Kokoomuksen Wallinheimo: 17 vuotta ilman korotusta – hallitus nostaa liikunta- ja kulttuuriedun arvoa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2009
13.6.2026 09:49:44 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Orpon hallitus esittää työnantajan tarjoaman verovapaan liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärän nostamista 400 eurosta 540 euroon. Liikunta- ja kulttuuriedun arvoa ei ole korotettu sitten vuoden 2009. Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon mukaan korotus vahvistaa suomalaisten hyvinvointia, lisää osallistumista harrastuksiin ja tukee samalla tapahtuma-alaa sekä kotimaista palvelutaloutta. Muutosta on tarkoitus soveltaa takautuvasti vuoden 2026 alusta.

– Liikunta- ja kulttuuriedun arvoa ei ole korotettu sitten vuoden 2009 ja sen arvo on jäänyt jälkeen yleisestä hintakehityksestä. Oli jo korkea aika nostaa edun arvoa. Korotus tarkoittaa käytännössä sitä, että työnantaja voi tukea työntekijän harrastuksia ja kulttuurikäyntejä jopa 140 euroa nykyistä enemmän vuodessa verovapaasti, Wallinheimo sanoo.
Hallituksen esitys osuu Wallinheimon mukaan aikaan, jossa suomalaiset tarvitsevat lisää iloa ja elämyksiä, ja tapahtuma-ala lisää kysyntää.
– Tapahtumat ovat kasvava elinkeino, työllistäjä ja elinvoimatekijä. Kun useammalla suomalaisella on mahdollisuus käyttää etuaan konserttilippuihin, urheilutapahtumiin, festivaaleihin tai harrastuksiin, hyöty näkyy suoraan kotimaisessa kysynnässä. Jokainen tapahtumalippu tuo työtä esiintyjille, järjestäjille, turvallisuusalan ammattilaisille, ravintoloille, hotelleille, kuljetuksille ja monelle muulle toimijalle, Wallinheimo sanoo.
Wallinheimo muistuttaa, että hallitus on jo aiemmin tarttunut tapahtuma-alan arkea vaikeuttavaan sääntelyyn. Hänen mukaansa liikunta- ja kulttuuriedun korotus täydentää tätä linjaa.
– Olemme keventämässä tapahtumajärjestäjien hallinnollista taakkaa ja nyt vahvistamme myös ihmisten mahdollisuuksia osallistua tapahtumiin, Wallinheimo sanoo.
Luontoharrastukset mukaan edun piiriin
Hallitus esittää samalla, että liikunta- ja kulttuurietu laajenisi jatkossa myös luontoharrastuksiin, kuten kalastukseen ja metsästykseen. Wallinheimon mukaan tämä on tärkeä lisä etenkin maakuntien ja erilaisten harrastajaryhmien kannalta.
– Liikkumattomuus, yksinäisyys ja heikentynyt jaksaminen maksavat Suomelle vuosittain miljardeja euroja. Siksi kaikki keinot, jotka kannustavat ihmisiä liikkumaan, harrastamaan ja osallistumaan yhteiseen tekemiseen, ovat myös investointeja Suomen tulevaisuuteen. Tämä päätös antaa työnantajille entistä paremman työkalun tukea työntekijöiden jaksamista ja samalla vauhdittaa kotimaista palvelukysyntää, Wallinheimo päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sinuhe WallinheimoKansanedustaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Limnell ehdottaa Suomeen kansallista kansalaistaitohaastetta13.6.2026 09:30:23 EEST | Tiedote
Kansanedustaja, sotatieteiden dosentti ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell ehdottaa Suomeen kansallista kansalaistaitohaastetta. Jokaisen suomalaisen olisi hyvä hallita kolme turvallisuuden perustaitoa. Tavoitteena olisi vahvistaa suomalaisten käytännön valmiuksia toimia erilaisissa häiriötilanteissa sekä lisätä arjen turvallisuutta, yhteisöllisyyttä ja yhteiskunnan kriisinkestävyyttä.
Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan edustajat: Ennallistamissuunnitelma tullaan toteuttamaan maanomistajan oikeudet sekä maa- ja metsätalouden toimintaedellytykset huomioiden12.6.2026 17:21:35 EEST | Tiedote
Tänään 12.6. valmistuneessa ympäristövaliokunnan mietinnössä määritellään puitteet EU:n ennallistamisasetukseen liittyvän kansallisen suunnitelman toteuttamiselle. Kokoomuksen maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet eivät allekirjoita oppositiosta esitettyä kritiikkiä esitystä kohtaan.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Itämeri ja hiilineutraalius kokoomuksen ilmasto- ja ympäristöpolitiikan kärkinä12.6.2026 08:27:32 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, ympäristövaliokunnan jäsen ja Itämeriparlamentaarikko Pauli Aalto-Setälä pitää kokoomuksen tavoiteohjelman ilmasto- ympäristö- ja luontopoliittisia linjauksia vahvana osoituksena siitä, että kokoomus ei ole unohtanut ympäristöarvoja vaikeinakaan aikoina.
Kokoomuksen Sarkomaa: Nyt on oikea aika teettää remontti, siivous tai pihatyöt korotetun kotitalousvähennyksen avulla11.6.2026 14:43:24 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kotitalousvähennyksen määräaikaisesta korottamisesta vuosille 2026 ja 2027. Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa iloitsee parannuksesta, joka auttaa sekä erilaisissa elämäntilanteissa olevia suomalaisia että yrityksiä.
Kokoomuksen Kauma: Vieraskielisiä nuoria ei saa ohjata liian matalalle tasolle11.6.2026 12:50:02 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma vaatii uudistuksia suomi toisena kielenä (S2) -opetukseen. Kauman mukaan sekä S2-opetukseen valikoitumisen perusteita että sen rahoitusta tulee tarkastella uudelleen, jotta vieraskielisten nuorten kielitaito, koulutusmahdollisuudet ja työllistyminen vahvistuvat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme