Varsinais-Suomen kovimmat lottoajat löytyvät Kustavista – Lotossa historian suurin potti 16,1 miljoonaa euroa
2.7.2026 07:30:00 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Tämän vuoden tammikuussa 55 vuotta täyttänyt Lotto on jo toista kertaa tänä vuonna ennätyspotissaan. Tulevana lauantaina Loton potti on koko pelin historian suurin, 16,1 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastot paljastavat, mistä löytyvät Varsinais-Suomen innokkaimmat lottoajat.

Varsinais-Suomessa Lottoa pelataan innokkaimmin Kustavissa. Vuonna 2025 paikkakunnalla pelattiin täysi-ikäistä asukasta kohden Lottoa 82 eurolla koko vuoden aikana.
Maakuntatilaston kakkosijaa pitää Taivassalo 80 eurolla. Kolmossijalla on puolestaan Kemiönsaari 71 eurolla. Varsinais-Suomen tilaston häntäpäästä löytyy Turku, jossa täysi-ikäiset asukkaat käyttivät vuonna 2025 Lottoon 37 euroa.
- Kustavin meri-ilmassa piilee jotain erityistä lottotaikaa, sillä siellä ollaan tilastojen kärjessä varsin erityisellä tavalla. Kustavista löytyy maakunnan innokkaimmat lottoajat, mutta samalla kunta on myös valtakunnallisessa tilastossa yksi maan onnekkaimpia. Kun Loton päävoittojen osuminen kappalemääräisesti suhteutetaan kuntien väkilukuun, nousee Kustavi peräti hopeasijalle. Kustavissa selkeästi unelmoidaan rohkeasti ja onnikin on ollut myötä, sanoo Veikkauksen tiedottaja Minna Sundholm.
Valtakunnallisesti Lottoa pelataan innokkaimmin Lapin maakunnan Pellossa, jossa vuonna 2025 kunnan täysi-ikäiset asukkaat käyttivät keskimäärin 94 euroa seitsemän oikean numeron jahtaamiseen. Koko maan mittakaavassa perää pitää Pohjanmaan Luoto, jossa summa oli 21 euroa.
- Jos lauantaina jättimäinen 16,1 miljoonan euron päävoitto osuu Varsinais-Suomeen, olisi se 235. maakuntaan osunut Loton päävoitto pelin 55-vuotisen historian aikana, Sundholm jatkaa.
Vuosien varrella Loton päävoittoja on osunut Varsinais-Suomeen yhteensä euromääräisesti hieman yli 124 miljoonan edestä.
Loton edellinen ennätyspotti osui myös Varsinais-Suomeen. Silloinen ennätyspotti 16 miljoonaa euroa osui tammikuun lopussa Naantaliin. Paikallinen nainen kertoi tuolloin pian voittonsa jälkeen haaveilevansa merenrantamökistä, johon pääsisi autolla perille asti.
- Varsinais-Suomeen on viimeisen vuoden sisään osunut huomattavan paljon suurvoittoja, joten jäämme jännityksellä odottamaan, löytääkö Loton ennätyspotti lauantaina ottajansa kenties jostain päin Varsinais-Suomea, sanoo Sundholm.
Loton pelaaminen Varsinais-Suomen kunnissa vuonna 2025 per täysi-ikäinen asukas
|
Kunta |
Loton pelaaminen euroissa vuonna 2025 |
Ranking-sija |
Ranking-sija |
|
Kustavi |
82 |
1 |
7 |
|
Taivassalo |
80 |
2 |
12 |
|
Kemiönsaari |
71 |
3 |
42 |
|
Aura |
68 |
4 |
67 |
|
Sauvo |
68 |
5 |
70 |
|
Somero |
66 |
6 |
82 |
|
Loimaa |
66 |
7 |
85 |
|
Uusikaupunki |
65 |
8 |
105 |
|
Oripää |
65 |
9 |
106 |
|
Mynämäki |
64 |
10 |
111 |
|
Laitila |
63 |
11 |
120 |
|
Vehmaa |
61 |
12 |
136 |
|
Naantali |
60 |
13 |
147 |
|
Salo |
59 |
14 |
156 |
|
Raisio |
58 |
15 |
167 |
|
Paimio |
58 |
16 |
168 |
|
Parainen |
56 |
17 |
181 |
|
Kaarina |
55 |
18 |
190 |
|
Masku |
54 |
19 |
192 |
|
Pöytyä |
51 |
20 |
227 |
|
Marttila |
49 |
21 |
235 |
|
Pyhäranta |
48 |
22 |
242 |
|
Rusko |
48 |
23 |
246 |
|
Nousiainen |
45 |
24 |
256 |
|
Koski Tl |
43 |
25 |
267 |
|
Lieto |
41 |
26 |
273 |
|
Turku |
37 |
27 |
283 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Kuvat

Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Uudenmaan kovimmat lottoajat löytyvät Hangosta – Lotossa historian suurin potti 16,1 miljoonaa euroa2.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden tammikuussa 55 vuotta täyttänyt Lotto on jo toista kertaa tänä vuonna ennätyspotissaan. Tulevana lauantaina Loton potti on koko pelin historian suurin, 16,1 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastot paljastavat, mistä löytyvät Uudenmaan innokkaimmat lottoajat.
Satakunnan kovimmat lottoajat löytyvät Huittisista – Lotossa historian suurin potti 16,1 miljoonaa euroa2.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden tammikuussa 55 vuotta täyttänyt Lotto on jo toista kertaa tänä vuonna ennätyspotissaan. Tulevana lauantaina Loton potti on koko pelin historian suurin, 16,1 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastot paljastavat, mistä löytyvät Satakunnan innokkaimmat lottoajat.
Päijät-Hämeen kovimmat lottoajat löytyvät Sysmästä ja Heinolasta – Lotossa historian suurin potti 16,1 miljoonaa euroa2.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden tammikuussa 55 vuotta täyttänyt Lotto on jo toista kertaa tänä vuonna ennätyspotissaan. Tulevana lauantaina Loton potti on koko pelin historian suurin, 16,1 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastot paljastavat, mistä löytyvät Päijät-Hämeen innokkaimmat lottoajat.
Pohjois-Savon kovimmat lottoajat löytyvät Vesannolta – Lotossa historian suurin potti 16,1 miljoonaa euroa2.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden tammikuussa 55 vuotta täyttänyt Lotto on jo toista kertaa tänä vuonna ennätyspotissaan. Tulevana lauantaina Loton potti on koko pelin historian suurin, 16,1 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastot paljastavat, mistä löytyvät Pohjois-Savon innokkaimmat lottoajat.
Pohjois-Pohjanmaan kovimmat lottoajat löytyvät Pyhäjärveltä – Lotossa historian suurin potti 16,1 miljoonaa euroa2.7.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Tämän vuoden tammikuussa 55 vuotta täyttänyt Lotto on jo toista kertaa tänä vuonna ennätyspotissaan. Tulevana lauantaina Loton potti on koko pelin historian suurin, 16,1 miljoonaa euroa. Veikkauksen tilastot paljastavat, mistä löytyvät Pohjois-Pohjanmaan innokkaimmat lottoajat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme