Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus

Päijät-Hämeeseen rakennemuutosrahoitusta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen kautta

11.6.2026 09:11:57 EEST | Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Valtioneuvosto on myöntänyt äkillisen rakennemuutoksen takia 10.6.2026 tekemällään päätöksellä 400 000 euroa erillisrahoitusta Päijät-Hämeen alueelle. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt jakaa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) yritystukirahoitusta Päijät-Hämeeseen 1,25 miljoonaa euroa yritysten investointi- ja kasvuedellytysten vahvistamiseen uusien työpaikkojen luomiseksi.

Torinäkymä Lahdesta kirkkaana päivänä, taustalla eri-ikäisiä rakennuksia ja etualalla ihmisiä liikkeellä.
Torinäkymä Lahdesta. Santeri Palomäki

Päijät-Hämeen ÄRM-tuki kohdistuu uudelleentyöllistymisen edistämiseen, kuten työvoimakoulutukseen, ja osaamisen uudistamiseen. Kyseessä on vastaus Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen sidosryhmäkumppaneiden kanssa yhdessä tekemään, työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettuun rahoitushakemukseen. Hakemusta ja sen perusteluita on käsitelty tiiviissä yhteistyössä Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen koolle kutsumassa Päijät-Hämeen äkillisen rakennemuutoksen koordinaatioryhmässä.

Erillisrahoitus myönnetään alueellisen hakumenettelyn kautta, jossa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus toimii valtionapuviranomaisena. Rahoitusta voi myöntää elinvoimakeskus tilanteissa, joissa työpaikkojen menetys on useita satoja ja vaikutus alueen työllisyyteen kriittinen. Momentin käyttö on tilapäistä ja poikkeuksellista. Vastuut eri toimijoiden välillä on määritelty hakemusten käsittelystä maksatuspäätöksiin.

Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö on päättänyt jakaa 1,25 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Päijät-Hämeen yritysten investointi- ja kasvuedellytysten vahvistamiseen uusien työpaikkojen luomiseksi. Tämä harkinnanvarainen lisäpanostus myönnetään pk-yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin.

Valtioneuvoston päätöksellä apua alueelle suoraan ja tehokkaasti

”Valtioneuvoston päätös on Päijät-Hämeen kannalta erittäin tärkeä ja tervetullut. Rahoituksella voidaan tukea sekä uudelleentyöllistymistä että yritysten investointi- ja kasvuedellytyksiä tilanteessa, jossa alue tarvitsee nopeita ja vaikuttavia toimia. On hyvä, että tuki kohdentuu suoraan toimenpiteisiin, joilla voidaan vahvistaa alueen elinvoimaa, osaamista ja uusien työpaikkojen syntymistä. Samalla haluan kiittää hyvästä yhteistyöstä Päijät-Hämeen äkillisen rakennemuutoksen koordinaatioryhmää, jossa ovat olleet mukana Lahden kaupungin, Päijät-Hämeen kuntien, maakuntaliiton ja LADECin edustajat. Yhteinen valmistelu on ollut tärkeässä roolissa sen varmistamisessa, että alueen tarpeet on pystytty tuomaan esiin nopeasti ja vaikuttavasti.”, toteaa elinkeinoista ja osaamisesta vastaava osastopäällikkö Vesa Jouppila Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta.

Äkillisen rakennemuutoksen toimintamalli: Toimintamalli käynnistyy merkittävän työnantajan muutosneuvotteluista ja tähtää irtisanottujen uudelleentyöllistymiseen, osaamisen kehittämiseen sekä alueen elinvoiman ja elinkeinorakenteen uudistumisen tukemiseen. Tuki perustuu alueen kehittämis- ja kasvupotentiaaliin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Osastopäällikkö Vesa Jouppila, vesa.jouppila@elinvoimakeskus.fi  p. +358 50 350 8219

Yksikönpäällikkö Mikko Hannula, mikko.hannula@elinvoimakeskus.fi  p. +358 295 029 247

Kuvat

Torinäkymä Lahdesta kirkkaana päivänä, taustalla eri-ikäisiä rakennuksia ja etualalla ihmisiä liikkeellä.
Torinäkymä Lahdesta.
Santeri Palomäki
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueen kasvihuonekaasupäästöt laskivat hieman10.6.2026 11:32:07 EEST | Tiedote

Suomen ympäristökeskuksen 10.6.2026 julkaisemien alueellisten päästötietojen mukaan Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella kasvihuonekaasupäästöt laskivat 2 % vuonna 2024 edellisvuoteen verrattuna. Suurimmat päästösektorit olivat tieliikenne (33,3 %), maatalous (17,4 %) ja kaukolämpö (9 %). Eniten ilmastopäästöt vähenivät energiasektorilla. Kokonaispäästöt ovat laskeneet Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella vuodesta 2005 yhteensä 45 %. Päästöjen vähenemisessä näkyy energiantuotannon siirtymä pois fossiilisista polttoaineista.

Maaseudun kehittämishankkeita haettiin elinvoimakeskuksesta ennätysmäärä – yritystuissa myös piristymistä, mutta mahdollisuuksia tukea yritysten kehittämistä olisi vielä nykyistä enemmän1.6.2026 11:04:13 EEST | Tiedote

Päijät-Hämeen, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maaseudun kehittämishankkeisiin haettiin elinvoimakeskuksesta rahoitusta poikkeuksellisen paljon kevään valintajaksolla. Myös maaseudun yritystukien kysyntä on alueella vilkastumaan päin, mutta mahdollisuuksia tukea yrityksiä ja elinvoimaa olisi vielä nykyistä enemmänkin.

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen osastopäälliköt on nimitetty29.5.2026 10:27:48 EEST | Tiedote

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen elinkeinot ja osaaminen -osaston osastopäälliköksi on nimitetty hallintotieteiden maisteri Vesa Jouppila, liikenneosaston osastopäälliköksi diplomi-insinööri Kari Halme, maaseutu- ja ympäristöosaston osastopäälliköksi maatalous- ja metsätieteiden maisteri Jyrki Pitkänen ja vesitalousosaston osastopäälliköksi diplomi-insinööri Visa Niittyniemi. Osastopäälliköt aloittavat tehtävissään 1.6.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye