Koululaistutkimus: Reilu kolmasosa vanhemmista valinnut lapsen ensipuhelimeksi kellopuhelimen – niiden suosiossa huima loikka vuodessa
11.6.2026 08:30:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote
DNA:n Koululaistutkimukseen tänä vuonna osallistuneista 5–12-vuotiaiden lasten vanhemmista 36 prosenttia kertoi hankkineensa kellopuhelimen lapsensa ensipuhelimeksi. Viime vuonna näin vastasi 16 prosenttia. Lisäksi entistä useammalla 5–9-vuotiaalla lapsella ei ole minkäänlaista puhelinta henkilökohtaisessa käytössään. Asiantuntijan mukaan näin nopeita muutoksia nähdään harvoin.

DNA:n vuosittain teettämään kyselytutkimukseen osallistui alkuvuodesta 2100 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa. Siitä ilmeni, että 7–9-vuotiailla henkilökohtaisessa käytössä olevien älypuhelimen määrä on laskenut vuodessa huimasti, tänä vuonna älypuhelimen omaa 37 prosenttia tämän ikäisistä, kun viime vuonna luku oli 68. Kellopuhelimien määrä puolestaan nousi viime vuoden 14 prosentista 36 prosenttiin.
”Tulokset olivat odotettuja, mutta muutoksen nopeus yllätti positiivisesti. Mobiililaitteissa näin nopeita muutoksia nähdään harvoin. Kellopuhelinten suosion kasvu johtuu ennen kaikkea siitä, että vanhempien tietoisuus niistä ja älypuhelinten haitoista on lisääntynyt. THL:n ohjeistukset ovat varmasti tavoittaneet myös ne vanhemmat, jotka eivät aiemmin osanneet edes harkita kellopuhelinta vaihtoehtona”, DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi sanoo.
THL ei suosittele alle 13-vuotiaille älypuhelinta lainkaan. Jos 6–13-vuotiaalle halutaan hankkia puhelin, suositellaan puhelinta, jossa on vain rajalliset ominaisuudet, kuten soitto- ja viestimahdollisuus. DNA tukee THL:n julkaisemia kansallisia lasten digisuosituksia. (*
Välivaihe ennen omaa älypuhelinta on pidentymässä
Yhä useampi vanhempi haluaa lykätä lapsen oman älypuhelimen hankintaa, ja entistä useammalla alle 8-vuotiaalla ei ole puhelinta lainkaan. Tutkimuksen mukaan vedenjakajaikä on 10 vuotta, sillä lähes kaikilla yli 10-vuotiailla lapsilla on älypuhelin henkilökohtaisessa käytössään.
“Tutkimuksen mukaan ne vanhemmat, jotka eivät ole hankkineet lapselleen kellopuhelinta, pitävät kellopuhelinta väliaikaisratkaisuna ennen lapsen omaa älypuhelinta. Tulosten mukaan tästä välivaiheesta on kuitenkin tulossa aiempaa pidempi. Aikaisemmin älypuhelin saatettiin hankkia jo 6–8-vuotiaana, nyt kellopuhelinta käyttävät lapset saattavat käyttää sitä 10-vuotiaaksi tai sen ylikin. Kehitys siis etenee THL:n suositusten mukaiseen suuntaan”, Kieksi summaa tuloksia.
“Kellopuhelin tarjoaa hyvin pitkälti ne samat mahdollisuudet, joita varten lapselle aiemmin hankittiin älypuhelin: lapsi saa turvaa siitä, että saa vanhemman kiinni tarvittaessa, ja samalla se tuo vanhemmalle mielenrauhaa”, Kieksi jatkaa.
Kellopuhelimen hankinnan suurimmiksi syiksi vanhemmat mainitsivat kyselyssä huolen lasten älylaitteiden liikakäytöstä ja sen, ettei kellopuhelimessa ole internettiä tai sovelluksia. Kolmanneksi yleisin syy on halu suojella lasta epäsopivalta sisällöltä.
Tutustu kellopuhelimeen lapsen näkökulmasta
Kun lapsi saa kellopuhelin, hän on yhtä malttamaton ottamaan sen käyttöönsä kuin minkä tahansa muun laitteen. Kieksi kehottamaan ottamaan laitteen käyttöön ajan kanssa.
“Vaikka lapsi on kellopuhelimesta innoissaan, vanhemman pitäisi rauhassa tutustua siihen ensin itse. Vanhemman on hyvä tehdä laitteen käyttöönotto huolella ja hoitaa asetukset kuntoon, kuten sallitut yhteystiedot. Sen lisäksi on hyvä tutustua siihen, miltä kellopuhelimen käyttö näyttää lapsen näkökulmasta”, hän sanoo.
Jesse Kieksin vinkit kellopuhelimen hankintaan:
- Asioi kivijalkakaupassa, jotta pääset tutustumaan laitteisiin fyysisesti. Myymälässä kellopuhelinten erot, kuten kellotaulun koko ja rannekkeen tuntuma, konkretisoituvat paremmin kuin verkkokaupan kuvista.
- Perehdy kellopuhelimen käyttöön rauhassa ensin itse. Tutustu siihen, millainen näkymä lapsella on. Testaa, miten kellopuhelin toimii: miten sillä otetaan kuvia ja vastataan puheluihin sekä ylipäätään siihen, mitä lapsi voi sillä tehdä.
- Harjoitelkaa alkuun lapsen kanssa yhdessä kellopuhelimen käyttöä. Sopikaa samalla yhteiset pelisäännöt: milloin kello pitää olla kädessä, kenen yhteystiedot on lisätty puhelimeen sekä mitä tehdä, jos akku loppuu.
DNA on toteuttanut Koululaistutkimuksen vuodesta 2011 alkaen. Vuosittain tehtävän kyselytutkimuksen tavoitteena on selvittää kouluikäisten vanhempien lasten ajatuksia puhelimen hankinnasta ja käytöstä. Tämän vuoden kysely toteutettiin Norstatin verkkopaneelissa 17.–24. helmikuuta 2026, ja siihen vastasi 2100 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa.
*) THL:n digitaalisten laitteiden vapaa-ajan käytön kansalliset suositukset 0–13-vuotiaille
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteiden verkkojen liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1 128 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA selvitti: Tässä ovat Suomen puheliaimmat kunnat ja kaupungit9.6.2026 09:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset soittavat edelleen paljon mobiilipuheluita, mutta aktiivisuus vaihtelee merkittävästi erikokoisten kaupunkien ja kuntien välillä. DNA:n vuoden mittainen vertailu paljastaa, että puheliaimmat suomalaiset soitettujen minuuttimäärien perusteella asuvat pääosin pienillä paikkakunnilla. Asukaskohtaisessa tarkastelussa selvä ykkönen on Jämijärvi.
DNA study: Finland’s most talkative municipalities and cities revealed9.6.2026 09:30:00 EEST | Press release
Finns still make a large number of mobile phone calls, but activity levels vary significantly between cities and municipalities of different sizes. A year-long comparison by DNA reveals that, based on call minutes, the most talkative Finns mainly live in smaller localities. Measured per capita, the clear number one is Jämijärvi.
DNA:n toukokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n myyntitilastojen mukaan suomalaiset kuluttajat suosivat toukokuussa erityisesti keskihintaisia Android-älypuhelimia sekä Applen uusimpia iPhone 17 -sarjan malleja. Myydyimmän puhelimen paikan otti Samsung Galaxy A16, kun taas yritysasiakkaiden ostetuin puhelin oli Apple iPhone 16e 5G. Toukokuun myydyin älykello oli puolestaan ZTE K2 -lasten kellopuhelin.
DNA:n liittymät auttavat tunnistamaan huijaus- ja massapuhelut27.5.2026 10:43:37 EEST | Tiedote
DNA tarjoaa ainoana operaattorina Suomessa liittymiä, jotka tunnistavat huijauspuheluja ja häiritsevästi soittavia massapuheluja. Uusi DNA Numerovahti -palvelu toimii ilman erikseen ladattavaa sovellusta ja riippumatta siitä, minkä merkkinen asiakkaan päätelaite on. DNA Numerovahti on maksuton lisäpalvelu kuluttajien uusissa DNA Huoleton Plus -liittymissä sekä yritysasiakkaiden DNA Business Varma -liittymissä. Molempiin liittymiin sisältyy myös turvallinen nettiselaus. Lisäksi yritysasiakkaat voivat ostaa palvelun erillisenä kuukausimaksullisena lisäpalveluna liittymiinsä.
DNA subscriptions help identify fraud calls and spam calls27.5.2026 10:43:37 EEST | Press release
DNA is the only operator in Finland to offer subscriptions that identify fraud calls and nuisance spam calls. The new DNA Numerovahti service works without a separately downloaded app, and regardless of the brand of the customer’s device. DNA Numerovahti is a free add-on service included in new DNA Huoleton Plus subscriptions for consumers and DNA Business Varma subscriptions for corporate customers. Both subscriptions also include secure web browsing. In addition, corporate customers can purchase the service as a separate monthly add-on to their subscriptions.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme