Rinnekodit Leimu aukeaa Nokialla
1.7.2026 08:30:00 EEST | Rinnekodit | Tiedote
Nokian keskustan läheisyyteen tänään keskiviikkona aukeava Rinnekodit Leimu vastaa Pirkanmaan alueen kasvavaan ikääntyneiden palvelutarpeeseen. Hoivakodin toimintaa ohjaavat viihtyisyys, kiireetön kohtaaminen ja uudet innovaatiot.

Rinnekodit avaa ensimmäisen ikääntyneiden yksikkönsä Pirkanmaalla. Nokian keskustaan valmistunut Rinnekodit Leimu avaa ovensa tänään 1. heinäkuuta 2026. Leimu tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista 44 asukkaalle. Ensimmäiset asukkaat muuttavat taloon heti heinäkuun alussa.
"Arvioiden mukaan seuraavan viiden vuoden aikana yli 80-vuotiaiden määrä kasvaa Pirkanmaalla noin 2 200 henkilöllä vuosittain. Samalla lisääntyy myös hoivapaikkojen tarve. Rinnekodit Leimu vastaa alueen kasvavaan tarpeeseen ympärivuorokautisessa palveluasumisessa”, kertoo Rinnekotien palvelujohtaja Taru Åkerfelt.
Yksikerroksinen, viihtyisä ja esteetön uudisrakennus sijaitsee Nokian keskustan liepeillä, muutaman sadan metrin päässä rautatieasemalta, hyvien liikenneyhteyksien varrella.
”Yhteistyö Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa on ollut erinomaista ja koemme, että palvelullemme on alueella tilausta”, sanoo palvelualuejohtaja Jonna Tuomikoski Rinnekodeilta.
Monipuolisia palveluja
Uuteen hoivakotiin tuodaan myös uusia toimintatapoja ja menetelmiä. Rinnekodit on muun muassa ottamassa ensimmäisenä suomalaisena hoivapalvelujen tuottajana käyttöön Sonas-menetelmän ikähoivan palveluissa. Sonas-menetelmällä aktivoidaan samanaikaisesti eri aisteja.
”Sonas otetaan käyttöön myös Rinnekodit Leimussa ensi vuoden alussa. Ikähoivassa ei ole tähän asti ollut vastaavaa menetelmää, joka parantaa kommunikaatiota ja sitä kautta asiakkaidemme hyvinvointia”, Jonna Tuomikoski kertoo.
”Rinnekodeilla on vankkaa kokemusta muun muassa muistisairaiden hoidosta. Meillä on satsattu vahvasti esimerkiksi työntekijöiden kohtaamisosaamiseen, turvallisuuteen ja johtamiseen sekä viime aikoina myös ikähoivan uusiin toimintatapoihin. Uskon, että laadukkaat palvelumme vastaavat asiakkaidemme tarpeisiin”, Taru Åkerfelt sanoo.
Nokialla Rinnekodeilla on jo yksi yksikkö, Rinnekodit Tähtisumu, joka tarjoaa tuetun asumisen palveluja kehitysvammaisille ja autismikirjon aikuisille. Tampereella on lisäksi muita vammaispalveluja tarjoavia Rinnekotien yksiköitä sekä päihdehoito- ja päihdekuntoutusyksiköt.
Mediayhteydenotot:
Viestintä- ja markkinointipäällikkö Susanna Kaaja, Rinnekodit
p. 050 325 2072, susanna.kaaja@rinnekodit.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taru ÅkerfeltPalvelujohtajaRinnekodit
Puh:040 663 4799taru.akerfelt@rinnekodit.fiJonna TuomikoskiPalvelualuejohtajaRinnekodit
Puh:044 468 4385jonna.tuomikoski@rinnekodit.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Rinnekodit on kaupungistuvan Suomen erityispalvelujen tuottaja. Rinnekodit tarjoaa vaikuttavia sote-palveluja ikääntyneille, kehitysvammaisille, eri tavoin vammautuneille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille ja asunnottomille henkilöille, lapsille ja nuorille sekä muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille valtakunnallisesti.
Rinnekodit on myös merkityksellinen työpaikka noin 3 200:lle sote-alan ammattilaiselle, jotka tekevät työtä ammattitaidolla ja sydän mukana. Rinnekodit on yhteiskunnallinen yritys ja osa Diakonissalaitoksen yleishyödyllistä säätiökonsernia. Rinnekodit – Elämän poluilla. Lue lisää: www.rinnekodit.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rinnekodit
Rinnekodit vahvistaa asumisen ja hoivan palveluitaan30.6.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Rinnekodit on sopinut yrityskaupasta, jossa se ostaa Lapinjärven Hoitokoti Oy:n, Lapinjärven Palvelukodit Oy:n, Valkon Hoitokoti Oy:n ja Valko Kartano Oy:n osakekannan Jarmo R. Mulari Oy:ltä.
Rinnekodit ostaa Poutapolku Oy:n20.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Rinnekodit Oy on ostanut lastensuojelupalveluja tuottavan Poutapolku Oy:n koko osakekannan. Kauppa on ehdollinen ja vaatii Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksynnän. Kaupan myötä Rinnekodit Oy vahvistaa lasten ja nuorten palvelujaan ja valtakunnallisen toimijan palveluverkostosta tulee entistä laajempi.
Uudet innovaatiot vahvistavat ikääntyneiden osallisuutta13.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tekoälyavusteinen kirjaaminen, tulevaisuustyö ja muistisairaita asiakkaita aktivoiva Sonas-menetelmä ovat esimerkkejä ikähoivan uusista innovaatioista. Kaikkien uusien toimintamallien tavoite on lisätä asiakkaiden hyvinvointia.
Rinnekodit selvitti: Sote-alan medianäkyvyys kääntyi aiempaa kielteisemmäksi12.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Sosiaali- ja hoiva-alan medianäkyvyys väheni vuosina 2024–2025 ja keskustelun sävy muuttui aiempaa kielteisemmäksi, selviää Rinnekotien Retrieverillä teettämästä selvityksestä.
Rinnekodit kokeilee uusia teknologiaratkaisuja ikääntyneiden palveluissa11.3.2026 09:22:31 EET | Tiedote
Rinnekotien ikääntyneiden palveluissa alkaa kevään aikana useita teknologiakokeiluja. Niiden avulla kerätään käytännön kokemuksia teknologioista, jotka voivat tukea hoivatyötä ja asiakkaiden turvallisuutta. Kokeilut ovat osa Rinnekotien pyrkimystä vahvistaa innovatiivisia, vaikuttavia toimintamalleja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme