Päijät-Hämeeseen rakennemuutosrahoitusta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen kautta
11.6.2026 09:11:57 EEST | Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Valtioneuvosto on myöntänyt äkillisen rakennemuutoksen takia 10.6.2026 tekemällään päätöksellä 400 000 euroa erillisrahoitusta Päijät-Hämeen alueelle. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt jakaa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritystukirahoitusta Päijät-Hämeeseen 1,25 miljoonaa euroa yritysten investointi- ja kasvuedellytysten vahvistamiseen uusien työpaikkojen luomiseksi.

Päijät-Hämeen ÄRM-tuki kohdistuu uudelleentyöllistymisen edistämiseen, kuten työvoimakoulutukseen, ja osaamisen uudistamiseen. Kyseessä on vastaus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen sidosryhmäkumppaneiden kanssa yhdessä tekemään, työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettuun rahoitushakemukseen. Hakemusta ja sen perusteluita on käsitelty tiiviissä yhteistyössä Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen koolle kutsumassa Päijät-Hämeen äkillisen rakennemuutoksen koordinaatioryhmässä.
Erillisrahoitus myönnetään alueellisen hakumenettelyn kautta, jossa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus toimii valtionapuviranomaisena. Rahoitusta voi myöntää elinvoimakeskus tilanteissa, joissa työpaikkojen menetys on useita satoja ja vaikutus alueen työllisyyteen kriittinen. Momentin käyttö on tilapäistä ja poikkeuksellista. Vastuut eri toimijoiden välillä on määritelty hakemusten käsittelystä maksatuspäätöksiin.
Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt jakaa 1,25 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Päijät-Hämeen yritysten investointi- ja kasvuedellytysten vahvistamiseen uusien työpaikkojen luomiseksi. Tämä harkinnanvarainen lisäpanostus myönnetään pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin.
Valtioneuvoston päätöksellä apua alueelle suoraan ja tehokkaasti
”Valtioneuvoston päätös on Päijät-Hämeen kannalta erittäin tärkeä ja tervetullut. Rahoituksella voidaan tukea sekä uudelleentyöllistymistä että yritysten investointi- ja kasvuedellytyksiä tilanteessa, jossa alue tarvitsee nopeita ja vaikuttavia toimia. On hyvä, että tuki kohdentuu suoraan toimenpiteisiin, joilla voidaan vahvistaa alueen elinvoimaa, osaamista ja uusien työpaikkojen syntymistä. Samalla haluan kiittää hyvästä yhteistyöstä Päijät-Hämeen äkillisen rakennemuutoksen koordinaatioryhmää, jossa ovat olleet mukana Lahden kaupungin, Päijät-Hämeen kuntien, maakuntaliiton ja LADECin edustajat. Yhteinen valmistelu on ollut tärkeässä roolissa sen varmistamisessa, että alueen tarpeet on pystytty tuomaan esiin nopeasti ja vaikuttavasti.”, toteaa elinkeinoista ja osaamisesta vastaava osastopäällikkö Vesa Jouppila Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Äkillisen rakennemuutoksen toimintamalli: Toimintamalli käynnistyy merkittävän työnantajan muutosneuvotteluista ja tähtää irtisanottujen uudelleentyöllistymiseen, osaamisen kehittämiseen sekä alueen elinvoiman ja elinkeinorakenteen uudistumisen tukemiseen. Tuki perustuu alueen kehittämis- ja kasvupotentiaaliin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osastopäällikkö Vesa Jouppila, vesa.jouppila@elinvoimakeskus.fi p. +358 50 350 8219
Yksikönpäällikkö Mikko Hannula, mikko.hannula@elinvoimakeskus.fi p. +358 295 029 247
Kuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueen kasvihuonekaasupäästöt laskivat hieman10.6.2026 11:32:07 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskuksen 10.6.2026 julkaisemien alueellisten päästötietojen mukaan Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella kasvihuonekaasupäästöt laskivat 2 % vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna. Suurimmat päästösektorit olivat tieliikenne (33,3 %), maatalous (17,4 %) ja kaukolämpö (9 %). Eniten ilmastopäästöt vähenivät energiasektorilla. Kokonaispäästöt ovat laskeneet Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella vuodesta 2005 yhteensä 45 %. Päästöjen vähenemisessä näkyy energiantuotannon siirtymä pois fossiilisista polttoaineista.
Miltä vuosi 2026 näyttää tienpidossa ja liikenteessä? - Kaakkois-Suomen tienpidon ja liikenteen katsaus 2026 on julkaistu4.6.2026 10:16:39 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen v. 2026 katsaus kokoaa yhteen tienpidon ja liikenteen keskeiset toimenpiteet Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Päijät-Hämeessä. Vuonna 2026 tienpidon painopiste on olemassa olevan tieverkon kunnossa eli päällystyksissä, siltojen korjauksissa ja päivittäisessä hoidossa.
Maaseudun kehittämishankkeita haettiin elinvoimakeskuksesta ennätysmäärä – yritystuissa myös piristymistä, mutta mahdollisuuksia tukea yritysten kehittämistä olisi vielä nykyistä enemmän1.6.2026 11:04:13 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maaseudun kehittämishankkeisiin haettiin elinvoimakeskuksesta rahoitusta poikkeuksellisen paljon kevään valintajaksolla. Myös maaseudun yritystukien kysyntä on alueella vilkastumaan päin, mutta mahdollisuuksia tukea yrityksiä ja elinvoimaa olisi vielä nykyistä enemmänkin.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen osastopäälliköt on nimitetty29.5.2026 10:27:48 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen elinkeinot ja osaaminen -osaston osastopäälliköksi on nimitetty hallintotieteiden maisteri Vesa Jouppila, liikenneosaston osastopäälliköksi diplomi-insinööri Kari Halme, maaseutu- ja ympäristöosaston osastopäälliköksi maatalous- ja metsätieteiden maisteri Jyrki Pitkänen ja vesitalousosaston osastopäälliköksi diplomi-insinööri Visa Niittyniemi. Osastopäälliköt aloittavat tehtävissään 1.6.2026.
Työttömyys kasvanut koko maan tahdissa, työttömyysasteet pysyneet korkeina27.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Työttömyys on kasvanut kaikissa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskusalueen maakunnissa (Etelä-Karjala, Kymenlaakso, Päijät-Häme) suurin piirtein samaa tahtia kuin valtakunnallisesti. Työttömyysasteet ovat kuitenkin selvästi koko maata korkeampia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme