Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan edustajat: Ennallistamissuunnitelma tullaan toteuttamaan maanomistajan oikeudet sekä maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset huomioiden
12.6.2026 17:21:35 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Tänään 12.6. valmistuneessa ympäristövaliokunnan mietinnössä määritellään puitteet EU:n ennallistamisasetukseen liittyvän kansallisen suunnitelman toteuttamiselle. Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet eivät allekirjoita oppositiosta esitettyä kritiikkiä esitystä kohtaan.

Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan valiokuntavastaava Teemu Kinnarin mukaan eduskuntaa ei ole sivuutettu ennallistamissuunnitelman valmisteluprosessissa. Kinnarin mukaan ennallistamisasetus on laaja kokonaisuus, jossa tekninen valmistelu tehdään tavanomaisena virkatyönä, mutta poliittinen ohjaus säilyy eduskunnalla.
”Eduskunta on ollut mukana valmistelussa ja tulee olemaan jatkossakin. Se on määrittänyt keskeiset reunaehdot sekä asettanut tavoitteen toteuttaa toimeenpano siten, että suomalainen maa- ja metsätalous pysyvät elinvoimaisina jatkossakin. Lisäksi budjettivalta ennallistamistoimista on täysin eduskunnalla. Väitteet eduskunnan sivuuttamisesta eivät vastaa tosiasioita”, Kinnari toteaa.
Lakiesitystä käsiteltiin eduskunnan ympäristövaliokunnassa, maa- ja metsätalousvaliokunnassa sekä perustuslakivaliokunnassa. Käsittelyn yhteydessä tehtiin tarkennuksia erityisesti omaisuudensuojan vahvistamiseksi.
”Maa- ja metsätalousvaliokunta korosti lausunnossaan omaisuudensuojan merkitystä, ja ympäristövaliokunta teki esitykseen hyviä täsmennyksiä, joilla näitä huolia huomioitiin. Ennallistamissuunnitelmaa ei voi käyttää perusteluna kaavoituksessa tai lunastuksissa, mikä parantaa maanomistajien asemaa”, Eestilä sanoo.
Kritiikkiä ennallistamissuunnitelman toteuttamisesta on tullut erityisesti keskustan suunnalta. Valiokunnan jäsen Janne Jukkola muistuttaa, että kokoomus vastusti ennallistamisasetusta koko sen EU-käsittelyn ajan ja teki kaikkensa estääkseen sen hyväksymisen.
”Kun asetus nuijittiin EU:ssa läpi edellisellä kaudella, oli Suomessa keskustalainen maa- ja metsätalousministeri, jonka vastuulla ennallistamisneuvottelut olivat. Siksi on varsin erikoista, että keskusta yrittää nyt esiintyä asetuksen ulkopuolisena arvostelijana ja vierittää seuraukset nykyhallituksen vastuulle”, Jukkola jatkaa.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Milla Lahdenperä ymmärtää oppositiosta esitetyn huolen ennallistamisasetuksen toimeenpanosta. Hän kuitenkin korostaa, että hallituksen tavoitteena on implementoida asetus mahdollisimman pienillä vaikutuksilla suomalaiseen maa- ja metsätalouteen.
”Asetus on Suomelle haastava ja kustannuksiltaan merkittävä. Siksi hallitus keskittyy siihen, että toimeenpano toteutetaan hallitusti ja vaikutukset pysyvät minimaalisina, eikä talousmetsiä ajaudu suojelun piiriin. Toivoisin, että myös oppositio osallistuisi tähän valmisteluun rakentavasti”, Lahdenperä päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne JukkolaKansanedustaja
Vaasan vaalipiiri
Markku EestiläKansanedustaja
Savo-Karjalan vaalipiiri
Milla LahdenperäKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Teemu KinnariKansanedustaja
Hämeen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Itämeri ja hiilineutraalius kokoomuksen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kärkinä12.6.2026 08:27:32 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen ja Itämeriparlamentaarikko Pauli Aalto-Setälä pitää kokoomuksen tavoiteohjelman ilmasto- ympäristö- ja luontopoliittisia linjauksia vahvana osoituksena siitä, että kokoomus ei ole unohtanut ympäristöarvoja vaikeinakaan aikoina.
Kokoomuksen Sarkomaa: Nyt on oikea aika teettää remontti, siivous tai pihatyöt korotetun kotitalousvähennyksen avulla11.6.2026 14:43:24 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kotitalousvähennyksen määräaikaisesta korottamisesta vuosille 2026 ja 2027. Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee parannuksesta, joka auttaa sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia suomalaisia että yrityksiä.
Kokoomuksen Kauma: Vieraskielisiä nuoria ei saa ohjata liian matalalle tasolle11.6.2026 12:50:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma vaatii uudistuksia suomi toisena kielenä (S2) -opetukseen. Kauman mukaan sekä S2-opetukseen valikoitumisen perusteita että sen rahoitusta tulee tarkastella uudelleen, jotta vieraskielisten nuorten kielitaito, koulutusmahdollisuudet ja työllistyminen vahvistuvat.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Historiallinen ydinenergialain kokonaisuudistus siivittää Suomea kohti puhdasta talouskasvua10.6.2026 12:21:42 EEST | Tiedote
Talousvaliokunta on tänään 10.6. hyväksynyt mietinnön ydinenergialain kokonaisuudistuksesta. Uudistuksella selkeytetään ja sujuvoitetaan uuden ydinvoiman rakentamista ja mahdollistetaan pienydinvoiman syntyminen Suomeen.
Puolustusvaliokunnan kokoomusedustajat: Naisiin kohdistuvalle häirinnälle on oltava nollatoleranssi10.6.2026 09:51:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset puolustusvaliokunnan jäsenet tuomitsevat jyrkästi Kainuun prikaatissa paljastuneen tapauksen, jossa naisvarusmiehistä tehtiin ja levitettiin tekoälyn avulla väärennettyjä alastonkuvia. Kansanedustajien mukaan kyse ei ole pilasta tai huonosta huumorista, vaan vakavasta häirinnästä, nöyryyttämisestä ja luottamuksen rikkomisesta, jolle ei ole sijaa Puolustusvoimissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme