Yliopiston Apteekin toimitusjohtajaksi on nimitetty Henri Mäenalanen
29.6.2026 15:01:12 EEST | Yliopiston Apteekki | Tiedote
Yliopiston Apteekin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty DI Henri Mäenalanen, joka aloittaa tehtävässään viimeistään 1.10.2026. Yliopiston Apteekin toimitusjohtajana kahdeksan vuotta toiminut Kimmo Virtanen on eronnut tehtävästään. Konsernin johtoryhmä vastaa siirtymäaikana yhdessä Yliopiston Apteekin operatiivisesta johtamisesta.

"Lämpimät kiitokset erinomaisesta työstä Kimmolle, jonka johdolla Yliopiston Apteekki on uudistunut määrätietoisesti sekä laajentanut tarjontaansa yhä enemmän verkkoon, hyvinvointituotteisiin sekä kuluttajille ja terveydenhuollolle suunnattuihin palveluihin”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Irmeli Rytkönen.
"Olen erittäin ylpeä saavutuksistamme Yliopiston Apteekin henkilöstön kanssa viime vuosien aikana. Yliopiston Apteekki on kasvanut, tulevaisuuden kasvualueet ovat selkeitä ja asiakaskokemus on Suomen paras. Yliopiston Apteekki on erittäin hyvässä kunnossa ja hyvin asemoitu tulevaisuutta ajatellen. Tämä on hyvä hetki siirtyä eteenpäin," sanoo Kimmo Virtanen.
Henri Mäenalasella on pitkä johtamiskokemus terveyspalveluissa ja vähittäiskaupassa. Hän on toiminut vuodesta 2016 Terveystalo Oyj:ssa useissa eri johtotehtävissä, viimeksi liiketoimintajohtajana ja yhtiön johtoryhmän jäsenenä. Tätä ennen hän on toiminut johtotehtävissä ja liiketoiminnan kehityksessä Anttila Oy:ssä ja Kesko Oyj:ssä.
"Yliopiston Apteekilla on ainutlaatuinen rooli ihmisten hyvinvoinnin edistäjänä. Odotan innolla, että pääsen yhdessä koko henkilöstön kanssa kiihdyttämään strategiamme toteutusta ja luomaan kasvua muuttuvassa toimintaympäristössä”, sanoo Henri Mäenalanen.
Lisätietoja:
Irmeli Rytkönen, Yliopiston Apteekin hallituksen puheenjohtaja
yhteydenotot: Yliopiston Apteekin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Jenni Tyrni, puh. 09 5420 4501
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yliopiston Apteekin mediapuhelinArkisin klo 9-16
Puh:09 5420 4750Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Yliopiston Apteekki on huolehtinut suomalaisten hyvinvoinnista jo yli kaksi ja puoli vuosisataa. Palvelemme asiakkaita apteekeissa ja verkkoapteekissa ya.fi kaikkialla Suomessa. Tarjoamme myös terveydenhuollon toimijoille laajan valikoiman palveluita aina lääkkeiden valmistuksesta annosjakeluun. Olemme Helsingin yliopiston omistama yritys, jonka tuotto käytetään koulutukseen ja tutkimukseen. Asioidessasi Yliopiston Apteekissa olet mukana huolehtimassa huomisen yhteiskunnasta kanssamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yliopiston Apteekki
Näin hoidat hyönteisten pistot15.6.2026 12:28:19 EEST | Tiedote
Kesällä on vaikea välttyä hyönteisten puremilta ja pistoilta. Asiantuntijamme kertoo, miten hoidat puremat ja pistot sekä lievität kutinaa.
Yliopiston Apteekille määrätty seuraamusmaksu kumottiin hallinto-oikeudessa1.6.2026 10:25:56 EEST | Tiedote
Helsingin hallinto-oikeus on tänään antanut päätöksen Yliopiston Apteekkia koskevassa tietosuoja-asiassa.
Hallituskausi 2027 – ohjataan asiakkaita digitaaliseen apteekkiasiointiin, uudistetaan apteekkitaloutta ja turvataan lääkkeiden saatavuus20.5.2026 10:05:40 EEST | Tiedote
Yliopiston Apteekki julkisti tänään ehdotuksensa tulevaan hallitusohjelmaan. Ehdotusten tavoitteena on parantaa digitaalisia apteekkipalveluita, pienentää lääkkeiden kuluttajahintoja ja valtion lääkekorvausmenoja sekä varmistaa lääkkeiden saatavuus kaikissa olosuhteissa.
Suojaa iho kevätauringolta5.5.2026 09:56:16 EEST | Tiedote
Ihon suojaaminen auringolta on tärkeää myös keväisin. Moni ei tule ajatelleeksi, että viileänä kevätpäivänä UV-säteilyn taso voi yltää lämpimän ja aurinkoisen kesäpäivän tasolle.
Muista suojautua punkeilta luonnossa liikkuessasi21.4.2026 14:38:07 EEST | Tiedote
Punkkikausi alkaa Suomessa maan sulaessa keväällä ja jatkuu pitkälle syksyyn. Asiantuntijamme antaa vinkit, kuinka punkin puremilta kannattaa suojautua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme