Kuluttajat kesäkuussa luottavaisimpia yli neljään vuoteen
29.6.2026 08:01:36 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Kuluttajien luottamusindikaattori nousi kesäkuussa korkeimmalle sitten helmikuun 2022. Luottamusindikaattorin saldoluku oli kesäkuussa -5,3, kun toukokuussa se oli -10,5. Odotukset omasta ja etenkin Suomen taloudesta kohenivat selvästi.
Kuluttajien arviot oman talouden nykytilasta olivat kuitenkin edelleen hyvin heikkoja. Kuluttajista 28 % arvioi kesäkuussa, että heidän oman taloutensa tila on huonompi kuin vuotta aiemmin. Edellisvuotista parempana talouttaan piti neljäsosa kuluttajista.
Sen sijaan odotukset omasta ja varsinkin Suomen taloudesta vuoden kuluttua kohenivat selvästi toukokuuhun verrattuna.
“Luottamuksen nousu perustui pääasiassa Suomen taloutta koskevien odotusten paranemiseen. Tämä oli melko ilmeistä, kun uutisissa on kerrottu vientivetoisen talouskasvun maassamme vihdoin alkaneen. Toki odotukset myös omasta taloudesta hieman kirkastuivat, mutta kaikkiaan kuluttajien luottamus on edelleen aika heikolla tasolla”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Kangassalo sanoo.
Kesäkuussa jo runsas neljännes kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana ja enää kolmannes arvioi maamme talouden taantuvan. Oman taloutensa kohentumiseen luotti 28 % kuluttajista, ja vain 16 % pelkäsi taloutensa heikkenevän vuoden kuluessa.
Vaikka kuluttajien aikeet käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan seuraavan vuoden aikana lisääntyivät kesäkuussa aavistuksen, ne pysyivät melko niukkoina. 13 % kuluttajista ennakoi lisäävänsä rahankäyttöään kestokulutukseen ja 36 % puolestaan vähentävänsä sitä.
Asunnonostosuunnitelmia oli enemmän kuin toukokuussa, ja niitä oli nyt saman verran kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Asunnon ostoa tai talon rakentamista vuoden kuluessa harkitsi 12 % kuluttajista.
“Taustalla tässä on varmaankin todellisten ostotarpeiden kasaantuminen sekä ostovoiman vahvistuminen, kun säästöjä on kertynyt, palkat nousseet ja verotus monilla keventynyt. Jarruttaviakin tekijöitä kuitenkin on, etenkin heikko työmarkkinatilanne sekä energiahintojen ja korkojen nousu”, sanoo Kangassalo.
Odotukset yleisen työttömyystilanteen kehityksestä kohenivat selvästi, mutta jäivät yhä melko heikoiksi. Vajaa puolet kuluttajista arvioi työttömyyden lisääntyvän ja viidesosa odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana.
Työttömyyden tai lomautuksen uhka koettiin edelleen hyvin suureksi omalla kohdalla. Työllisistä kuluttajista ainoastaan 5 % uskoi uhan vähentyneen omalla kohdallaan ja 27 % puolestaan arvioi riskin kohonneen. Toisaalta 37 % työllisistä koki kesäkuussa, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi tai lomautetuksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pertti KangassaloYliaktuaari
Puh:029 551 3598pertti.kangassalo@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Palvelualojen liikevaihto hyvässä nousussa heinäkuussa, myös kaupan kasvu jatkui31.8.2026 08:02:20 EEST | Tiedote
Palvelualojen työpäiväkorjattu liikevaihto kasvoi heinäkuussa 5,7 % viime vuoden heinäkuusta. Palvelutuotanto eli volyymi, josta hintojen muutosten vaikutus on poistettu, nousi 2,3 %.
Suomen talous kasvoi edelleen huhti-kesäkuussa – viennin hyvä vire jatkui28.8.2026 08:01:46 EEST | Tiedote
Suomen bruttokansantuotteen volyymi kasvoi toisella vuosineljänneksellä 0,4 % edellisestä neljänneksestä. Kysyntää kasvatti viennin ja yksityisten investointien kasvu.
Myymälävarkauksien aallolle ei näy loppua – myös pahoinpitelyrikoksissa uusi ennätys27.8.2026 08:02:00 EEST | Tiedote
Myymälävarkauksien määrä kasvoi entisestään vuoden toisella neljänneksellä. Huhti–kesäkuussa poliisin tietoon tuli noin 19 900 myymälävarkautta, mikä on 7 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Asuntomarkkinoilla ei edelleenkään käännettä: Hinnat laskevat, kauppoja vähemmän27.8.2026 08:01:49 EEST | Tiedote
Vanhojen osakeasuntojen hinnat jatkoivat laskuaan heinäkuussa: ne olivat koko maassa 3,4 % alempana kuin vuotta aiemmin. Edellisestä kuukaudesta hinnat laskivat 0,3 %.
Avointen työpaikkojen määrän lasku pysähtyi – rakennusalalla viime vuotta enemmän työpaikkoja tarjolla20.8.2026 08:02:21 EEST | Tiedote
Avoimia työpaikkoja oli vuoden toisella neljänneksellä 29 600, eli 700 tai 2 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Määrä oli tätä ennen laskenut vuodentakaisesta jokaisella vuosineljänneksellä aina vuoden 2022 kolmannesta neljänneksestä alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme