Kansanedustaja Mari Holopainen: Orpon hallituksen tapa jakaa avustusta Garden-hallihankkeelle ei ole läpinäkyvä – pääkaupunkiseudun tapahtuma- ja kulttuurialalla 35 miljoonalla eurolla olisi muitakin käyttäjiä
30.6.2026 10:50:39 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Helsinkiläinen kansanedustaja Mari Holopainen (vihr.) peräänkuuluttaa Orpon hallitukselta Helsingin ja pääkaupunkiseudun kulttuuri- ja tapahtuma-alan tasapuolista kohtelua. Helsingin Sanomat kirjoittaa 29.6., että Orpon hallitus teki päätöksen tuesta samaan aikaan, kun hankkeen puuhamiehet järjestelivät kokoomuksen ja Orpon vaalirahoitusta kunta- ja aluevaaleihin.

– Ei hyvältä näytä, jos syntyy mielikuva, että hallihankkeen valtiontukea voi edesauttaa järjestämällä kokoomukselle vaalirahaa. Toimintatavan antama viesti pienemmille kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoille on tyrmäävä. Päätösten on oltava läpinäkyviä, Holopainen vaatii.
Holopainen vaatii valtion rahoituksen vaihtoehtoista tarkastelua.
– Suomen kannattaa edistää sitä, että myös kansainvälisiä tapahtumia saadaan pääkaupunkiseudulle. Samaan aikaan on syytä kysyä, onko suora 35 miljoonan euron valtiontuki yksittäiselle hankkeelle oikea ratkaisu tilanteessa, jossa hallitus on tehnyt merkittäviä leikkauksia kulttuuriin. Kulttuuritoimijoilla on merkittävä rooli pääkaupunkiseudun elinkeinorakenteessa. Samalla rahalla olisi voitu mahdollistaa huomattava määrä kulttuuritapahtumia tai esimerkiksi investoida useampaan tapahtuma-areenaan tai kulttuuritilaan, Holopainen sanoo.
Holopainen muistuttaa, että rakennusala ja kiinteistökehittäminen toimivat markkinaehtoisesti eikä yksittäisiä hankkeita tulisi pelastaa julkisella rahalla.
– Rakennusala ei voi olla eri korissa kuin muut toimialat. Hankkeiden pitää lähtökohtaisesti seisoa omilla jaloillaan, etenkin kun hankkeen toteuttajalla on ollut mahdollisuus kehittää erittäin arvokkaalle paikalle myös hotellia, ravintoloita ja asuntoja. Vaikka markkinatilanne on muuttunut, sitä ei voida paikata veronmaksajien rahalla, kuten Orpon hallitus on tehnyt, Holopainen sanoo.
Holopainen nostaa esiin myös pohjoismaiset mallit suurten areenahankkeiden toteuttamiseen. Suurten areenoiden omistus voi olla myös osittain tai kokonaan kuntien tai kuntien omistamien kiinteistöyhtiöiden vastuulla.
– Esimerkiksi Tukholman 3Arenan omistaa kaupungin kiinteistöyhtiö SGA Fastigheter, kun taas tapahtumaliiketoiminnasta vastaa erillinen operaattori. Julkisen sektorin rooli on tällöin pitkäjänteinen infrastruktuurin omistaja, ei yksittäisen rakennushankkeen suora tukija, Holopainen sanoo.
– Suomessakin tulisi pohtia, mitä vastinetta valtio voi saada halli-investoinnilleen, jos hanke on kannattava, kuten kaupallisten hankkeiden on tarkoitus olla, Holopainen sanoo.
- Urheilu- ja kulttuurihankkeiden edistämiseen on Suomessa löydettävä avoimempia ja selkeämmin dokumentoituja malleja, eivätkä hankkeet saa kytkeytyä kokoomuksen vaalirahoituksen keräämiseen, Holopainen korostaa.
Holopainen korostaa myös kaupungin vastuuta nopeasti muuttuvan Garden Helsinki -hankkeen osalta.
– Helsingin kaupunkiympäristötoimialan velvollisuus on varmistaa, että mahdollinen areena rakennetaan korkeatasoisena eikä arkkitehtuurin laadusta tingitä sen varjolla, että taloudellinen yhtälö on osoittautunut haasteelliseksi. Näin merkittävä rakennus vaikuttaa Helsingin kaupunkikuvaan vuosikymmeniksi.
Holopainen pitää tärkeänä sitä, että hankkeeseen liittyvät päätökset tehdään avoimesti.
– Suoran tuen perusteiden tulee olla erityisen hyvin dokumentoituja. Jos hallihankkeita on useampia, valtion pitäisi myös arvioida, mikä vastaa eniten kestävän kehityksen tavoitteisiin ja mistä niistä saadaan suurin yhteiskunnallinen hyöty. Kun hanke muuttuu näin merkittävästi, myös valtion on myös arvioitava, vastaako se laadullisia ja toiminnallisia tavoitteita, joiden perusteella tukea haettiin. Orpon hallituksen halu antaa niukasti lisätietoja ei näytä hyvältä, Holopainen toteaa.
Yhteyshenkilöt
Mari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452mari.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Häirintätapaukset uhkaavat vesittää kutsuntauudistuksen tavoitteet – palvelusaikainen häirintä ja syrjintä saatava loppumaan30.6.2026 14:38:24 EEST | Tiedote
Keskimäärin noin 40 prosenttia naisista kertoo kohdanneensa palveluksensa aikana epäasiallista kohtelua, kiusaamista tai sukupuoleen perustuvaa häirintää. Vihreiden kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Hanna Holopainen vaatii parempia toimintamalleja häirintään puuttumiseksi.
Virta: Hallituksen on avattava Helsinki Garden -päätöksen perusteet30.6.2026 11:36:02 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitusta julkaisemaan perusteet, joilla se päätti myöntää Helsinki Garden -hankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen investointituen. Virran mukaan kyse ei ole siitä, voiko hanke saada tukea, vaan siitä, että näin merkittävä julkisten varojen käyttö on pystyttävä perustelemaan avoimesti.
Vihreiden Tynkkynen: Garden Helsingin rahoitussotku alkaa haiskahtaa härskiltä30.6.2026 09:31:28 EEST | Tiedote
Uudet tiedot Garden Helsinki -hankkeen taustalta herättävät vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkysen mielestä lisää kysymyksiä. Tynkkynen vaatii pääministeri Petteri Orpoa avaamaan kaikki kytkökset hankkeen rahoituksen taustalta.
Vihreiden Hanna Holopainen ehdottaa uuden kansallispuiston perustamista: Etelä-Karjala ansaitsee Haarikon-Lohikosken kansallispuiston29.6.2026 12:23:33 EEST | Tiedote
Etelä-Karjalassa ei ole vielä yhtäkään kansallispuistoa. Arvokkaan luonnon suojelun lisäksi kansallispuisto vahvistaisi maakunnan tunnettuutta ja houkuttelisi seudulle matkailijoita.
Vihreiden Jenni Pitko: Maatalouden ympäristötuet on muutettava tulosperusteisiksi29.6.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Jenni Pitko vaatii maatalouden ympäristötukien uudistamista tulosperusteisiksi. Hänen mukaansa tukien on jatkossa palkittava ympäristöhyödyistä nykyistä vaikuttavammin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme