahvimmat tieto- ja viestintäpalveluissa, ja myös matkailuinvestoinnit kasvaisivat. Sen sijaan liikenteen toimialan näkymät ovat heikommat.

”Suomen talous on kääntynyt nousuun epävarmasta toimintaympäristöstä huolimatta, ja investointien kasvu tukee talouden kasvukäännettä. Maailmantalouden tilanne jatkuu kuitenkin huomattavan riskialttiina, millä on väistämättä vaikutuksia myös yritysten investointipäätöksiin. Epävarmuuksien jatkuessa Suomen on jatkossa vaalittava erityisen huolellisesti kilpailukykyään investointikohteena”, Urrila sanoo.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n tekemä Investointitiedustelu on osa Euroopan komission harmonisoitua suhdannetiedustelujärjestelmää. EU rahoittaa tiedustelua osittain. Kevään 2026 aikana tehtyyn tiedusteluun vastasi 851 yritystä. 

Investointitiedustelu, kesäkuu 2026

Lisätietoja:
Penna Urrila, pääekonomisti, p. 040 570 7860

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

Uusi selvitys: Sairauspoissaolot maksavat Suomelle miljardeja11.6.2026 11:32:48 EEST | Tiedote

Sairauspoissaolot aiheuttavat Suomelle noin 5 miljardin euron vuosittaiset kustannukset menetettynä työpanoksena. Poissaoloja kertyy vuosittain noin 25 miljoonaa työpäivää. Yhden poissaolopäivän hinta on työnantajalle keskimäärin 257 – 420 euroa. Esimerkiksi rokotusohjelmissa ja ehkäisevissä toimissa tulisi huomioida terveyshyötyjen lisäksi myös työpanos- ja verovaikutukset, ei vain terveydenhuollon kustannuksia. Raportin mukaan pelkästään leikkausjonojen vuoksi Suomessa menetetään vuosittain noin 3300 henkilötyövuotta ja noin 257 miljoonaa euroa työpanoksena.

KUTSU: EK:n Investointitiedustelun teams-julkistus 11.6. klo 108.6.2026 12:55:00 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän keskusliitto EK julkistaa Investointitiedustelun tulokset teams-tilaisuudessa torstaina 11.6.2026 klo 10. Miten taloudessa näkyvät piristymisen merkit vaikuttavat yritysten investointihalukkuuteen? Miten investoinnit eroavat eri toimialoilla? Millainen usko yrityksillä on tulevaisuuteen? Tilaisuudessa taustoitetaan suomalaisten yritysten investointikehitystä sekä esitellään teollisuuden ja energia-alan arviot vuoden 2026 investointikehityksestä. Tuloksissa ovat mukana sekä kiinteät investoinnit että tutkimus- ja tuotekehityspanokset. Lisäksi arvioimme palvelualojen investointikehitystä. Investointitiedustelun tuloksia esittelee pääekonomisti Penna Urrila. Linkki teams-yhteydellä pidettävään tilaisuuteen lähetetään ilmoittautuneille. Ilmoittautumiset 10.6. mennessä teemu.lindfors@ek.fi Tervetuloa! Lisätietoja: Teemu Lindfors, viestinnän asiantuntija, p. 0400 284 764

Yritysjohtajien pyöreä pöytä: Turvataan sähkön riittävyys kaikille toimialoille ja uusille investoinneille – puhdas sähkö Suomen kasvuvoimaksi4.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote

Suomi tarvitsee talouskasvua ja puhdasta sähköä käyttäviä investointeja eri sektoreilta. Seuraavaan hallitusohjelmaan tarvitaan kunnianhimoinen sähköistymisen visio, jolla varmistetaan investointien eteneminen ja sähkön riittävyys sekä ennaltaehkäistään sähköjärjestelmän pullonkaulat. Näin todettiin EK:n koolle kutsumalla eri toimialoja yhdistävällä foorumilla. Suomessa on kevään mittaan käyty keskustelua puhtaaseen energiaan perustuvista investoinneista ja sähkön riittävyydestä. Yritykset eri sektoreilla varautuvat vuosikymmenten päähän ulottuviin investointeihin ja samaan aikaan datakeskushankkeita julkistetaan ennätysmäärin eri puolille Suomea. Teollisuus, palvelut ja koko yhteiskunta sähköistyvät – kuinka varmistamme puhtaan sähkön riittävyyden ja kohtuuhintaisuuden jatkossakin? Tähän haettiin yhteistä näkemystä 1.6. EK:n koolle kutsumassa pyöreässä pöydässä, jossa oli edustettuna sähköä käyttäviä toimialoja, energian tuottajia ja infrastruktuuriyhtiöitä sekä valtionhallintoa. Toim

Luonnonarvomarkkinoiden vauhdittaminen on järkevää ympäristön, yritystoiminnan ja julkisen talouden kannalta29.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

EK kannattaa hallituksen tavoitetta vauhdittaa luonnonarvomarkkinoita. Luonnonsuojelulain muutoksella yritykset saisivat luotettavan varmennuksen luontovastuullisuustoimilleen. Paljon työtä jää kuitenkin seuraavalle hallituskaudelle, jotta yrityksille kyetään tarjoamaan taloudellisia kannusteita ja prosessista saadaan mahdollisimman sujuva. Eduskunta käsittelee paraikaa luonnonsuojelulain muutoksia, joilla halutaan vauhdittaa luonnonarvomarkkinoiden käynnistymistä. Jatkossa viranomaisen varmentamia luonnonarvoyksiköitä olisi mahdollista käyttää nykyistä laajemmin: vapaaehtoisen ekologisen kompensaation lisäksi myös muissa yritysten ympäristövastuullisuutta osoittavissa luontoteoissa. Yritysten kiinnostusta vapaaehtoisiin luontotekoihin ovat lisänneet esimerkiksi sijoittajien ja asiakkaiden vaatimukset sekä liiketoiminnan hyväksyttävyyden vahvistaminen. Kynnys vapaaehtoisille luontoteoille on syytä pitää matalana EK:n johtavan asiantuntijan Minna Ojanperän mukaan luonnonarvomarkkinat ov

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye