Yrittäjät: YEL‑uudistus ei ole perustumassa yrittäjän reaaliaikaisiin ansioihin – työtulolaskurin ongelmat on korjattava
23.7.2026 09:02:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Hallituksen esitysluonnoksen mukaan yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Yrittäjän ansiotulona käytettäisiin viimeksi vahvistetun verotuksen ansiotulotietoa. Mallin ongelma on, että ansiotuloja vakuutettaessa työtulo perustuisi menneisiin tuloihin. ”Valinnanvapaus on oikea suunta, mutta ansiotulomalli ei perustu reaaliaikaisiin tuloihin vaan vanhaan verotustietoon. Lisäksi työtulolaskurin ongelmat on uudistuksessa ratkaistava”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntokierros hallituksen esityksestä yrittäjän eläkejärjestelmän (YEL) uudistamiseksi päättyy 5. elokuuta. Suomen Yrittäjät jätti oman lausuntonsa keskiviikkona.
Suomen Yrittäjät on pitänyt hallituksen kehysriihessä tekemää päätöstä valinnanvapauden lisäämistä tervetulleena linjauksena ja periaatteena.
”Esitysluonnos ei kuitenkaan ratkaise niitä ongelmia, joita uudistuksen tavoitteissa on kuvattu. Jatkovalmistelussa olisi löydettävä malli, jossa reaaliaikaisia rekisteritietoja voidaan hyödyntää ansiotulojen vakuuttamisessa siltä osin kuin ne ovat käytettävissä”, Rytkönen‑Sandberg sanoo.
Esitysluonnoksen mukaan yrittäjän ansiotulon mukainen työtuloperuste voitaisiin vaihtaa yrittäjän hakemuksesta kokonaisarvion mukaiseen työtuloperusteeseen, eli niin sanottuun työtulomalliin, jos yrittäjän työpanokseen vaikuttavat seikat olennaisesti muuttuvat.
”Jos ansiotulojen vakuuttamisessa perusteena on viimeisin vahvistettu verotus, on keskeistä, että yrittäjällä on mahdollisuus hakea työtuloonsa muutosta, jos ansiot olennaisesti muuttuvat. Muutoksen perusteena tulee tällöin olla nimenomaisesti tulojen muutos. Tältä osin esitysluonnosta tulee myös jatkovalmistelussa korjata”, Rytkönen-Sandberg toteaa.
Eläkeyhtiön avattava työtulon perusteita – mielivaltainen laskuri haudattava
Nykyisen työtulomallin kehittämiseksi luonnoksessa esitetään, että työtuloperusteen valitsemiseksi eläkelaitoksen on annettava yrittäjälle tieto työtulon kokonaisarviosta perusteluineen ja varattava yrittäjälle mahdollisuus antaa eläkelaitokselle lisätietoja kokonaisarvioon vaikuttavista seikoista.
”Tämä on muutos oikeaan suuntaan. Yrittäjät odottavat, että uudistus hautaa mielivaltaisen työtulolaskurin. Lainsäädäntöä on täsmennettävä niin, että eläkeyhtiön on työtuloa vahvistaessaan kerrottava selkeästi, mihin työtuloa koskeva kokonaisarvio perustuu ja yrittäjällä on oltava todellinen mahdollisuus vaikuttaa käytettäviin tietoihin”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Hallitus linjasi aiemmin keväällä kehysriihessä myös YEL-järjestelmän rahastoinnin ja YEL-järjestelmän hallinnollisten kustannusten alentamiseen tähtäävien toimenpiteiden selvittämisestä. Nyt lausuntokierrokselle lähetetyn luonnoksen yhteydessä näihin ei ole otettu kantaa.
”Kehysriihessä linjattuja toimenpiteitä pitää edistää pikaisesti. Ennen vaaleja pitää tarkastella laajemmin koko eläkejärjestelmän tehokkuutta ja rahastointivaihtoehtoja”, Pentikäinen sanoo.
Suomen Yrittäjien esitykset YEL-uudistukselle:
-
Uudistuksen tulee vahvistaa yrittäjien luottamusta YEL-järjestelmään.
-
Tavoitteena tulee olla yrittäjän vapauden, maksujen kohtuullisuuden ja järjestelmän uskottavuuden lisääminen sekä yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen.
-
Työtulon määrittämisen perusteet ja eläkelaitoksen perusteluvelvollisuus on määriteltävä lainsäädännössä selkeästi
-
Mielivaltainen eläkeyhtiöiden käyttämä työtulolaskuri tulee haudata tai sen rooli työtulon määrittämisessä tulee kirkastaa selkeästi apuvälineeksi. Lainsäädännössä on kuvattava, miten työpanoksen arvo käytännössä arvioidaan.
-
Eläkemaksun tulee lähtökohtaisesti perustua yrittäjän tekemän työn arvoon. Sama periaate on voimassa palkansaajilla: eläke karttuu tehdystä työstä, ei omistuksesta tai sijoituksista.
-
Yrittäjät pitää valinnanvapauden lisäämistä oikeana suuntana. Esitysluonnoksessa esitettävä ei kuitenkaan tosiasiallisesti riittävästi lisää yrittäjän päätösvaltaa oman turvansa tasosta.
-
Esityksen jatkovalmistelussa on löydettävä malli, jossa reaaliaikaisia rekisteritietoja voidaan hyödyntää ansiotulojen vakuuttamisessa.
-
Uudistuksessa tulee huomioida yrittäjien ja yritysten monimuotoisuus mahdollisimman laajasti siten, ettei eri yritysmuotoja tai niissä toimivia yrittäjiä aseteta keskenään eriarvoiseen asemaan ilman erityistä perustetta.
Suomen Yrittäjien lausunto on kokonaisuudessaan nähtävillä täällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Atte Rytkönen-Sandbergjohtaja
Puh:040 359 1986atte.rytkonen@yrittajat.fiMikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Yrityslähestymiskielto tarvitaan17.7.2026 07:33:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää tervetulleena oikeusministeriön valmistelemaa lakiehdotusta yrityslähestymiskiellosta. Siinä Suomessa otettaisiin käyttöön tuomioistuimen määräämä pääsykielto. – Kaupan alan työntekijät, kauppiaat ja asiakkaat joutuvat kohtaamaan väkivaltaa, uhkauksia ja häirintää myymälöissä. Kaupan alan työnantajat tarvitsevat keinon suojata henkilökuntaansa toistuvalta ja vakavalta häirinnältä, Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Yrittäjät: Alustatyötä on voitava tehdä myös yrittäjänä8.7.2026 20:43:49 EEST | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön kolmikantaisessa työryhmässä valmisteltu luonnos alustatyölaiksi on lähetetty lausuntokierrokselle tänään. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Direktiivi ei tee alustatyöstä automaattisesti työsuhteista. Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossakin yrittäjänä, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Työnantajille esitetty laiminlyöntimaksu on monin tavoin ongelmallinen6.7.2026 11:41:57 EEST | Tiedote
Työnantajille esitetään uutta laiminlyöntimaksua tilanteisiin, joissa työaika-asiakirjoissa on puutteita. Esitys perustuu ministerivaliokunnan linjaukseen, jonka tarkoituksena on erityisesti työperäisen hyväksikäytön torjunta. Suomen Yrittäjät pitää esitysluonnosta osittain ongelmallisena. – Muutos alentaisi sanktiokynnystä myös tilanteissa, joissa työntekijöille ei ole aiheutunut minkäänlaista vahinkoa. Se myös kohtelisi yrityksiä epäyhdenvertaisesti, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
Työelämägallup: Merkittävä muutos – enemmistö työelämässä olevista kannattaa minimipalkkalakia6.7.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Selvä enemmistö työelämässä olevista kannattaa minimipalkkalain säätämistä, osoittaa Työelämägallup. Työelämässä olevista 58 prosenttia katsoo, että Suomeen tulisi säätää lailla vähimmäispalkka. Eri mieltä on 16 prosenttia, ja 26 prosenttia ei osaa arvioida asiaa. Minimipalkka selkeyttäisi työelämän pelisääntöjä ja toisi turvaa esimerkiksi nuorille, Suomen Yrittäjät perustelee.
Yrittäjät: Kesälomia kannattaa siirtää3.7.2026 08:26:10 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät tukee vahvasti opetusministerin ehdotusta koulujen kesälomien siirtämisestä. Yrittäjät olisi myös valmiita siirtämään lomia niin, että elokuu olisi kokonaisuudessaan kesäkuukausi. Tänään päättyy lausuntoaika opetusministerin muistiosta, jossa kesäloman alkua esitetään siirrettäväksi kahdella viikolla myöhemmäksi kesäkuulle ja syyslukukauden alkua elokuun puolivälin jälkeiseen aikaan. Yrittäjät pitää tätä kasvu- ja työllisyystoimena, joka helpottaa myös perheiden arkea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme