Kanta-Hämeen lionsklubit loivat Assi-sairaalan lasten ja nuorten yksikköön leijonanpesän
11.6.2026 09:08:33 EEST | Assi sairaala | Artikkeli
Leijonien lahjoituksena sairaalaan saatiin vanhempien olohuone.

Yhteistyö tuotti hedelmää tälläkin kertaa, kun 12 kantahämäläistä lionsklubia yhdisti voimansa ja lahjoitti Ahveniston sairaalan eli Assin lasten ja nuorten yksikköön vanhemmille tarkoitetun rentoutumistilan – leijonanpesän – sisustuksen.
Lions Club Hämeenlinna Linnattarien ja huoneen suunnitteluryhmän jäsen Sinikka Uolan mukaan sisustuksen lähtökohtana oli, että tilasta saadaan kodinomainen.
- Lopputuloksena saatiin aikaan rauhallinen paikka, jossa voi vaikka keitellä kahvia, kuunnella musiikkia ja nautiskella hierontatuolissa. Siellä saa levollisen hetken, Uola kertoo.
- Usein vanhemmat eivät halua odotella esimerkiksi lapsensa leikkausta sairaalan kahviossa tai muissakaan yleisissä tiloissa, sillä heidän ajatuksensa ovat niin vahvasti lapsen luona, lasten ja nuorten yksikön osastonhoitaja Mari Kesälä sanoo.
- Huone on erinomainen paikka vanhemmille rauhoittua ajatuksineen, hän jatkaa.
Leijonaperhe yhdessä, isä vartioi
Leijonanpesä on ehtinyt kerätä jo paljon positiivista palautetta. Sen ensimmäisiin asukkaisiin kuulunut äiti tiivistää ajatuksiaan huoneen vieraskirjassa:
- Joskus sekunnit tuntuvat pitkiltä. Huoneen jokainen sentti tulee tutuksi. Ihanaa, kun on paikka, jossa voi hetken hengähtää. Juoda kupin teetä ja kohta olla taas valmis lohduttamaan, rohkaisemaan ja kanssaelämään lapsen sen hetkistä todellisuutta. Hierontatuoli – IHANA, äiti kirjoittaa.
Leijonanpesään astuessa yksi asia kiinnittää heti huomion – sen seinällä komeileva maalaus leijonaperheestä. Kyseessä on taitelija Saga Järvisen akrylliteos. Järvinen kuvailee teosta rauhalliseksi ja lempeäksi.
- Teos tuo turvaa. Pennut ovat perheen lähellä ja isä vartioi, Järvinen kertoo.
Minuuttiaikataululla
Assin lasten ja nuorten yksikkö hoitaa Kanta-Hämeen hyvinvointialueen lapsia.
- Meillä hoidetaan kaikkia erikoissairaanhoitoa tarvitsevia 0–16-vuotiaita. Osastohoitoa sekä päiväsairaala- ja poliklinikkatoimintaa, Mari Kesälä luettelee.
Uuteen Assi-sairaalaan yksikön muutto sujui maaliskuussa ongelmitta.
- Muutto sujui erinomaisesti, koska se oli niin hyvin suunniteltu etukäteen. Minuuttiaikataululla, Kesälä naurahtaa.
- Muuttoa sujuvoitti myös hyvä onni, sillä meillä oli muuton aikaan ainoastaan yksi lapsi osastolla.
Yksikkö on toiminut Assissa nyt noin kolme kuukautta, ja kaikki on mennyt pääasiassa hyvin.
- Jos jossain kohtaa esimerkiksi jokin järjestelmä ei ole toiminut niin kuin pitää, niin siihenkin on tilanteen mukaan henkilökunta sopeutunut.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari KesäläOsastonhoitaja
Puh:0406604964mari.kesala@omahame.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Assi sairaala
Lastenyksikön Assirallissa tutustuttiin uuden sairaalan arkeen27.5.2026 08:00:00 EEST | Artikkeli
Lastenyksikössä järjestettiin leikkimielinen Assiralli Ahveniston uuden sairaalan tiloissa, jossa henkilökunta tutustui työympäristöön suunnistamalla vihjeiden avulla. Tapahtuma osoittautui tehokkaaksi tavaksi oppia tilat ja kulkureitit käytännönläheisesti, ja se jatkuu myös osana uuden henkilöstön perehdytystä.
Assin aistihuone tuo rauhaa, elämyksiä ja uusia mahdollisuuksia potilastyöhön25.5.2026 08:00:00 EEST | Artikkeli
Ahveniston sairaalan uusi aistihuone tukee potilaiden hyvinvointia tarjoamalla rauhoittumisen ja kuntoutuksen mahdollisuuksia moniaistillisessa ympäristössä. Tilaan varataan aika, ja sitä käytetään rentoutumis- ja tunteiden käsittelyharjoituksiin. Aistihuoneen virtuaalinen ja interaktiivinen sisältö edistää emotionaalista hyvinvointia ja stressinhallintaa.
Taide, ympäristö ja pienet hengähdyshetket tukevat mielen hyvinvointia myös sairaalassa22.5.2026 10:58:12 EEST | Uutinen
Ahveniston sairaala juhlii Mental Health Art Weekia, korostaen taiteen ja ympäristön merkitystä mielen hyvinvoinnille. Taide on osa sairaalan arkea, tuoden rauhaa ja hengähdyshetkiä potilaille. Oma Häme muistuttaa pienten asioiden tärkeydestä hyvinvoinnin rakentajana. Tapahtuma kestää 18.–24.5.2026.
Assin taidehankinnat julkistettu – taide osana inhimillistä sairaalakokemusta17.2.2026 09:14:46 EET | Tiedote
Kanta-Hämeen uuden Ahveniston sairaalan taidehankinnat julkistettiin osana vuoden 2019 taideohjelmaa "Inhimillisen kohtaamisen hetki". Taide on integroitu sairaalan arkkitehtuuriin ja potilaskokemukseen, tukien sairaalan visiota maailman inhimillisimmästä sairaalasta. Hankinta työllisti luovan alan ja vahvisti paikallista osaamista.
Ahveniston sairaala avautuu vaiheittain 24.2.2026 alkaen16.2.2026 14:20:28 EET | Tiedote
Uusi Ahveniston sairaala, Assi, avataan vaiheittain 24.2.2026 alkaen. Kanta-Hämeen keskussairaala muuttaa uuteen tilaan, jossa asiakkaita palvellaan ajanvarauksella. Muutot jatkuvat maaliskuuhun asti, jolloin esimerkiksi päivystyspoliklinikka ja synnytysosasto siirtyvät. Ahveniston sairaalaan ei saa tulla ilman ajanvarausta. Pysäköinti muuttuu maksulliseksi 1.3. alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

