Lähikaupat pitävät arjen käynnissä – Kyläkauppapäivää vietetään myös Etelä-Savossa
10.6.2026 15:30:00 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Kyläkauppapäivää vietetään lauantaina 13. kesäkuuta eri puolilla Suomea. Päivä muistuttaa lähikauppojen merkityksestä arjen sujuvuuden, paikallisen elinvoiman ja huoltovarmuuden tukijana myös meillä Etelä-Savossa.

Osuuskauppa Suur-Savossa Kyläkauppapäivä näkyy useissa Sale- ja S-market-myymälöissä tarjouksina, arvontoina ja asiakkaille suunnattuna ohjelmana, niin maaseudulla kuin kaupungissa. Esimerkiksi S-market Haukivuorella järjestetään peräkonttikirppis klo 11–14, jolloin pihalla on nähtävillä myös paloauto - lisäksi tarjolla on kuvasuunnistusta lapsille sekä paikallisia puutöitä. S-market Rantasalmella puolestaan järjestetään asiakkaille muun muassa kahvi-, mehu- ja pullatarjoilu klo 11–14 sekä tuotearvonta.
Esimerkkejä Kyläkauppapäivään osallistuvista Osuuskauppa Suur-Savon myymälöistä ohjelmineen on listattu alle.
Lähikaupoista on moneen
Lähikaupat ovat monilla paikkakunnilla keskeinen osa arkea ja palveluverkkoa. S-ryhmällä on Suomen kattavin kauppaverkosto, ja ruokakauppaan on keskimäärin vain 2,4 kilometriä. Merkittävä osa S-ryhmän myymälöistä toimii alueilla, joissa väestö vähenee tai joissa muita kaupallisia palveluita on vähän.
– Lähikauppa on usein paljon muutakin kuin ruuan ostospaikka. Se on monelle tärkeä kohtaamispaikka ja asiointipiste, josta löytyy päivittäistavaroiden lisäksi muitakin palveluita. Monipuoliset kyläkaupat takaavat lähipalvelut paitsi seutunsa vakiasukkaille, myös etätyön tekijöille, matkailijoille ja mökkiläisille, toteaa kehitysjohtaja ja marketkaupan vt. toimialajohtaja Tuomas Jääskeläinen.
Kaupan rooli on viime vuosina laajentunut. Monissa myymälöissä toimii esimerkiksi paketti- ja postipalveluja sekä muita asiointimahdollisuuksia, jotka helpottavat arkea erityisesti harvemmin asutuilla alueilla. Verkkokauppa puolestaan täydentää palveluja tuomalla laajan valikoiman saataville myös niille alueille, joilla tarjonta on rajallisempaa.
Poikkeusaikoina kyläkaupan rooli korostuu entisestään. Lähialueen myymälät toimivat osana paikallista huoltovarmuutta ja turvaavat arjen peruspalveluiden saatavuutta myös erilaisissa häiriötilanteissa.
Kyläkauppapäivä tarjoaa mahdollisuuden tutustua oman alueen myymälöihin ja niiden palveluihin sekä huomioida niiden tärkeä rooli osana toimivaa arkea. Tervetuloa viettämään kyläkauppapäivää Osuuskauppa Suur-Savon marketteihin!
Kyläkauppapäivän 13.6. ohjelmaa marketeissamme:
-
Sale Enonkoski: Tarjouksia ja tuotepaketin arvonta.
-
Sale Hurissalo: Kahvitarjoilu klo 11–14, jäätelöpallot terassilta 2€/kpl, teatterilippujen erikoismyynti
-
Sale Kontiopuisto: Arvonta ja paikallistuotteiden tarjouksia
-
Sale Otava: Irtokarkit tarjouksessa 6,95 € ja tuotearvonta myymälässä sekä somessa.
-
Sale Savisilta: Monipuolista ohjelmaa n. klo 10–16. Lapsille mm. pihapelejä ja piirustuskilpailu, paikalla säävarauksella myös kaverikoiria. Lisäksi Mikkelin Lämpöpumpun esittelypiste ja tarjoiluja.
-
Sale Tusku: Tarjouksia ja lapsille ohjelmaa mm. kuvasuunnistusta ja piirtämistä klo 10–17.
-
Sale Anttola, Naarajärvi, Pertunmaa ja Puumala: Arvonta Kyläkauppapäivän kunniaksi myymälässä tai sosiaalisen median kanavissa.
-
S-market Joroinen: Mehu- ja keksitarjoilu klo 9–17, arvonta ja tarjouksia koko päivän.
-
S-market Juva: Tarjouksia myymälässä.
-
S-market Haukivuori: Peräkonttikirppis ja palokunnan paloauto pihalla klo 11–14. Kuvasuunnistusta lapsille ja Jukka Tammisen puutöiden myyntipiste.
-
S-market Mertala: Kuvasuunnistusta ja tarjouksia.
-
S-market Rantasalmi: Kahvi-, mehu- ja pullatarjoilu klo 11–14, tuotearvonta ja SPR Rantasalmen osaston esittelypiste.
-
S-market Savonlinna: Kaikki irtojäätelöt -20%
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Jääskeläinenkehitysjohtaja, vt. marketkaupanjohtajaOsuuskauppa Suur-Savo
asiakkuus
markkinointi ja viestintä
marketkaupan tukitoiminnot
Kauppakeskus Stella
IT
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Osuuskauppa Suur-Savo vahvistaa Mikkelin keskusta-alueen sähköautojen suurteholatausverkostoa10.7.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tuo uudet ABC-latauspisteet Mikkelin Toriparkkiin. Toriparkin asiakkaat pääsevät käyttämään uusia latausasemia syyskuussa
Elämyksiä ja iloa kesään: Suur-Savon juhlavuosi näkyy tekoina lasten ja nuorten hyväksi25.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tänä kesänä Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa lapsille ja nuorille elämyksiä ja tapahtumia ympäri Etelä-Savoa osana 110-vuotisjuhlavuottaan. Tavoitteena on tarjota alueen lapsille ja nuorille mielekästä kesätekemistä: liikkumista, uusien taitojen oppimista ja yhdessä tekemisen iloa.
ABC Kuorttiin S-market, Hesburger, Buffetmaailma sekä lisää kapasiteettia sähköautojen lataukseen18.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
ABC Kuortin liikennemyymälä uudistetaan viitostien monipuolisimmaksi taukopaikaksi. Liikennemyymälän ravintolamaailmaan tulee Buffetmaailma ja nopean syömisen hampurilaisravintola Hesburger. Osuuskauppa Suur-Savon suunnitelmissa on myös ABC:n Sale-myymälän uudistaminen valikoimaltaan laajemmaksi S-marketiksi. Sähköautoja ladataan tulevaisuudessa jättikentällä, jossa aseman kokonaisteho nousee massiiviseen kolmeen megawattiin.
Uusi Suur-Savon Leipomo Lounaskahvila avataan tiistaina 9.6. Kauppakeskus Stellaan3.6.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Mikkelin torin laidalle Kauppakeskus Stellaan avautuu 9.6. klo 10 Suur-Savon Leipomo Lounaskahvila. Uusi lounaskahvila ja sen leipomonmyymälä ovat osa Osuuskauppa Suur-Savon palvelukokonaisuuksien kehittämistä, tukien arjen sujuvaa asiointia.
Rituals avaa myymälän Stellaan1.6.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Stella uudistuu, kun kansainvälisesti tunnettu lifestyle-brändi Rituals avaa myymälän Tähtitorin laidalle. Tilassa on jo käynnissä muutostyöt, ja myymälän avajaisia vietetään alkusyksystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme