Uusiutuvan energian siirron tuotot valuvat alueiden ulkopuolelle – yksinkertainen malli auttaisi aluetalouksia
25.6.2026 13:21:52 EEST | Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry | Tiedote
Vihreän energian investoinneista on viime vuosina uutisoitu myönteisesti erityisesti niiden alueellisten talousvaikutusten näkökulmasta. Kehityksen kääntöpuolena ovat kuitenkin kasvavat lunastusmenettelyt, joissa maanomistajat kantavat hankkeiden haittoja ilman mahdollisuutta hyötyä niiden tuotoista. Vaikka investoinnit ovat mittavia, alueille jäävät usein pysyvät maisema-, kierto- ja tuotantohaitat, MTK muistuttaa.

Vihreän energian tuotannon kasvu lisää sähkölinjojen ja kaasuputkien rakentamistarvetta. Koska energiantuotanto ja kulutus sijaitsevat usein eri alueilla, hankkeiden toteuttaminen edellyttää yhä useammin uusien siirtoyhteyksien rakentamista ja maa-alueiden lunastamista.
Lunastus tarkoittaa maanomistajalle sitä, että hänen maataan tai oikeuksiaan voidaan ottaa yhteiskunnan käyttöön ilman hänen suostumustaan, jos siihen on lain mukainen yleinen tarve. Lunastuskorvauksia korotettiin vuonna 2025 neljänneksellä, mutta korvaukset eivät edelleenkään huomioi maa-alueiden tulevaa tuottopotentiaalia, joka voi liittyä esimerkiksi uusiutuvan energian hankkeisiin tai luontoarvomarkkinoihin.
Nykyinen järjestelmä on rakennettu aikana, jolloin infrastruktuurin yleinen tarve oli selkeä ja vaihtoehtoja vähän. Nyt Suomeen rakennetaan laajasti uutta energia- ja siirtoinfraa, mikä haastaa perinteiset käsitykset yleisestä tarpeesta ja korvausten oikeudenmukaisuudesta.
”Siirtolinjojen ja kaasuputkien lunastusten jälkeen maanomistajat eivät hyödy tuottoisasta siirtoliiketoiminnasta millään tavalla. Mikään ei myöskään ohjaa hanketoimijoita minimoimaan siirtoreittien pituuksia tai niiden aiheuttamia haittoja”, MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri sanoo.
Menetetystä tuotantopotentiaalista tulisi saada osuus
Siirtoverkkojen vaikutus maa-alueiden käyttöön on huomattava. Tyypillisessä vihreän siirtymän hankkeessa noin neljä viidesosaa maankäytöstä liittyy energian siirtoon ja vain viidesosa varsinaiseen tuotantoalueeseen.
MTK esittää mallia, jossa sähkölinjojen ja kaasuputkien alle jääneiden alueiden maanomistajat saisivat vuosittaisen korvauksen siirrettävän energian arvon perusteella. Tavoitteena on, että siirtoinvestointien taloudelliset hyödyt jakautuisivat nykyistä paremmin myös niille alueille, joille hankkeiden vaikutukset kohdistuvat.
”Tämä ohjaisi investointeja ja reittisuunnittelua nykyistä tehokkaammin. Kun siirtoreittien pituudella olisi vaikutusta käyttökustannuksiin, kannustaisi se etsimään myös maanomistajien kannalta kestäviä ratkaisuja. Lisäksi sopimusperusteiset ratkaisut ovat usein huomattavasti nopeampia kuin lunastusprosessit”, Kristeri toteaa.
MTK:n esityksen mukaan paikallisille maanomistajille maksettaisiin vuosittain korvausta, joka vastaisi viittä prosenttia siirretyn energian arvosta lunastuksen kohteena olevilla alueilla.
”Vihreän siirtymän hyväksyttävyys edellyttää, että myös vaikutukset kantavat ihmiset pääsevät osallisiksi sen hyödyistä. Ratkaisu tähän on olemassa, ja se voidaan ottaa käyttöön nopeasti”, Kristeri sanoo.
Farmari-maatalousnäyttely järjestetään tänä vuonna Kalajoella 25.-27. kesäkuuta. Maankäyttöasiat ovat esillä näyttelyssä erityisesti lauantaina 27.6. Farmari-lavalla kello 10.30 alkavassa paneelikeskustelussa “Maakäyttöasiat puhuttavat”. Keskustelemassa ovat MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri, Gasgridin maankäyttöpäällikkö Tommi Raappana, Maveplan Oy:n toimitusjohtaja Olli Utriainen ja maa- ja metsätalousministeriön metsäneuvos Erno Järvinen. Paneelin vetäjänä toimii toimittaja Mikael Jern. Maankäyttöasioista voit keskustella MTK:n luottamus- ja toimihenkilöiden kanssa Farmari-osastolla F314.
Lisätietoja:
Leena Kristeri, elinvoimajohtaja, MTK, p. +358 40 507 4088
Anssi Kainulainen, energia-asiantuntija, MTK, +358 50 596 1541
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK ja SLC vaativat valtiolta nopeita toimia afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi13.8.2026 11:15:03 EEST | Tiedote
MTK ja SLC keskustelevat tänään torstaina 13. elokuuta maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin kanssa Suomen afrikkalaisen sikaruton (ASF) aiheuttamasta kriisitilanteesta, sen hoidosta ja välttämättömistä jatkotoimista. Keskustelun pohjana oli järjestöjen valtioneuvostolle toimittama kirje, jossa vaaditaan riittäviä toimia sikaruton leviämisen estämiseksi ja vaikutusten kohteeksi joutuneiden elinkeinojen tukemiseen.
Reilu kilpailu kunniaan – Brasilialaiselle lihalle tuontikielto EU:ssa12.8.2026 14:54:52 EEST | Artikkeli
Miksi Brasilialle on asetettu tuontikielto? Euroopan unioni – ja erikseen myös Suomi – sääntelee tarkasti, millaista lihaa täällä saa tuottaa ja millä ehdoilla sitä saa saattaa markkinoille. Säännösten takana on Euroopassa ja Suomessa yleisesti merkittävinä pidettyjä arvoja: kuluttajien turvallisuus, eläinten terveys ja hyvinvointi sekä huolenpito yhteisestä ympäristöstämme. On kunnia-asia saada tuottaa ruokaa, jossa nämä seikat ovat kohdallaan.
MTK: Valtion käynnistettävä välittömästi viljan osto ASF-tartunta-alueelta10.8.2026 18:30:21 EEST | Tiedote
MTK vaatii valtiolta pikaisia toimia afrikkalaisen sikaruton (ASF) tartunta-alueen viljamarkkinan toimivuuden turvaamiseksi. Alueen puinnit ovat jo käynnissä, mutta viljanostajat eivät käytännössä osta alueella korjattavaa satoa. Tilanne uhkaa tilojen maksuvalmiutta ja täyttää nopeasti käytettävissä olevat varastot.
Kotimainen satokausi jatkuu ympäri vuoden10.8.2026 13:51:10 EEST | Tiedote
Kotimaiset kasvikset, hedelmät ja marjat tuovat väriä, makua ja helppoutta keittiöön, kun lomailu vaihtuu säännölliseen arkeen. Sirkkalehtimerkistä tunnistat suomalaiset vihannekset, marjat, hedelmät, perunat, kukat ja taimistotuotteet – eli kaikki ne herkut, joiden vahvuuksina ovat tuoreus, maku ja laatu.
MTK: Sikaruton torjunta vaatii välittömiä toimia ja varmuutta elinkeinoille7.8.2026 12:49:32 EEST | Tiedote
Pohjois-Karjalassa kokoustaneet MTK:n johtokunta, MTK-Pohjois-Karjala ja metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala vaativat kannanotossaan nopeita toimenpiteitä afrikkalaisen sikaruton ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin. Havainnointikoulutus on laajennettava koskemaan koko itärajan aluetta sekä tiedotettava metsästäjiä riskeistä kyyhkyn, sorsan ja karhun metsästyksen alkaessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme