Osuuskauppa Suur-Savo

​​Lähikaupat pitävät arjen käynnissä – Kyläkauppapäivää vietetään myös Etelä-Savossa​

10.6.2026 15:30:00 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote

Jaa

Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 13. kesäkuuta eri puolilla Suomea. Päivä muistuttaa lähikauppojen merkityksestä arjen sujuvuuden, paikallisen elinvoiman ja huoltovarmuuden tukijana myös meillä Etelä-Savossa.

Kyläkauppapäivää vietetään valtakunnallisesti lauantaina 13.6.
Kyläkauppapäivää vietetään valtakunnallisesti lauantaina 13.6.

Osuuskauppa Suur-Savossa Kyläkauppapäivä näkyy useissa Sale- ja S-market-myymälöissä tarjouksina, arvontoina ja asiakkaille suunnattuna ohjelmana, niin maaseudulla kuin kaupungissa. Esimerkiksi S-market Haukivuorella järjestetään peräkonttikirppis klo 11–14, jolloin pihalla on nähtävillä myös paloauto - lisäksi tarjolla on kuvasuunnistusta lapsille sekä paikallisia puutöitä. S-market Rantasalmella puolestaan järjestetään asiakkaille muun muassa kahvi-, mehu- ja pullatarjoilu klo 11–14 sekä tuotearvonta. 

Esimerkkejä Kyläkauppapäivään osallistuvista Osuuskauppa Suur-Savon myymälöistä ohjelmineen on listattu alle. 

Lähikaupoista on moneen 

Lähikaupat ovat monilla paikkakunnilla keskeinen osa arkea ja palveluverkkoa. S-ryhmällä on Suomen kattavin kauppaverkosto, ja ruokakauppaan on keskimäärin vain 2,4 kilometriä. Merkittävä osa S-ryhmän myymälöistä toimii alueilla, joissa väestö vähenee tai joissa muita kaupallisia palveluita on vähän. 

– Lähikauppa on usein paljon muutakin kuin ruuan ostospaikka. Se on monelle tärkeä kohtaamispaikka ja asiointipiste, josta löytyy päivittäistavaroiden lisäksi muitakin palveluita. Monipuoliset kyläkaupat takaavat lähipalvelut paitsi seutunsa vakiasukkaille, myös etätyön tekijöille, matkailijoille ja mökkiläisille, toteaa kehitysjohtaja ja marketkaupan vt. toimialajohtaja Tuomas Jääskeläinen. 

Kaupan rooli on viime vuosina laajentunut. Monissa myymälöissä toimii esimerkiksi paketti- ja postipalveluja sekä muita asiointimahdollisuuksia, jotka helpottavat arkea erityisesti harvemmin asutuilla alueilla. Verkkokauppa puolestaan täydentää palveluja tuomalla laajan valikoiman saataville myös niille alueille, joilla tarjonta on rajallisempaa. 

Poikkeusaikoina kyläkaupan rooli korostuu entisestään. Lähialueen myymälät toimivat osana paikallista huoltovarmuutta ja turvaavat arjen peruspalveluiden saatavuutta myös erilaisissa häiriötilanteissa. 

Kyläkauppapäivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua oman alueen myymälöihin ja niiden palveluihin sekä huomioida niiden tärkeä rooli osana toimivaa arkea. Tervetuloa viettämään kyläkauppapäivää Osuuskauppa Suur-Savon marketteihin! 

Kyläkauppapäivän 13.6. ohjelmaa marketeissamme: 

  • Sale Enonkoski: Tarjouksia ja tuotepaketin arvonta. 

  • Sale Hurissalo: Kahvitarjoilu klo 11–14, jäätelöpallot terassilta 2€/kpl, teatterilippujen erikoismyynti 

  • Sale Kontiopuisto: Arvonta ja paikallistuotteiden tarjouksia 

  • Sale Otava: Irtokarkit tarjouksessa 6,95 € ja tuotearvonta myymälässä sekä somessa. 

  • Sale Savisilta: Monipuolista ohjelmaa n. klo 10–16. Lapsille mm. pihapelejä ja piirustuskilpailu, paikalla säävarauksella myös kaverikoiria. Lisäksi Mikkelin Lämpöpumpun esittelypiste ja tarjoiluja. 

  • Sale Tusku: Tarjouksia ja lapsille ohjelmaa mm. kuvasuunnistusta ja piirtämistä klo 10–17. 

  • Sale Anttola, Naarajärvi, Pertunmaa ja Puumala: Arvonta Kyläkauppapäivän kunniaksi myymälässä tai sosiaalisen median kanavissa. 

  • S-market Joroinen: Mehu- ja keksitarjoilu klo 9–17, arvonta ja tarjouksia koko päivän. 

  • S-market Juva: Tarjouksia myymälässä. 

  • S-market Haukivuori: Peräkonttikirppis ja palokunnan paloauto pihalla klo 11–14. Kuvasuunnistusta lapsille ja Jukka Tammisen puutöiden myyntipiste. 

  • S-market Mertala: Kuvasuunnistusta ja tarjouksia. 

  • S-market Rantasalmi: Kahvi-, mehu- ja pullatarjoilu klo 11–14, tuotearvonta ja SPR Rantasalmen osaston esittelypiste. 

  • S-market Savonlinna: Kaikki irtojäätelöt -20% 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tuomas Jääskeläinenkehitysjohtaja, vt. marketkaupanjohtajaOsuuskauppa Suur-Savo

asiakkuus
markkinointi ja viestintä
marketkaupan tukitoiminnot
Kauppakeskus Stella
IT

Puh:010 764 0004tuomas.jaaskelainen@sok.fi

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye