Luken susikannan arvio on varovainen
25.6.2026 12:57:37 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Metsästäjäliitto katsoo, että Luonnonvarakeskuksen (Luke) julkaisema susikannan kanta-arvio 2026 on aliarvio susien määrästä Suomessa. Luke arvioi susien määräksi 430, mikä on sama kuin vuosi sitten. Arviosta puuttuu reviirejä, vaikka alueilla on havaintoja laumasta ja jopa tämän kevään pennuista. Lähetämme tiedotteen uudelleen, sillä ensimmäisen kappaleen tietoja marraskuun susikannasta on korjattu koskemaan poronhoitoalueen ulkopuolisia susia.

Luke ennusti marraskuun 2025 kannaksi 476–669 yksilöä, keskimäärin noin 570 sutta. Tänään julkistetussa kanta-arviossa taakse päin katsoen Luke arvioi marraskuussa 2025 Suomessa olleen 563 sutta (536-590). Susien määrän arvio oli siis ennusteen mukainen.
Lisääntyvän yksilön poisto ei välttämättä merkitse lauman hajoamista
Kanta-arviossa 18 aiemmin tunnettua susireviiriä eivät saaneet pari- tai perhelaumastatusta, koska reviirin toinen tai molemmat lisääntyvät yksilöt oli poistettu kiintiömetsästyksessä tai poliisin päätöksellä. Metsästäjäliiton mielestä linjaus on liian jyrkkä.
Salon länsipuolella Paimion reviirillä ei uuden kanta-arvion mukaan ole perhelaumaa, mutta alueella liikkuu kesäkuun havaintojen perusteella runsaasti susia, ilman että naapurireviirit ovat pienentyneet. Kustavi-Taivassalo -alueella oli kiintiömetsästystä: alueella piti olla yksi reviiri, mutta jahdissa havaittiin kaksi reviiriä. Nyt alueella on havainnot kahdesta eri pentueesta. Mellilässä ja Tohmajärvellä on lisäksi tehty havaintoja kuluvan kevään sudenpennuista, vaikka näille alueille ei kanta-arviossa ole enää merkitty perhelaumaa.
Metsästäjäliiton mukaan tämä osoittaa, että reviirien luokittelu saattaa jäädä jälkeen todellisesta tilanteesta erityisesti silloin, kun laumarakenne muuttuu nopeasti esimerkiksi metsästyksen seurauksena. Laumojen hajoaminen tai lisääntyvien yksilöiden poistuminen ei välttämättä tarkoita, että alueelta katoaisi useamman yksilön muodostama ryhmä tai että lisääntyminen pysähtyisi.
Lisäksi liitto muistuttaa, että kanta-arvio perustuu kevättalven tilanteeseen, minkä jälkeen susitilanne on voinut jo muuttua merkittävästi. Kevään ja alkukesän aikana tapahtuvat lisääntyminen ja reviirien uudelleenjärjestyminen eivät kokonaisuudessaan vielä näy nyt julkaistussa arviossa.
Kannanhoidollinen metsästys voi jatkua ensi talvena
Metsästäjäliitto katsoo, että vuoden 2026 kanta-arvio osoittaa, että säädelty kannanhoidollinen metsästys voidaan toteuttaa onnistuneesti ilman, että suden suotuisan suojelun taso vaarantuu. Nyt julkistettu kanta-arvio osoittaa, että viime talvena vastuullisesti toteutettu kannanhoidollinen metsästys ei vaarantanut susikannan suotuisan suojelun tasoa.
Kannanhoidollisen metsästyksen kokemus viime talvelta vahvistaa tarvetta siirtyä ennakoitavaan ja vuosittain toteutettavaan kannanhoidolliseen kiintiöperusteiseen metsästykseen, jolla voidaan samanaikaisesti turvata suden kannan elinvoimaisuus, vähentää vahinkoja ja parantaa paikallista hyväksyttävyyttä. Samaa menettelyä tarvitaan myös muille suurpedoillemme.
Jotta kanta-arvio olisi mahdollisimman luotettava, kaikkien luonnossa liikkujien tulisi ilmoittaa kaikki havainnot suurpetoyhdyshenkilöille. Samoin kaikkien tulisi osallistua aktiivisesti suden DNA-näytteitä keräämiseen, kannustaa Metsästäjäliitto.
Uutista korjattu 25.6.2026 klo 15.21: Korjattu ensimmäisen kappaleen tietoja koskien marraskuun arviota koskemaan poronhoitoalueen ulkopuolista aluetta. Susikannan kehitystä ennustetaan populaatiomallilla, joka ei pidä sisällään poronhoitoalueen susia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiEre GrenforsLuonnon- ja riistanhoitopäällikköMetsästäjäliitto
Puh:050 569 8916ere.grenfors@metsastajaliitto.fiSuomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Karhujahti alkaa vuosien tauon jälkeen13.8.2026 11:21:59 EEST | Uutinen
Valitusaika poikkeusluvista on päättynyt, joten karhujahti voi alkaa myös poronhoitoalueen eteläpuolisessa Suomessa vuosien tauon jälkeen 20. elokuuta. Lieksan poikkeusluvasta hallinto-oikeuteen tehty valitus ei johda toimeenpanokieltoon.
Webinaari 13.8.2026 klo 17 Villisikakannan vähentäminen metsästämällä7.8.2026 17:12:51 EEST | Uutinen
Suomen Metsästäjäliitto ja Suomen Sikayrittäjät ry järjestävät kaikille metsästäjille avoimen webinaarin torstaina 13.8. klo 17–19 afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjumisesta ja villisikakannan hallinnasta.
Sepelkyyhky on yleisin riistasaalis – metsästyskausi käyntiin 10. elokuuta7.8.2026 07:52:11 EEST | Uutinen
Metsästyskauden avaava sepelkyyhky on nykyisin saalismäärällä mitaten ylivoimaisesti yleisin riistalajimme. Sepelkyyhkykanta kestää verotusta ja tarjoaa eettisesti kestävän sekä murean ja maukkaan raaka-aineen juhla-aterioihin.
Suomen vesilintukato vaatii ratkaisua – huippututkijat esittelevät ratkaisut suunnan kääntämiseksi6.8.2026 16:26:37 EEST | Uutinen
Suomen vesilintukantojen 30 vuotta jatkunut taantuma vaatii ratkaisuja, sillä Suomi on Euroopan keskeisimpiä vesilintujen pesimäalueita. Metsästäjäliitto kokoaa alan kotimaiset ja kansainväliset huippututkijat Erävedet-seminaariin Tampereelle 17.8.2026. Seminaarissa esitellään tutkittuun tietoon perustuvat ratkaisut vesilintukantojen elvyttämiseksi.
Metsästäjien noudatettava tarkoin viranomaisohjeita sikaruttoalueella Kaakkois-Suomessa3.8.2026 15:50:10 EEST | Uutinen
Ruokavirasto ilmoitti afrikkalaisen sikaruton löytymisestä Suomessa torstaina 30. heinäkuuta. Metsästäjien tulee noudattaa Ruokaviraston afrikkalaista sikaruttoa (ASF) koskevia määräyksiä ja ohjeita, muistuttaa Metsästäjäliitto.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme