Yritystuilla lisää kilpailukykyä, kannattavuutta ja työpaikkoja Etelä-Pohjanmaalla
11.6.2026 08:00:00 EEST | Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus | Tiedote
Maaseudun yritysten kehittymistä ja kasvua on Etelä-Pohjanmaalla tuettu maaseuturahoituksella vuosien 2023-2025 aikana yli 10 miljoonalla eurolla. Yritykset ovat tuen avulla investoineet tuotantotiloihin, laitehankintoihin sekä kehittäneet palveluitaan. Tuki on mahdollistanut alueelle yli 39 miljoonan euron kokonaisinvestoinnit, ja maaseuturahoituksella on tuettu lähes 500 yritystä.

Maaseuturahoituksesta myönnettävillä yritystuilla vahvistetaan Etelä‑Pohjanmaan maaseudun elinvoimaa monipuolistamalla ja uudistamalla elinkeinotoimintaa. Rahoituksella tuetaan yritysten kasvua, investointeja ja innovaatioita sekä luodaan työpaikkoja ja parannetaan alueen kilpailukykyä. Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen ja alueen Leader-ryhmien myöntämä rahoitus täydentää toisiaan vastaten eri vaiheissa olevien yritysten tarpeisiin.
Elinvoimakeskuksen myöntämä rahoitus on tukenut investointeja ja teollista kasvua
Elinvoimakeskuksen rahoitus kohdistui pääosin tuotannollista toimintaa harjoittaville mikro- ja pienyrityksille. Myönnetystä tuesta yli puolet suuntautui metallituoteteollisuuden alihankintayrityksille. Rahoitusta myönnettiin myös muille teollisuudenaloille, kuten elintarvike‑, muovi‑ ja puunjalostusteollisuuteen. Rahoitettujen yritysten kokonaisinvestoinnit olivat yhteensä lähes 32 miljoonaa euroa.
”Rahoitus on mahdollistanut tuotannon kehittämistä, kapasiteetin kasvattamista ja uusien ratkaisujen käyttöönottoa.” Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen rahoitusasiantuntija Juha Koski kertoo.
Leader-rahoitus kannustanut kehittämiseen ja kokeiluihin
Leader-ryhmien myöntämä yritysrahoitus tarjoaa mahdollisuuksia erityisesti pienempiin investointeihin, yritystoiminnan alkutaipaleelle sekä kehittämiseen. Vuosina 2023–2025 Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmät ovat myöntäneet 393 kpl yritystukea, joka tarkoittaa yhteensä noin 2,1 miljoonaa euroa.
Rahoitus on kohdistunut monipuolisesti eri toimialoille. Kappalemääräisesti noin puolet tuista ovat kohdistuneet palvelualoille. Myös matkailu- ja metalliala ovat olleet vahvasti edustettuina sekä monia muita toimialoja.
”Pienemmät kehittämis- ja investointituet ovat olleet erityisen kysyttyjä ja mahdollistaneet yrityksille nopeita ja matalan kynnyksen kehitysaskelia. Olemme tyytyväisiä aktiivisesti tukia hakeneista laajasta yrittäjäjoukosta”, Kehittämisyhdistys Liiveri ry:n toiminnanjohtaja Sinikka Koivumäki toteaa.
Tuet ulottuvat koko maakuntaan
Yritystukia on myönnetty kaikkiin Etelä-Pohjanmaan kuntiin, ja niiden vaikutukset näkyvät laajasti koko alueella. Suurimmat rahoitusmäärät ovat kohdistuneet Kurikkaan, Kauhavalle ja Kauhajoelle. Leader-rahoituksessa myös Seinäjoki nousee merkittäväksi tuensaajaksi. Kappalemääräisesti eniten yritystukia on myönnetty Seinäjoelle, mutta kokonaisuudessaan rahoitusta on jakautunut tasaisesti eri puolille maakuntaa.
”Toivomme, että yritykset ovat meihin matalalla kynnyksellä yhteydessä kehittämisideoistaan ja lisää vaikuttavia hankkeita syntyisi alueellemme” Koski ja Koivumäki summaavat.
Uusi sivusto kokoaa maaseudun yritystukien vaikutuksia yhteen
Kiinnostavatko maaseudun yritystukien vaikutukset alueellamme tarkemmin? Olemme koonneet tuloksia uudelle maaseudun yritystukiin keskittyvälle sivustolle Etelä-Pohjanmaan aluesivulla. Sivulla pääset tutustumaan muun muassa yritystarinoihin, tarkemmin rahoituksen euromääriin ja kuntakohtaisiin tietoihin.
Lisätiedot:
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus
Juha Koski, rahoitusasiantuntija, 0295 027 574, etunimi.sukunimi(a)elinvoimakeskus.fi
Ritva Rintapukka, maaseutuyksikön päällikkö, 0295 027 619, etunimi.sukunimi(a)elinvoimakeskus.fi
Leader Aisapari ry
Mervi Niemi-Huhdanpää, toiminnanjohtaja, 0500 765 871, mervi.niemi-huhdanpaa(a)aisapari.net
Leader Kuudestaan ry
Paula Erkkilä, toiminnanjohtaja, 040 507 6104, paula.erkkila(a)kuudestaan.net
Kehittämisyhdistys Liiveri ry (Leader Liiveri)
Sinikka Koivumäki, toiminnanjohtaja, 040 513 1824, sinikka.koivumaki(a)liiveri.net
Suupohjan seudun kehittämisyhdistys ry (Leader Suupohja)
Hanna-Leena Pihlajaniemi, toiminnanjohtaja, 040 536 8404, hanna-leena.pihlajaniemi(a)leadersuupohja.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus hoitaa Etelä-Pohjanmaalla elinkeinoihin, työllisyyteen, maaseutuun ja maahanmuuttoon liittyviä tehtäviä. Ympäristötehtäviä sekä maanteiden pidon tehtäviä eli tienpidon hankkeiden ja kunnossapidon suunnittelua hoidamme Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskus
Södra Österbottens livskraftscentrals samarbetsförhandlingar har avslutats2.6.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
Södra Österbottens livskraftscentrals samarbetsförhandlingar har avslutats. På basen av dem bedömer arbetsgivaren att två personer kommer att sägas upp.
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen yhteistoimintaneuvottelut päättyivät2.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskuksen yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden perusteella työnantaja arvioi joutuvansa irtisanomaan yhteensä kaksi henkilöä.
Regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har uppdaterats – Rekrytering av utländsk arbetskraft utan bedömning av tillgången på arbetskraft gäller flera yrkesbenämningar1.6.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Livskraftscentralerna i Södra Österbotten och i Österbotten har publicerat en regional riktlinje för arbetstillstånd för tiden 1.6–30.11.2026. Riktlinjen gäller landskapen Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten och fokuserar på de yrkesgrupper där tillgången på arbetskraft har försvårats i regionerna.
Pohjalaismaakuntia koskeva työlupalinjaus on päivitetty – Ulkomaisen työvoiman rekrytointi ilman saatavuusharkintaa koskee useita ammattinimikkeitä1.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan elinvoimakeskukset ovat julkaisseet alueellisen työlupalinjauksen ajalle 1.6.–30.11.2026. Linjaus koskee Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntia ja keskittyy niihin ammattiryhmiin, joissa työvoiman saatavuus on alueilla vaikeutunut.
De sista akut hotade ortolansparvar i Finland räddas i de österbott-niska landskapen29.5.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande
Den akut hotade ortolansparven var ännu för 30 år sedan en av de vanligaste fåglarna i jordbrukslandskapen. Sen dess har bestånden av arten minskat med 99 %. Livskraftscentralen i Södra Österbotten har under våren påbörjat ett försöksprojekt för att rädda ortolansparven vid Alajoki i Kauhava och Lappo. Projektet grundar sig på frivillighet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme