Ted Urho Anna-Maja Henrikssonin uudeksi avustajaksi Euroopan parlamenttiin
17.6.2026 15:48:40 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote
Europarlamentaarikko Anna-Maja Henriksson (RKP) on nimittänyt KK Ted Urhon uudeksi avustajaksi Euroopan parlamentin tiimiinsä. Urho on viimeksi toiminut ajatushautomo Agendan toiminnanjohtajana ja aloittaa tehtävässään syyskuussa.

– On hienoa saada Ted viestinnän ammattilaisena osaksi tiimiäni täällä Brysselissä, sanoo Henriksson. Hän on aiemmin tehnyt tämän kanssa podcastia, kun Urho toimi Bakom kulisserna med Anna-Maja Henriksson -podcastin tuottajana.
Koulutukseltaan Urho on kasvatustieteiden kandidaatti. Ennen ajatushautomo Agendaa hän työskenteli kymmenen vuotta Svenska Ylellä muun muassa tuottajana, juontajana ja toimittajana.
– Odotan innolla mahdollisuutta keskittyä viestintään täysipäiväisesti. Anna-Maja työskentelee Brysselissä monien tärkeiden kysymysten parissa, ja nykyisessä polarisoituneessa maailmassa, jossa sosiaalisen median merkitys kasvaa jatkuvasti, on tärkeää, että Anna-Majan ja RKP:n edustama liberaali keskitie saa äänensä kuuluviin, sanoo Urho.
Viestinnän lisäksi hän keskittyy kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan (LIBE) työhön. Urho liittyy tiimiin, johon kuuluvat jo Minna Österholm, Oscar Byman ja Alexandra Gäddnäs sekä Liberal Praktik -ohjelman harjoittelija.
Urho aloittaa työnsä Euroopan parlamentissa 1. syyskuuta. Hän seuraa tehtävässä Alexander Junellia, joka siirtyy Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) Brysselin-toimistoon 17. elokuuta alkaen.
Lisätietoja antaa:
Ted Urho
tel. 0505447730
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.
HUS lever inte upp till sina löften – en kartläggning av personalens språkkunskaper behövs22.7.2026 10:56:36 EEST | Pressmeddelande
HBL har den senaste veckan förtjänstfullt rapporterat om bristerna i vården på svenska vid HUS. Det handlar inte om försummelser, utan om direkt agerande i strid med språklagstiftningen.
Henriksson till Paris på franska nationaldagen – inbjuden av president Macron13.7.2026 09:16:46 EEST | Pressmeddelande
Europaparlamentariker, Renew Europes vice ordförande Anna-Maja Henriksson (SFP) besöker Paris tisdagen den 14 juli med anledning av franska nationaldagen.
Henriksson Pariisiin Ranskan kansallispäivänä – presidentti Macronin kutsumana13.7.2026 09:16:46 EEST | Tiedote
Europarlamentaarikko, Renew Europen varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (RKP) vierailee Pariisissa tiistaina 14. heinäkuuta Ranskan kansallispäivän johdosta.
Wickström: Nya tågturer mellan Hangö och Helsingfors är en stor framgång för Västnyland30.6.2026 14:58:59 EEST | Pressmeddelande
Från och med den 9 augusti införs nya tågturer mellan Hangö och Helsingfors. De nya turerna förbättrar särskilt möjligheterna till arbetspendling och stärker servicenivån inom närtågstrafiken i Nyland. Tågen kommer att trafikera både vardagar och veckoslut. VR inleder biljettförsäljningen den 30 juni.
Wickström: Uudet työmatkaliikennejunavuorot Hangon ja Helsingin välillä työvoitto seudullemme30.6.2026 14:58:59 EEST | Tiedote
Hangon ja Helsingin välille tulee 9.8. alkaen uusia junavuoroja, jotka parantavat erityisesti työmatkaliikenteen sujuvuutta ja vahvistavat Etelä-Suomen taajamajunaliikenteen palvelutasoa. Uusia vuoroja liikennöidään sekä arkipäivisin että viikonloppuisin, ja VR aloittaa lippujen myynnin 30.6.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme