Suomen johto suli – Tshekki kuittasi voitot Eerikkilässä
13.6.2026 12:42:19 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomi ei kyennyt toistamaan eilistä voittoaan miesten kaksoismaaottelussa, kun Tshekki nousi Eerikkilässä kahden maalin takamatkalta 5–4-voittoon.
Juuso Ahola Riku Hakasen ja Eemeli Salo Nico Salon komeista poikkisyötöistä siirsivät Suomen avauserässä kahdesti johtoon, mutta Tshekki kuittasi molemmat nopeasti. Heikki Iiskolan sijoitus takakulmaan toi Suomelle 3–2-taukojohdon. Toisessa erässä Suomi pääsi suoraan hyökkäykseen juuri Tshekin ja ottelun päivän ainoan jäähyn päättyessä, ja Riku Hakanen päätti Joona Rantalan pohjustaman tilanteen maaliin Nico Jonaesonin nopeasta tarkasta poikkipassista.
Takatolpalle hiipinyt Jiri Besta ohjasi kuitenkin Tshekin maalin päähän jo toisessa erässä, ja päätösjaksolla osuivat enää vieraat. Nico Jonaesonin kunnianhimoinen syöttö päädystä omaan maalin eteen Joona Rantalalle lipsahti Adam Delongille, joka lapioi pelin tasoihin. Tshekin voitto-osuma nähtiin viisi ja puoli minuuttia ennen loppua Simon Stranskyn osuessa matalalla laukauksella Jiri Bestan poikkisyötöstä. Suomen loppurutistus ilman maalivahtia jäi tänään puolittaiseksi ja tasoitus tekemättä.
Ottelun päätteeksi harjoiteltiin tänäänkin vielä rangaistuslaukauskisa, jonka Joona Rantala neljännessä parissa ratkaisi Suomen eduksi.
Salibandya, Eerikkilän urheiluopisto
Miesten maaottelu
Tshekki–Suomi 5-4 (2-3, 1-1, 2-0)
- erä: 5.22 Juuso Ahola (Riku Hakanen) 0-1, 5.34 Jakub Bursik (Adam Zubek) 1-1, 6.30 Eemeli Salin (Nico Salo) 1-2, 9.57 Matyas Sindler (Tomas Hanak) 2-2, 11.51 Heikki Iiskola (Antti Suomela) 2-3.
- erä: 23.02 Riku Hakanen (Nico Jonaeson) 2-4, 36.46 Jiri Besta (Tomas Hanak) 3-4.
- erä: 45.53 Adam Delong (Simon Stransky) 4-4, 54.29 Stransky (Besta) 5-4.
Torjunnat:
Lukas Bauer Tshekki 5+8+4=17,
Oskari Fälden Suomi 5+4+6=15.
Jäähyt: Tshekki 2 min, Suomi 0 min.
Erotuomarit: Joni Kokkonen ja Tommi Virkki, Suomi.
Yleisöä: 374 (loppuunmyyty)
Suomen parhaana palkittiin Riku Hakanen.
Tshekki-maaotteluiden jälkeen miesten maajoukkueen seuraava kotimaan tapahtuma on lokakuussa Kokkolassa pelattava kolmen maan turnaus.
Salibandyn MM-kisat pelataan Tampereella 5.–13.12.2026. Alkusarjan ottelut pelataan Hakametsän jäähallissa ja Kauppi Sports Centerissä ja kisat huipentuvat Nokia Arenalla ratkaistaviin mitaliotteluihin.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Esport Oilers jatkaa Suomen suurimpana salibandyseurana – yli 600 seuran pelipassitiedot kaikkien saatavilla21.9.2026 14:55:05 EEST | Tiedote
Esport Oilers on edelleen Suomen suurin salibandyseura Salibandyliiton pelipassien mukaan tarkasteltuna. Kakkosena tulee helsinkiläinen EräViikingit ja kolmossijalta löytyy O2-Jyväskylä. Esport Oilersin lukema on noussut yli 1 500 pelipassin.
Katse tulevaisuuteen: Salibandy ja Synsam pitkäaikaiseen yhteistyöhön10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Synsam on jatkossa Salibandyliiton ja F-liigan yhteistyökumppani sekä salibandyn virallinen optikkoliike. Monivuotinen yhteistyö tuo Synsamin urheilunäkemisen asiantuntemuksen osaksi suomalaista salibandya lasten harrastamisesta aina F-liigan huipulle ja maajoukkueisiin asti.
138 hengen jättiaitio myyntiin salibandyn MM-finaaliviikonlopuksi9.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
85 000 euron paketti vie vieraat lopuksi MM-kultajuhliin.
Suomalainen urheilu yhdistää voimansa lasten harrastamisen puolesta9.9.2026 12:02:23 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-kisojen Free of Limits -ajatus ulottuu pelikenttää pidemmälle. Salibandyliitto tukee yhdessä mukana olevien lajiliitto- ja urheiluyhteisökumppaniensa kanssa Hope ry:n työtä lasten ja nuorten yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien edistämiseksi.
Salibandymiehille nolla pistettä EFT:stä – Suomen johto suli tappioksi Tshekille6.9.2026 18:27:55 EEST | Tiedote
Suomen miehet jäivät Chomutovin EFT-turnauksessa nollille, kun Tshekki nousi päätösottelussa kahden maalin takaa 3–2-voittoon sinivalkoisista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme