Suomen Keskusta r.p.

Kaikkonen: Vanhustenhoivan todellisuus on tunnustettava – työntekijät eivät jaksa nykykuormitusta

30.6.2026 08:30:00 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote

Jaa

Keskusta ilmaisee vakavan huolensa vanhustenhoivan tilanteesta, jossa yhä useampi alan ammattilainen harkitsee alan vaihtoa. Jyväskylän yliopiston tutkimus osoittaa, että hoivatyön kuormitus, resurssipula ja työn hallinnan puute ovat keskeisiä syitä siihen, miksi osaava henkilöstö ei näe tulevaisuuttaan alalla.

- Tilanne on hälyttävä. Me puhumme ihmisistä, jotka huolehtivat kaikkein haavoittuvimmista, mutta joiden oma jaksaminen on jatkuvasti koetuksella. Jos he lähtevät, koko järjestelmä horjuu, toteaa Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Tutkimuksen mukaan hoivatyön arjessa korostuvat kiire, jatkuvat keskeytykset ja riittämättömät resurssit. Samalla työn vaativuus on kasvanut, kun asiakkaat ovat aiempaa iäkkäämpiä ja hoidollisesti raskaampia.

- On selvää, että emme voi rakentaa hyvinvointivaltiota sen varaan, että hoitajat venyvät jatkuvasti äärirajoille. Tämä ei ole kestävää politiikkaa eikä inhimillistä arkea, Kaikkonen sanoo.

Keskusta painottaa, että alan tilanteeseen ei ole yksittäistä ratkaisua, vaan tarvitaan useita samanaikaisia toimia. Hoitajien työoloja on parannettava ja alan vetovoimaa vahvistettava pitkäjänteisesti.

- Henkilöstön työaikaa ja osaamista on käytettävä järkevämmin. On huolehdittava siitä, että jokainen voi keskittyä omaan osaamisalueeseensa ja että urapolut ja ammatillinen kehittyminen ovat aidosti mahdollisia. Samalla hoiva-avustajien roolia tulee vahvistaa tehtävissä, joissa ei tarvita sote-alan ammattipätevyyttä, Kaikkonen linjaa.

Keskustan mukaan myös hyvinvointialueiden johtamista ja työhyvinvointia on kehitettävä järjestelmällisesti.

- Työhyvinvointi ei voi olla sivulause. Sen pitää olla osa johtamista ja arjen päätöksiä, ja sen kehitystä on seurattava samalla vakavuudella kuin taloutta tai hoitotuloksia. Vain näin saamme ihmiset pysymään alalla, Kaikkonen toteaa.

Keskustan mielestä hoivajärjestelmän kestävyys ratkaistaan lopulta siinä, miten hyvin työntekijät jaksavat ja kuinka houkuttelevaksi ala koetaan tulevaisuudessa.

- Jos emme pidä huolta hoitajista, emme voi pitää huolta muistakaan. Tämä on koko järjestelmän ydinkysymys, Kaikkonen kiteyttää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Helsinki Garden -päätöksen asiakirjat julkaistava29.6.2026 16:16:22 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen päättämä Helsinki Garden -hankkeen 35 miljoonan euron valtionavustus ja sen taustat ovat olleet esillä viime päivinä. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa täyden selvyyden hankkeen valmistelusta ja päätöksenteosta. Kaikkonen vaatii hallitusta julkaisemaan Helsinki Garden -hankkeen valtiontukea koskevat päätöksentekoon liittyvät asiakirjat viipymättä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye