Suomen Keskusta r.p.

Keskustan Siika-aho: hallituksen on lopulta pakko avata Garden -hankkeen taustat

30.6.2026 10:27:33 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote

Jaa

Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho arvioi, että Garden Helsinki -hankkeen ympärille syntynyt kohu vaikuttaa ratkaisevasti hallituksen toimintakykyyn loppuvaalikaudeksi.

- Kokoomus hyväksikäytti hallituskumppaneita omien intressiensä edistämiseen siinä määrin, että hallituksen uskottavuus talouden sopeuttajana on menetetty. Kuinka hallitus voi puhua talouskurista, kun rahaa syydetään holtittomasti sinne ja tänne?

- Erityisen nöyryytyksen kokivat perussuomalaiset, jotka kuittasivat mukisematta kokoomuksen junailemat 35 miljoonan euron tukiaiset. Samaan aikaan valtiovarainministeri Riikka Purra yrittää esiintyä uskottavana leikkaajana. Tuokin uskottavuus meni lopullisesti Garden-sotkun vuoksi.

Keskustan Siika-aho uskoo, että Orpon ja Purran on lopulta avattava koko Garden Helsinki -hankkeen tukeen johtaneet taustat.

- Kokoomus ja perussuomalaiset tietävät, että riskinä on esimerkiksi oikeuskanslerin tutkinta ja jopa eduskunnan koollekutsuminen. Parasta aikaa hallituksen sisällä mietitään varmasti kuumeisena, että kuka ottaa roolin maalitauluna eli taustojen avaajana. Erikoista on, että tähän asti eniten julkisuudessa on puhunut entinen pormestari Jan Vapaavuori. Onko hänet nimitetty hallituksen puhemieheksi?

Keskustan puoluesihteeri korostaa, että Garden Helsinki -hankkeella on epäilemättä perusteensa, mutta päätösten täytyy tapahtua reiluihin pelisääntöihin nojaten ja hyvää hallintotapaa noudattaen. 

- Orpolla ja Purralla riittää rahaa jaettavaksi Helsingin hankkeille. Kehä kolmosen ulkopuolelle ei tukea tule. Oikeudenmukaisuus on yhtä hukassa kuin Garden-hankkeen hakemuspaperit.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.

Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Helsinki Garden -päätöksen asiakirjat julkaistava29.6.2026 16:16:22 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen päättämä Helsinki Garden -hankkeen 35 miljoonan euron valtionavustus ja sen taustat ovat olleet esillä viime päivinä. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen haluaa täyden selvyyden hankkeen valmistelusta ja päätöksenteosta. Kaikkonen vaatii hallitusta julkaisemaan Helsinki Garden -hankkeen valtiontukea koskevat päätöksentekoon liittyvät asiakirjat viipymättä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye