Salibandymiehille nolla pistettä EFT:stä – Suomen johto suli tappioksi Tshekille
6.9.2026 18:27:55 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomen miehet jäivät Chomutovin EFT-turnauksessa nollille, kun Tshekki nousi päätösottelussa kahden maalin takaa 3–2-voittoon sinivalkoisista.
Suomi sai vahvan alun, kun pallon Antti Suomelalta oikeaan siipeen saanut Justus Kainulainen kiskaisi avausmaalin jo ottelun neljännellä minuutilla. Vielä erän ensimmäisellä puolikkaalla nähtiin vieläkin komeampi osuma, kun Suomi pelasi pallon nopeasti irti omasta päädystä, Justus Kainulainen vapautti korkealla pallolla Riku Hakasen karkuun ja pallon vauhdista lapaansa napannut taituri nosti Suomen kahden maalin johtoon.
Tshekin nousu alkoi Jani Rauhalan istuessa jäähyä väärästä etäisyydestä: Adam Delong upotti kuvion alimman miehen paikalta ylivoimaosuman. Kaukaa lähti myös nuoren Michael Wertheimin tasoitus toisessa erässä pallon pompatessa Markus Laakson torjunnasta yli maaliviivan. Tshekin voittomaali kolmannessa erässä syntyi jopa hiukan nöyryyttävästi Suomen pelatessa viidellä neljää vastaan. Filip Langer löysi tilaa kirmata omalta alueelta laukaisupaikkaan saakka, ja terävä kiskaisu sijoitti pallon maalin yläkulmaan. Suomen tasoituspaikat jäivät vähiin, kun palloa varmasti kontrolloinut Tshekki ei sitä juurikaan hukannut.
Salibandymiesten päävalmentaja Esa Jussila ei kaunistellut sanojaan EFT-turnauksen päätyttyä.
Suomi kärsi turnauksessa kolme tappiota, ja heikot esitykset jättivät valmennukselle paljon pureskeltavaa joulukuun MM-kotikisoja kohti mentäessä.
Jussilan mukaan Tshekki-ottelussa kohtasi kaksi tuskaista joukkuetta, joilla molemmilla oli vaikeuksia pelinsä ja maalintekonsa kanssa.
– Tuntuma oli, että riittävät paikat oli tehdä vähän useampi maali kuin kaksi tänään. Erikoistilannepelaaminen oli heikkoa meiltä, ja se on ollut yleensä meidän vahvuus. Tässä turnauksessa sekään ei onnistunut, Jussila summasi.
Turnauksen anti jäi kokonaisuudessaan synkäksi, sillä Suomi hävisi Tshekki-pelin lisäksi Sveitsille (3–4) ja Ruotsille (2–8).
– Olemme kaivaneet melkoisen kuopan itsellemme, hän puuskahti.
Jussila näkee heikkojen otteiden taustalla useita syitä, kuten kovan kilpailun MM-kisapaikoista.
– Meillä on haastava tilanne, kun kuitenkin kamppaillaan MM-kisapaikoista ja samalla annetaan näyttöjä. Moni kokee sen jopa haastavampana tilanteena kuin itse pelaamisen arvokisoissa.
Valmentaja ei kuitenkaan sysää vastuuta pelkästään pelaajille.
– Valmennuksen osalta olemme omissa puheissa joukkueelle pahasti velkaa siinä kohtaa, ettei noin hyviä pelaajia saada pelaamaan paremmin. Ei pystytty enää pallolla olemaan läheskään niin hyviä mitä ollaan oltu tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana.
Tappiot käydään läpi tarkasti joukkue- ja yksilöpalauttein, sillä aikaa kurssin kääntämiseen ennen MM-kisoja on vielä. Seuraava iso pysäkki on lokakuussa Kokkolassa pelattava kolmen maan turnaus, jossa Suomi kohtaa Ruotsin ja Latvian.
Lisäksi näytönpaikkoja tarjoaa pian käynnistyvä F-liiga.
– Katsotaan sieltä, mistä löytyy kuumia pelaajia meille vielä tähän loppumatkalle ja tähän projektiin, Jussila päätti.
Salibandya, Chomutov, Tshekki
Miesten EFT-turnaus
Tshekki–Suomi 3-2 (1-2, 1-0, 1-0)
1. erä: 3.02 Justus Kainulainen (Antti Suomela) 0-1, 8.36 Riku Hakanen (Kainulainen) 0-2, 17.45 Adam Delong (Matej Havlas) 1-2 yv.
2. erä: 29.26 Michael Wertheim (Filip Langer ) 2-2.
3. erä: 43.46 Filip Langer (Adam Hemerka) 3-2 av.
Maalivahdit:
Tomas Jurco Tshekki,
Markus Laakso Suomi.
Jäähyt: Tshekki 2 min, Suomi 2 min.
Erotuomarit: Josef Fässler ja Benjamin Schläpfer, Sveitsi.
Yleisöä: 724.
Suomen parhaana palkittiin Justus Kainulainen.
------
Myös Suomen naiset jäivät ilman voittoja
Häävisti ei kulkenut Suomen naisten salibandymaajoukkueellakaan. Miesten tavoin Suomen naiset jäivät ilman voittoa Sveitsissä järjestetyssä EFT-turnauksessa.
Ruotsi vei aamupäiväottelun selvästi 4-1. Aiemmissa otteluissaan Suomi oli taipunut sekä Sveitsille että Tshekille.
Tänään Ruotsin nopea pallollinen peli pyöritti Suomen puolustuksen sekaisin, ja se näkyi myös tulostaululla heti avauserässä. Maalille hiipinyt Moa Andersson nosti avausmaalin jo ensimmäisellä minuutilla, ja Ellen Bäckstedt sipaisi irtopallosta eron kahteen. Sama pelaaja teki toisessa erässä jo 3-0 Suomen merkkauksen jälleen kadottua nopeassa tilanteessa. Ruotsi pääsi yrittämään myös rangaistuslaukauksesta, mutta Maja Viströmin rystynosto kilahti vain tolppaan. Suomen parhaat paikat aukesivat kolmannessa erässä, mutta maalin oli tiukassa My Kippilän rangaistuslaukauksenkin pysähdyttyä Lovisa Hedinin jalkatorjuntaan. Vasta kuudella viittä vastaan onnistui, kun Josefiina Nissilä sipaisi takatolpalta kavennuksen Oona Kaupin pitkästä poikkisyötöstä. Loppunumerot iski sitten Ruotsi Suomen tyhjään verkkoon.
Salibandya, Gümligen, Sveitsi
Naisten EFT-turnaus
Ruotsi–Suomi 4-1 (2-0, 1-0, 1-1)
1. erä: 0.58 Moa Andersson (Ellen Lundin) 1-0, 10.17 Ellen Bäckstedt (Matilda Lindgren) 2-0.
2. erä: 33.05 Bäckstedt (Lindgren) 3-0.
3. erä: 56.49 Josefiina Nissilä (Oona Kauppi) 3-1 im, 58.53 Linnea Hammar 4-1 tm,
Maalivahdit:
Lovisa Hedin Ruotsi,
Miia Maaranen Suomi.
Jäähyt: Ruotsi 2×2 min, Suomi 2 min.
Erotuomarit: Nikola Husakova ja Vaclav Patera, Tshekki.
Yleisöä: 353.
Suomen parhaana palkittiin Olivia Pietilä.
-----
Viikonloppuna myös Suomen U19-maajoukkueet olivat tositoimissa, kun vastassa oli Ruotsi Täbyssä tuplamaaotteluissa.
Suomen U19-miehet olivat eilisen 6-5-voiton tavoin tänäänkin hitusen länsinaapuria edellä. Tänään voitto kirjattiin luvuin 4-3. Suomen U19-naiset kärsivät tänään 3-7-tappion Ruotsille. Eilen Suomi oli vahvempi 5-4.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Nuorten salibandymaajoukkueet dramaattisiin voittoihin Ruotsista5.9.2026 21:15:30 EEST | Tiedote
Nuorten maajoukkueet vastasivat tänään Suomen salibandyn ilonaiheista, kun sekä U19-naiset että U19-miehet löivät Ruotsin kaksoismaaotteluiden ensimmäisissä osissa Täbyssä. U19-miesten 6–5-voittomaali syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla ja U19-naisten 5–4-voitto-osuma puolitoista minuuttia ennen loppusummeria.
Salibandymiehet putosivat Ruotsin kyydistä, naisillekin toinen tappio5.9.2026 16:25:50 EEST | Tiedote
Suomi hävisi toisenkin ottelunsa miesten EFT-turnauksessa Tshekin Chomutovissa, kun Ruotsi oli parempi peräti lukemin 8-2. Tappio oli Suomelle Ruotsia vastaan suurinumeroisin sitten syyskuun 2017, jolloin Ruotsi voitti 12-6. Suomen naiset puolestaan hävisivät Gümligenissä Tshekille 3-8.
Salibandymaajoukkueet taipuivat johtoasemasta Sveitsille4.9.2026 23:08:28 EEST | Tiedote
Sekä Suomen miehet Chomutovissa että naiset Gümligenissä aloittivat EFT-turnauksensa tappiolla Sveitsille ehdittyään johtaa otteluitaan. Miesten 3–1-johto suli 3–4-tappioksi, ja toisessa erässä 2-1 johtaneet naiset hävisivät lopulta 2-6.
Salibandymaajoukkueiden superviikonloppu edessä - Suomi pelaa 10 maaottelua1.9.2026 14:10:21 EEST | Tiedote
Tulevana viikonvaihteena vietetään huippusalibandyn maaotteluviikonloppua. Tositoimissa ovat niin Suomen miesten, naisten kuin U19-miesten ja U19-naisten maajoukkueet. Luvassa on perjantaista sunnuntaihin yhteensä 10 Suomen maaottelua, ja ne kaikki näkyvät suorina SalibandyTV:ssä.
Aurinkoinen Keskustori virittäytyi MM-tunnelmaan28.8.2026 17:11:17 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-kisojen 100 päivän lähtölaskenta käynnistyi torstaina Tampereen Keskustorilla aurinkoisissa ja hyväntuulisissa tunnelmissa. Päivän huipensi Tampereen ja Turun kaupunkien välinen hyväntekeväisyysottelu, jossa nähtiin maajoukkuepelaajia sekä tuttuja nimiä urheilun, viihteen ja median maailmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme