Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vestman: Sähköverkkojen julkinen omistus on paras, mutta kuluttajan kohtuullista siirtohintaa se ei takaa – verkkoyhtiöiden tiukka sääntely ja valvonta ratkaisee siirtohinnat

24.7.2026 15:55:29 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Heikki Vestman sanoo, että luonnollisten monopolien, kuten sähköverkkojen olisi paras olla julkisessa omistuksessa. Hän kannattaa tavoitetta saada Caruna takaisin julkiseen omistukseen. Vestman muistuttaa kuitenkin, että monilla kuntien omistamilla sähköverkkoyhtiöillä on huomattavasti Carunaa korkeampi sähkön siirron perusmaksu. Myös julkinen monopoli voi olla ahne. Siksi kuluttajan suojaamisessa tärkeintä on sähköverkkoyhtiöiden tuottojen tiukka sääntely ja valvonta. Orpon hallituksen aikana Energiavirasto leikkasi sähköverkkoyhtiöiden tuottoja jopa 300-400 miljoonaa euroa vuodessa suomalaisten suojaksi.

Heikki Vestman
Heikki Vestman Henri Korpi

Kokoomuksen kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Heikki Vestman sanoo, että suomalaisten kotien ja yritysten suojaamisessa sähkön siirron riistohinnoittelulta tärkeintä on rajoittaa tiukasti sähköverkkoyhtiön, luonnollisen monopolin, mahdollisuutta periä kohtuuttomia siirtomaksuja. Myös moni kuntien omistama verkkoyhtiö maksimoi ahnaasti tuottoja.

”Myös julkisessa omistuksessa oleva sähköverkkoyhtiö, monopoli voi olla ahnas ja pyrkii maksimoimaan omistajan voitot. Tästä osoituksena ovat monen kunnan omistaman sähköverkkoyhtiön maksamat runsaat osingot viime vuosina. Siirtohintaa on käytetty häikäilemättä piiloverotuksen muotona, mikä tulee kalliiksi. Näiden kuntaomisteisten yhtiöiden perusmaksu on vieläpä monin paikoin Carunaakin huomattavasti korkeampi”, Vestman sanoo.

Vestman sanoo, että suomalaisten kuluttajien suojaamisessa tärkeintä on verkkoyhtiöiden tuottojen tiukka sääntely ja valvonta. Siirtohintojen sallitun tason määrittää kaikille sähköverkkoyhtiöille sähkömarkkinalainsäädäntö ja Energiaviraston valvontamalli, jota Orpon hallituksen aikana tiukennettiin merkittävästi aiemmasta. Valvontamalli määrää, kuinka paljon sähköverkkoyhtiö saa enintään kerätä tuottoa ja liikevaihtoa ja siten siirtomaksuja.

”Orpon hallituksen aikana Energiavirasto leikkasi sähköverkkoyhtiöiden tuottoja jopa 300-400 miljoonaa euroa vuodessa. Merkittävä osa leikkauksesta osuu juuri Carunaan. Aiempi valvontamalli, joka salli aikoinaan nuo Carunan härskit hinnankorotukset, antoi sähköverkkoyhtiöiden periä tuottoa sellaisesta verkko-omaisuudesta, jota se ei ollut koskaan investoinut. Siis ikään kuin tyhjästä. Tämä kohtuuton ja virheellinen sääntely on nyt korjattu kuluttajan suojaksi”, Vestman toteaa.

Vestman muistuttaa, että viime vaalikaudella keskustan ministerivastuulla Sanna Marinin (sd) hallitus antoi sähköverkkoyhtiöille lisäaikaa periä aiemmin kertyneitä tuottoja.

”Me kokoomuksessa vastustimme tätä SDP:n ja keskustan avokätisyyttä verkkoyhtiöille. Vanhan valvontamallin aikana kertyneet kohtuuttomat tuotot olisi pitänyt leikata verkkoyhtiöiltä tuolloin pois. Uusi valvontamalli purisi kohtuuttomiin tuottoihin nopeammin”, Vestman sanoo.

Vestmanin mielestä isona tavoitteena pitäisi olla se, että sähköverkkoyhtiöt olisivat julkisessa omistuksessa, kuten kantaverkkoyhtiö Fingrid on.

”Tuottosääntely on tärkein asia, mutta jo huoltovarmuussyistä kriittisen infrastruktuurin kotimainen omistus olisi paras. Parhaimmillaan julkinen omistaja sähköverkkoyhtiössä voi luoda sekä tehokkaan ja laadukkaan sähköverkon että alhaisen siirtohinnan. Suomen matalin siirtohinta on Keravan Energialla, jonka strategia on jakaa osingot matalampina siirtohintoina kuntalaisille eli perimmäisille omistajilleen. Tämä on vastuullisuutta”, Vestman päättää.

Kansanedustaja Heikki Vestman toimi ennen kansanedustajuutta energia-alan juristina.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Sarkomaa: Miten oppositio edistäisi areenan saamista yhteistyöllä Helsinkiin?21.7.2026 16:25:27 EEST | Tiedote

Kokoomuksen helsinkiläiskansanedustaja Sari Sarkomaa muistuttaa, ettei Garden Helsingin ehdollisesta tuesta ole maksettu euroakaan ja että hanke olisi arvioitu uudelleen joka tapauksessa. Valtion rahoituksen kariutuminen johtui hankeen viivästymisestä ja epäselvästä rahoituksesta. Sarkomaa haastaa oppositiota kertomaan, miten se edistäisi kansainvälisen tason tapahtuma-areenan saamista Helsinkiin.

Kokoomuksen Limnell: Politiikan tehtävä ei ole repiä jokaista erimielisyyttä railoksi – vaalit näkyvät jo läpi monesta Garden-puheenvuorosta21.7.2026 15:02:48 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell peräänkuuluttaa malttia Garden Helsinki -keskusteluun. Limnellin mukaan valtion rahaa ei ole hankkeeseen maksettu euroakaan, ja avoin kritiikki on eri asia kuin vihjailu ja ajojahti. Yksittäistä hanketta tärkeämpänä hän pitää sitä, että Suomeen valmistellaan yhtenäinen ja läpinäkyvä malli suurten tapahtuma-areenoiden arviointiin.

Kokoomuksen Kopra: Garden Helsingin päätöksessä ei ole mitään salattavaa – valtio ei ole maksanut euroakaan21.7.2026 12:19:24 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan ehdollisesta tuesta Garden Helsingille oli kyse oli valinnasta Suomen kasvun, työpaikkojen ja pysyvän vetovoiman puolesta. Yhtään euroa ei ole liikkunut, sillä valtio ei ole maksanut hankkeeseen senttiäkään. Kopra muistutti, että kun muut Pohjoismaat porskuttavat edellä, Suomen on uskallettava rakentaa ja houkutella suuria tapahtumia rajojensa sisälle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye