Päijät-Hämeeseen on myönnetty avustus vesienhoitoon viidelle hankkeelle
16.6.2026 10:29:00 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote
Päijät-Hämeessä on käynnistymässä viisi vesienhoitoa edistävää hanketta, jotka keskittyvät etenkin ravinnekuormituksen vähentämiseen ja vesistöjen tilan parantamiseen. Uudenmaan elinvoimakeskus on myöntänyt maakunnan vesienhoitoa ja vesistötoimenpiteiden toteutusta edistäville hankkeille avustusta yhteensä 320 175 euroa ja Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus vesitaloushankkeeseen 17 550 euroa.

Hankkeissa yhdistyvät käytännön toimet ja yhteistyö
Uudenmaan elinvoimakeskus on myöntänyt keväällä 2026 avustusta neljälle vesienhoidon hankkeelle Päijät-Hämeessä. Hankehakijoina ovat Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiön lisäksi Hollolan ja Iitin kunnat sekä Heinolan kaupunki. Hankkeiden tavoitteena on vähentää maatalouden ravinnekuormitusta, parantaa vesistöjen tilaa ja lisätä paikallista yhteistyötä.
Vesijärvisäätiön hankkeessa tuotetaan laajaa seurantatietoa ja laaditaan valuma-aluesuunnitelmia, joiden avulla tunnistetaan muun muassa keskeiset kuormitusalueet ja kohdennetaan vesiensuojelutoimenpiteitä.
Iitin hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan Pentinojaan vesiensuojelurakenteita ja vähennetään tulvariskiä. Lisäksi hankkeessa vahvistetaan yhteistyöverkostoja etenkin Urajärven alueella.
Heinolassa Isiäisen valuma-alueella keskitytään kuormituksen vähentämiseen erilaisin vesiensuojeluratkaisuin sekä kehitetään viljelijäyhteistyötä.
Hollolan VeVi-hankkeessa vähennetään Vähä-Tiilijärven rantavyöhykkeen eroosiota ja edistetään maatalouden vesiensuojelutoimia yhteistyön, koulutuksen ja pilottirakenteiden keinoin.
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus on myöntänyt keväällä 2026 avustusta Sala- ja Ruuhijärven vedenpinnan nostohankkeeseen. Hankkeessa parannetaan järven virkistyskäyttöedellytyksiä ja järven yleistä tilaa. Avustusta myönnetään Lupa- ja valvontavirastolta haettavan vesitalousluvan kustannuksiin.
Tavoitteena puhtaammat vedet
Hankkeet tukevat Hämeen vesienhoidon toimenpideohjelmaa ja tähtäävät vesistöjen hyvän tilan saavuttamiseen. Parantunut vedenlaatu hyödyttää sekä luontoa että alueen asukkaita, sillä vesistöt ovat tärkeä osa virkistystä ja elinympäristöä.
Seuraava avustushaku avautuu syksyllä
Seuraavan kerran avustushaku vesienhoidon edistämiseen ja vesistökunnostusten toteuttamiseen on auki 15.9.–30.10.2026. Avustusten hakuajan alkamisesta ja hakuohjeista tiedotetaan, kun haku käynnistyy.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Uudenmaan elinvoimakeskus
Katja Pellikka
katja.pellikka@elinvoimakeskus.fi
Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus
Harri Aulaskari
harri.aulaskari@elinvoimakeskus.fi
Lauri Kaisto
lauri.kaisto@elinvoimakeskus.fi
Kuvat
Elinvoimakeskukset ovat työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvia valtion aluehallinnon viranomaisia. Elinvoimakeskukset hoitavat muun muassa elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset
Läntiseen Suomeen ennustettu runsaita sateita viikonlopulle17.7.2026 15:39:30 EEST | Tiedote
Sateet pyyhkäisevät läntisen Suomen poikki viikonloppuna lisäten todennäköisyyttä paikallisille tulville. Ennusteiden perusteella tämä näkynee etenkin pohjoisessa Satakunnassa ja pohjoisen Pirkanmaan pienemmissä vesistöissä paikoitellen nousevina vedenpintoina ja jokien voimakkaina virtauksina. Esimerkiksi Kankaanpään ja Parkanon seuduille ennustetaan jopa yli 50 mm sadekertymiä viikonlopun aikana.
Rikliga regn har förutspåtts för det kommande veckoslutet i de österbottniska landskapen17.7.2026 15:24:41 EEST | Pressmeddelande
Under det kommande veckoslutet kommer det eventuellt att regna mycket rikligt i de österbottniska landskapen. Enligt nuvarande väderprognoser kan nederbördsmängden under veckoslutet på många ställen överstiga 50 mm. Enligt prognoserna infaller regnen huvudsakligen på söndagen.
Viikonlopulle on ennustettu runsaita sateita pohjalaismaakuntiin17.7.2026 15:24:41 EEST | Tiedote
Tulevana viikonloppuna pohjalaismaakunnissa sataa mahdollisesti hyvinkin runsaasti. Tämän hetken sääennusteiden mukaan viikonlopun sademäärä saattaa monin paikoin ylittää 50 mm. Sateiden ennustetaan ajoittuvan pääosin sunnuntaille.
Stöd beviljades till tolv projekt för att främja strukturförändringen inom vattentjänster och utveckla regionalt samarbete1.7.2026 10:31:11 EEST | Pressmeddelande
De 12 projekt som beviljats stöd främjar sammanslagning av vattentjänstverk och samarbetet inom vattenförsörjningen.
Tukea kahdelletoista hankkeelle vesihuollon rakennemuutoksen edistämiseen ja alueelliseen yhteistyöhön1.7.2026 10:03:40 EEST | Tiedote
Avustuksen saaneet 12 hanketta edistävät vesihuoltolaitosten yhdistymisiä ja vesihuollon yhteistyötä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

