Habeo Group Oy

Avainsähkö Oy osaksi ESP-konsernia

29.6.2026 14:21:22 EEST | Habeo Group Oy | Tiedote

Jaa

Avainsähkö Oy liittyy vahvistamaan ja kehittämään Habeo-konserniin kuuluvan ESP Suomi Oy:n myyntiä ja tarjoustoimintaa 25.6.2026 alkaen. Avainsähkön liittyminen osaksi ESP:tä nostaa koko Habeon palvelukyvyn uudelle tasolle. Asiakkaat saavat entistä vahvemman kumppanin rinnalleen jo hankkeiden alkuvaiheista lähtien.

Esp Suomi Oy:n ja Avainsähkö Oy:n edustajat yhteiskuvassa ESP toimitilojen edessä.
Kuvassa vasemmalta Jani Nieminen (Avainsähkö Oy) Leevi Koljonen (Avainsähkö Oy) Samu Hiironen (Avainsähkö Oy) Matti Rantamaa (ESP Suomi Oy) Juha Haimakainen (ESP Suomi Oy) Veli-Markku Nieminen (ESP Suomi Oy) Habeo Group

Avainsähkön toimitusjohtaja Samu Hiironen liittyy samalla Habeon omistajiin. Hiironen näkee kokonaisuuden vahvistavan edelleen pitkään jatkunutta yhteistyötä ja mahdollistavan tarjouslaskennan kehittämisen entistä syvemmin osana ESP-konsernia.

– Pitkään jatkunut yhteistyö ESP konsernin kanssa vahvistuu entisestään, kun voimme uuden organisaation myötä keskittyä syvemmin konsernin tarjoustoimintaan ja sen kehittämiseen. ESP konsernin toiminnassa korostuu vahva ammattimaisuus, ja olemme erittäin tyytyväisiä liittyessämme osaksi konsernia, jossa laatu ja huolellisuus ovat keskiössä jo tarjousvaiheesta alkaen. Yhteistyön tiivistyminen mahdollistaa entistä sujuvamman hankkeiden etenemisen tarjousvaiheesta aina toteutukseen asti sekä vahvistaa palvelukykyämme myös nykyisten asiakkuuksiemme suuntaan, Samu Hiironen sanoo.

ESP konsernin toimitusjohtaja Matti Rantamaa pitää kokonaisuutta strategisesti tärkeänä investointina ESP:n liiketoiminnan kehittämiseen ja kasvun mahdollistamiseen.

– Avainsähkön liittyminen osaksi ESP konsernia on meille strategisesti tärkeä investointi liiketoimintamme kehittämiseen ja kasvun mahdollistamiseen. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä, joten Avainsähkön liittyminen osaksi ESP konsernia on luonteva jatkumo yhteiselle tekemiselle. Yhdessä pystymme kehittämään entistä vahvempaa tulevaisuutta ja varmistamaan, että asiakkaidemme hankkeet etenevät sujuvasti jo niiden ensimmäisistä vaiheista lähtien, Rantamaa kertoo.

Habeo-konsernin strategian keskiössä on vahva paikallinen osaaminen, yrittäjälähtöisyys ja kiinteistötekniikan palveluiden pitkäjänteinen kehittäminen Suomessa. Avainsähkön liittyminen osaksi ESP-konsernia tukee tätä kasvupolkua vahvistamalla osaamista alueella, joka vaikuttaa suoraan hankkeiden sujuvuuteen, ennakoitavuuteen ja asiakaskokemukseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Esp Suomi Oy:n ja Avainsähkö Oy:n edustajat yhteiskuvassa ESP toimitilojen edessä.
Kuvassa vasemmalta Jani Nieminen (Avainsähkö Oy) Leevi Koljonen (Avainsähkö Oy) Samu Hiironen (Avainsähkö Oy) Matti Rantamaa (ESP Suomi Oy) Juha Haimakainen (ESP Suomi Oy) Veli-Markku Nieminen (ESP Suomi Oy)
Habeo Group
Lataa

Linkit

Avainsähkö Oy

Avainsähkö Oy tarjoaa monipuolisia sähköalan asiantuntijapalveluja julkisyhteisöille, yrityksille ja yksityisille ja se on erikoistunut sähköurakan tarjouslaskentapalveluihin.

ESP-konserni

ESP on talotekniseen urakointiin, huoltoon ja kunnossapitoon keskittynyt konserni, joka toteuttaa kaikkia LVISAK-palveluja asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti. ESP toimii laajasti eri alueilla, kuten Uudellamaalla, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa.

Habeo Group Oy

Habeo Group on vuonna 2022 perustettu kotimainen, nopeasti kasvava kiinteistötekniikan ja korjausrakentamisen palvelut laajasti kattava konserni. Tällä hetkellä konsernissa on 26 yhtiötä. Habeon palvelut kattavat laaja-alaisesti kiinteistötekniikan palvelut ja ratkaisut. Ydinosaamista ovat lämmitys, vesi ja viemäri, ilmanvaihto ja ilmastointi, sähkötyöt, jäähdytys ja kylmätekniikka, paloturvallisuus sekä rakennusautomaatio. Teemme myös pienempiä saneeraus- ja korjausurakoita, joissa kiinteistötekniikka on keskeisessä roolissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Habeo Group Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye