Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Limnell ehdottaa Suomeen kansallista kansalaistaitohaastetta

13.6.2026 09:30:23 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kansanedustaja, sotatieteiden dosentti ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell ehdottaa Suomeen kansallista kansalaistaitohaastetta. Jokaisen suomalaisen olisi hyvä hallita kolme turvallisuuden perustaitoa. Tavoitteena olisi vahvistaa suomalaisten käytännön valmiuksia toimia erilaisissa häiriötilanteissa sekä lisätä arjen turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.

Jarno Limnell. Kuvaaja: Kimmo Falck.
Jarno Limnell. Kuvaaja: Kimmo Falck.

Limnellin mukaan jokaisen suomalaisen olisi hyvä hallita vähintään kolme turvallisuuden perustaitoa: ensiapu, suunnistaminen myös ilman puhelinta sekä kyky selviytyä kotona vähintään 72 tuntia esimerkiksi sähkö-, vesi-, tietoliikenne- tai maksuliikennehäiriön aikana.

”Suomen turvallisuus ei synny vain hävittäjistä, rajavalvonnasta tai viranomaisten suorituskyvystä. Se syntyy myös siitä, että jokainen suomalainen osaa toimia rauhallisesti silloin, kun jotakin odottamatonta tapahtuu. Kansalaisten toimintakyky on tärkeä osa kokonaisturvallisuuttamme”, Limnell sanoo.

Kansalaistaidot ovat osa kokonaisturvallisuutta

Limnell kutsuu koulut, kunnat, yritykset, oppilaitokset, urheiluseurat ja järjestöt mukaan toteuttamaan haastetta eri puolilla Suomea. Hänen mukaansa kyse ei olisi uudesta raskaasta hallinnollisesta ohjelmasta, vaan olemassa olevan osaamisen kokoamisesta helposti lähestyttäväksi valtakunnalliseksi kokonaisuudeksi.

Käytännössä toimijat voisivat järjestää esimerkiksi avoimia ensiapuharjoituksia, kotivaraan liittyvää neuvontaa, suunnistuskoulutusta, sähkökatkoharjoituksia sekä tilaisuuksia, joissa harjoiteltaisiin toimintaa ilman verkkoyhteyksiä tai sähköisiä maksuvälineitä.

”Jokaisen suomalaisen olisi hyvä osata antaa ensiapua, löytää suunta myös ilman puhelinta ja pärjätä kotona vähintään kolme vuorokautta. Nämä eivät ole sotilaallisia taitoja vaan tavallisia elämäntaitoja, joista on hyötyä niin arjen onnettomuuksissa, luonnonilmiöissä kuin vakavammissa yhteiskunnallisissa häiriöissä”, Limnell toteaa.

Limnell korostaa, ettei varautumisen tarkoituksena ole synnyttää pelkoa. Päinvastoin hyvä valmistautuminen vähentää epävarmuutta ja vahvistaa ihmisten luottamusta omaan toimintakykyynsä.

”Turvallisuudesta puhutaan usein uhkien kautta. Meidän pitäisi puhua enemmän myös osaamisesta. Kun ihminen tietää, miten toimia, hän ei lamaannu yhtä helposti. Hyvä varautuminen lisää rauhallisuutta, eikä levottomuutta”, Limnell sanoo.

Limnell nostaa ehdotuksensa esille Kotka-Jukolan, maailman suurimman viestisuunnistustapahtuman, yhteydessä. Hänen mukaansa Jukolan viesti kuvaa monella tavalla suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksia: luonnossa liikkumista, käytännön osaamista, sitkeyttä, vastuun kantamista ja yhdessä tekemistä.

”Jukolassa näkyy jotain hyvin suomalaista. Pimeässäkin löydetään oikea suunta, oma osuus tehdään loppuun ja kaveria autetaan tarvittaessa. Juuri tällaisesta osaamisesta ja asenteesta rakentuu myös kriisinkestävä yhteiskunta”, Limnell toteaa.

Limnellin mukaan kansalaistaitohaaste voisi myös lähentää eri sukupolvia. Nuoret voisivat opettaa vanhemmille digitaalisia taitoja, kun taas vanhemmilla sukupolvilla on paljon sellaista käytännön osaamista, jota olisi tärkeää siirtää eteenpäin.

”Meillä on Suomessa valtavasti turvallisuuteen ja varautumiseen liittyvää osaamista, mutta se on hajallaan. Haasteen avulla voisimme tuoda sen helposti jokaisen suomalaisen ulottuville. Samalla vahvistaisimme yhteisöllisyyttä ja tunnetta siitä, että turvallisuus kuuluu meille kaikille”, Limnell arvioi.

Työpaikat ja yhteisöt mukaan vahvistamaan varautumista

Hänen mukaansa työpaikoilla olisi erityisen tärkeä rooli, sillä suuri osa aikuisista voidaan tavoittaa juuri yritysten ja julkisten organisaatioiden kautta. Kansalaistaitoihin liittyvä harjoittelu voisi olla osa työpaikkojen turvallisuuspäiviä, perehdytystä ja jatkuvuudenhallintaa.

”Yrityksillekin henkilöstön toimintakyky on tärkeä turvallisuus- ja jatkuvuuskysymys. Häiriötilanteessa ratkaisee se osaavatko ihmiset toimia, viestiä ja auttaa toisiaan myös silloin, kun normaalit järjestelmät eivät ole käytettävissä”, Limnell sanoo.

Limnell toivoo, että kansalaistaitohaasteesta muodostuisi laaja kansallinen yhteistyöhanke, jossa julkinen sektori, elinkeinoelämä ja kansalaisyhteiskunta toimisivat yhdessä. Osallistuminen olisi vapaaehtoista, käytännönläheistä ja kaikille avointa.

”Turvallisuutta ei rakenneta pelottelemalla eikä yksin viranomaisten päätöksillä. Sitä rakennetaan osaamisella, luottamuksella ja yhdessä tekemisellä. Mitä useampi suomalainen tietää miten häiriötilanteessa toimitaan, sitä vahvempi, rauhallisempi ja toimintakykyisempi yhteiskunta Suomi on”, Limnell painottaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Wallinheimo: 17 vuotta ilman korotusta – hallitus nostaa liikunta- ja kulttuuriedun arvoa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 200913.6.2026 09:49:44 EEST | Tiedote

Orpon hallitus esittää työnantajan tarjoaman verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärän nostamista 400 eurosta 540 euroon. Liikunta- ja kulttuuriedun arvoa ei ole korotettu sitten vuoden 2009. Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mukaan korotus vahvistaa suomalaisten hyvinvointia, lisää osallistumista harrastuksiin ja tukee samalla tapahtuma-alaa sekä kotimaista palvelutaloutta. Muutosta on tarkoitus soveltaa takautuvasti vuoden 2026 alusta.

Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan edustajat: Ennallistamissuunnitelma tullaan toteuttamaan maanomistajan oikeudet sekä maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset huomioiden12.6.2026 17:21:35 EEST | Tiedote

Tänään 12.6. valmistuneessa ympäristövaliokunnan mietinnössä määritellään puitteet EU:n ennallistamisasetukseen liittyvän kansallisen suunnitelman toteuttamiselle. Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet eivät allekirjoita oppositiosta esitettyä kritiikkiä esitystä kohtaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye