Etla: Suomi poikkeuksellinen alisuoriutuja tavaraviennissä – osuus maailmanmarkkinoilla puolittunut
30.6.2026 00:01:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote
Suomen osuus maailman tavaraviennin kokonaisarvosta on pudonnut 0,72 prosentista 0,35 prosenttiin vuosina 2002–2024, selviää Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimuksesta. Toisin kuin useimmat muut vanhat teollisuusmaat, Suomi ei ole onnistunut kompensoimaan heikentynyttä viennin suorituskykyään kysynnän kannalta suotuisalla tuotevalikoimalla. Näiden tekijöiden yhteisvaikutuksesta Suomen viennin markkinaosuus on alentunut toiseksi eniten tutkimuksessa vertailtujen 42 maan joukossa.

Ulkomaankauppa on merkittävä osa kansantaloutta Suomen kaltaiselle pienelle avotaloudelle. Talouskasvun kannalta vientipotentiaalin ja -menestyksen vahvistaminen on siis tärkeää. Kysynnän kasvu on maailmalla paljon voimakkaampaa kuin Suomessa, joten kasvun eväät ovat viennissä enemmän kuin kotimarkkinoilla.
Suomen osuus maailman tavaraviennistä on kuitenkin pudonnut merkittävästi. Tuoreesta Etla-tutkimuksesta ilmenee, että vuosina 2002–2024 Suomen osuus putosi 0,72 prosentista peräti 0,35 prosenttiin. Suomen markkinaosuus on kutistunut erityisesti resurssiperustaisen ja korkean teknologian teollisuuden tuotteissa. Tänään julkaistuissa Etla Muistiossa Suomen tavaraviennin tuoterakenne on ollut epäsuotuisa (Etla Muistio 185) ja englanninkielisessä työpaperissa Export Market Share Decomposition, Export Performance, and Investment Activity (Etla Working Papers 143) on tarkasteltu Suomen ja muiden maiden tavaraviennin globaalien markkinaosuuksien muutosta.
Suomen viennin tuote- ja maarakenne tukivat kehitystä aina vuoteen 2008 asti, minkä jälkeen kumpikin kääntyi negatiiviseksi, toteaa Etlan vanhempi tutkija Ville Kaitila.
– Tavaravientimme suorituskyky heikkeni jyrkästi aina vuoteen 2012 asti, minkä jälkeen lasku tasoittui. Nyt lasku on kuitenkin alkanut uudelleen, mihin ovat vaikuttaneet muun muassa Venäjänviennin melkein täysi loppuminen ja vuoden 2024 tavaravientiä painaneet erityistekijät. Kehitys antanee tarpeettoman heikon kuvan viimeisistä vuosista Suomen viennin suorituskyvyn näkökulmasta, Etlan Kaitila huomauttaa.
Suomi poikkeuksellinen alisuoriutuja, investoinnit tukevat suorituskykyä
Vanhojen teollisuusmaiden markkinaosuuksia on nakertanut yleisesti heikko suorituskyky verrattuna kehittyviin talouksiin. Useat teollisuusmaat ovat kuitenkin pystyneet kompensoimaan pudotustaan hyvällä tuotevalikoimalla eli ne ovat vieneet tuotteita, joiden kysyntä maailmalla on kasvanut.
Poikkeuksen kehitykseen ovat tehneet Suomi ja Italia, joiden vientituoterakenne on ollut globaalin kysynnän kannalta epäsuotuisa. Suomen viennin heikon suorituskyvyn ja epäsuotuisan tuoterakenteen vuoksi Suomen maailmanmarkkinaosuuden kehitys on ollut toiseksi heikoin 42 suurimman viejämaan joukossa. Taakse jäi vain Iso-Britannia.
Markkinaosuuden kehitykseen voi kuitenkin vaikuttaa.
– Tavaraviennin suorituskykyä ovat tukeneet Euroopassa erityisesti kone- ja laiteinvestoinnit, ICT- ja aineettomat investoinnit sekä monikansallisten yritysten vahvempi läsnäolo. Tuoterakenteen vahvistamisessa korostuu lisäksi yritysten ja niiden tuotteiden uusiutuminen sekä markkinoiden ja niiden kehityksen tunteminen, Etlan Ville Kaitila korostaa.
Kaitila Ville: Suomen tavaraviennin tuoterakenne on ollut epäsuotuisa (Etla Muistio 185)
Kaitila Ville: Export Market Share Decomposition, Export Performance, and Investment Activity (Etla Working Papers 143)
Liitteet (2 kpl): Kaitila Ville: Suomen tavaraviennin tuoterakenne on ollut epäsuotuisa (Etla Muistio 185) EMBARGO 30.6.2026 klo 00:01 & Kuvio 1: Eri Euroopan maiden tavaraviennin arvon kehitys 2002–2024.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville KaitilaVanhempi tutkija, ETLA
Puh:050-410 1012ville.kaitila@etla.fiKuvat
Liitteet
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Tuore tutkimus: Veronkorotukset ovat menosopeutusta haitallisempi tapa tasapainottaa julkista taloutta12.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomen julkisen talouden alijäämien ja velkasuhteen oikaisu vaatii merkittäviä sopeutustoimia. Mahdolliset veronkorotukset uhkaavat kuitenkin heikentää orastavaa talouskasvua, käy ilmi Etlan valtioneuvostolle laatimasta tutkimusraportista. Raportin mukaan sopeutuksen painopiste tulisi sijoittaa menoleikkauksiin, minkä lisäksi tarvitaan kasvua ja työllisyyttä tukevia rakenteellisia uudistuksia.
Veronkorotukset vs. menoleikkaukset – Miten julkinen talous tasapainotetaan kasvua vaarantamatta?5.8.2026 12:30:00 EEST | Kutsu
Suomen julkisen talouden krooninen alijäämä ja kasvava velka pakottavat etsimään ratkaisuja valtiontalouden tasapainottamiseksi. Julkisen talouden vakauttaminen on välttämätöntä, mutta miten sopeutustoimet vaikuttavat Suomen talouskasvuun, ja millä keinoilla vauriot minimoidaan?
Uutta tietoa sarjayrittäjyydestä: yrityksensä myyneet jatkavat aktiivisina ja tuovat kohdeyrityksiin usein kasvua ja kannattavuutta, mutta ei automaattista tuottavuusetua3.8.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Yrityksensä myyneet yrittäjät jatkavat Suomessa usein aktiivisissa omistus-, hallitus- ja johtotehtävissä toisissa yrityksissä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan omista yrityksistään irtautuneiden yrittäjien henkilökohtaiset resurssit voivat auttaa toisiakin yrityksiä saavuttamaan suuremman mittakaavan. Kasvuvaikutukset eivät kuitenkaan automaattisesti muutu korkeammaksi työn tuottavuudeksi. Sarjayrittäjien ns. yrittäjyyspääoma – eli varallisuus, osaaminen ja verkostot – kanavoituu usein jo olemassa oleviin yrityksiin, ei vain startupeihin.
Suomi vajosi viisi sijaa IMD:n kilpailukykyvertailussa – sijoitus heikoin sitten vuoden 20163.7.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Suomi sijoittui tänä vuonna vasta sijalle 19 IMD:n kansainvälisessä kilpailukykyvertailussa. Pudotusta viime vuodesta tapahtui peräti viisi sijaa. Sijoituksen aleneminen on huomattavan suuri, ja Suomen sijoitus on nyt vuosien 2013–2016 tasolla. Sijoitus heikkeni vertailun kaikilla osa-alueilla, mutta eniten sijoitusta painoi yritysten suorituskyky. Kärkipaikan vertailussa otti tänä vuonna Singapore, toisena oli Hongkong ja kolmantena Sveitsi. Etla on IMD:n yhteistyökumppani Suomessa.
Aki Kangasharju ja Tero Kuusi: Näin yritysveron tuotto maksimoidaan22.6.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Yhteisöverojen tulossa olevaa kevennystä kritisoidaan, koska sen pelätään vähentävän verotuottoja. Pelko kohdistuu väärään kohtaan. Verotulojen kannalta olennaisempaa on, paljonko yritykset pystyvät tekemään voittoja, kuin se, peritäänkö veronalaisista voitoista veroa 18 vaiko 20 prosenttia. Veroprosentti pitäisi asettaa niin, että sillä maksimoidaan yritysten voitontekokyky eikä staattisesti arvioitu verotulojen määrä, kirjoittavat tuoreessa Etla-kolumnissa toimitusjohtaja Aki Kangasharju ja tutkimusjohtaja Tero Kuusi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

