SDP:n Riitta Kaarisalo: Hallituksen politiikka murentaa nuorten tulevaisuudenuskoa
12.6.2026 08:01:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Talentian tuoreen Vastavalmistuneiden urapolut -minikyselyn mukaan sosiaalialalta valmistuneiden työttömyys on kasvanut nopeasti. Talentian mukaan sosiaalialalta vastavalmistuneista jo 11 prosenttia oli työttömänä keväällä 2026. Vielä vuotta aiemmin vastaava luku oli 3 prosenttia.
Sosionomien työttömyys on kasvanut vuodessa 3 prosentista 14 prosenttiin. Sosiaalityöntekijöistä työttömänä oli 4 prosenttia, kun vuosi sitten kaikki valmistuneet sosiaalityöntekijät olivat töissä. Kansanedustaja Riitta Kaarisalon mukaan luvut kertovat karua kieltä hallituksen politiikan seurauksista.

– Tämä on pysäyttävä esimerkki siitä, miten hallituksen epäonnistunut talouspolitiikka ja hyvinvointialueisiin kohdistuvat leikkaukset näkyvät suoraan nuorten arjessa. Nuoret ovat kouluttautuneet alalle, jossa vielä hetki sitten puhuttiin työvoimapulasta. Nyt vastassa on työttömyys, epävarmuus ja pätkätyöt. Tilanne on erityisen ristiriitainen, koska sosiaalialan palveluiden tarve ei ole kadonnut mihinkään. Päinvastoin lasten, nuorten ja perheiden tuen tarve on kasvanut, mutta samaan aikaan hyvinvointialueet joutuvat säästämään palveluista ja henkilöstöstä, Kaarisalo sanoo.
Kyselyn mukaan myös vastavalmistuneiden työsuhteiden laatu on heikentynyt. Vakituisessa työ- tai virkasuhteessa työskentelevien osuus on pudonnut vuodessa 63 prosentista 43 prosenttiin, kun samalla määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden osuus on kasvanut 28 prosentista 36 prosenttiin.
– Orpon hallitus puhuu nuorten tulevaisuudenuskosta, mutta sen omat päätökset vievät pohjaa juuri siltä. Työsuhteiden laadun heikentäminen, mm. lisäämällä perusteettomia määräaikaisia työsuhteita, heikentää juuri sitä tulevaisuudenuskoa, luo epävarmuutta työelämään ja vaikeuttaa tulevaisuuden suunnittelua. Ja kun samalla hyvinvointialueilta leikataan, seuraukset näkyvät sekä palveluja tarvitsevissa ihmisissä että alan nuorissa ammattilaisissa. Tämä on lyhytnäköistä ja kallista politiikkaa, Kaarisalo toteaa.
– Nämä nuoret eivät ole epäonnistuneet. Hallitus on epäonnistunut. Osaavat sosiaalialan ammattilaiset haluavat tehdä työtä lasten, nuorten, perheiden ja muiden tukea tarvitsevien ihmisten hyväksi. On hallituksen vastuulla luoda edellytykset sille, että koulutetuille ammattilaisille löytyy työtä ja että hyvinvointialueet pystyvät hoitamaan tehtävänsä, Kaarisalo painottaa.
Ensi viikolla eduskunnassa käsitellään välikysymystä nuorten tulevaisuudenuskosta. Kaarisalon mukaan Talentian luvut osoittavat konkreettisesti, miksi aihe on ajankohtainen.
– Nuorten tulevaisuudenusko ei vahvistu juhlapuheilla, vaan päätöksillä. Tarvitaan työtä, toimeentuloa, turvallisia palveluja ja uskoa siihen, että kouluttautuminen kannattaa. Hallituksen on lopetettava hyvinvointialueiden kurjistaminen ja korjattava talouspolitiikkansa suunta, Kaarisalo vaatii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riitta KaarisaloKansanedustaja
Puh:050 430 2197Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kutsu medialle: Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunnan ja puoluejohdon kesäkokous Lahdessa, Kotkassa ja Kouvolassa 12. – 13.8.202612.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän työvaliokunta ja puoluejohto kokoontuu kesäkokoukseen Kouvolaan. Osa edustajista vierailee ennen kokouksen alkua Lahdessa ja osa Kotkassa. Kokouksessa käsitellään ajankohtaista poliittista tilannetta. Medialle avoimet osuudet keskiviikkona 12.8.: Klo 9:30: vierailu HaminaKotkan satamaan Klo 9:30: vierailu Iskun Lahden tehtaalle Klo 11:30-12:15 yleisötilaisuudet Kotkassa ja Lahdessa,paikat tarkentuvat Klo 13:30-14:30 lounastarjoilu, Kouvolan kaupungintalo Klo 14:30-15:30 kokouksen avaus ja lehdistötilaisuus, Kouvolan kaupungintalo Klo 16:00 yleisötilaisuus Manskin kävelykadulla Kouvolassa Klo 19:30 illallinen Medialle avoimet osuudet torstaina 13.8.: Klo 8:30-10:30 vierailu, Kaakkois-Suomen poliisi Klo 13:30-14:45 medialounas, Kouvolan kaupungintalo Ilmoittauduthan tilaisuuteen tämän linkin kautta.
Sote-valiokunnan oppositio: Hallituksen alkoholilain EU-oikeudellinen kestävyys on varmistettava11.6.2026 19:05:11 EEST | Tiedote
Sote-valiokunnan opposition edustajat vaativat hallituspuolueiden kansanedustajilta vastuullisuutta alkoholilain käsittelyssä. Eduskunnan puhemies Jussi Halla-Aho päätti torstaina, ettei alkoholilain käsittelylle ole EU-oikeudellista estettä. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan opposition mukaan puhemiehen päätös ei kuitenkaan poista asiantuntijoiden esiin nostamaa epävarmuutta siitä, edellyttävätkö valiokunnan tekemät merkittävät muutokset uutta notifiointia Euroopan komissiolle. Oppositio katsoo, että valiokunnan mietintöön tekemät merkittävät muutokset ovat synnyttäneet vakavan epävarmuuden siitä, täyttääkö valmistelu lakiesitys Euroopan unionin avoimuusdirektiivin edellyttämät notifiointivelvoitteet.
SDP:n Suhonen: Hallituksen työelämäpolitiikalta putoaa pohja yksi perustelu kerrallaan11.6.2026 15:29:55 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen katsoo oikeusministeri Leena Meren puheenvuoron vahvistavan sen, että hallituksen työelämäpolitiikan keskeiset perustelut ovat osoittautuneet virheellisiksi. Suhosen mukaan hallitus on perustellut työntekijöihin kohdistuneita heikennyksiä velkaantumisen hillinnällä ja työllisyyden vahvistamisella, mutta tulokset ovat jääneet saavuttamatta.
SDP:n Lotta Hamari tuomitsee Hämeenkyrö Priden järjestäjään kohdistuneen väkivallan11.6.2026 14:55:54 EEST | Tiedote
Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavaa sekä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta juhlivaa Hämeenkyrö Pridea vietettiin lauantaina 6.6.2026. Tapahtuman järjestäjänä ja juontajana työskennellyt henkilö pahoinpideltiin tapahtuman jälkeen. Mediatietojen mukaan motiivina väkivallan tekijälle oli uhrin osallistuminen Pride-tapahtumaan ja homoseksuaalisuus. Kolmatta kertaa peräkkäin Hämeenkyrö Priden suojelijana toiminut hämeenkyröläinen kansanedustaja Lotta Hamari tuomitsee jyrkästi sateenkaariviharikoksen.
Kvarnström och Razmyar: Finland får inte svika Afghanistans kvinnor11.6.2026 12:12:19 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamöterna befarar att det planerade mötet mellan EU-kommissionen och talibanerna, som även Finland på ministernivå tagit initiativ till, skickar en signal som normaliserar och i värsta fall bidrar till att legitimera talibanernas förtryckarregim i Afghanistan. Därför har de lämnat in ett skriftligt spörsmål om saken.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme