Yrittäjät: Kesälomia kannattaa siirtää
3.7.2026 08:26:10 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjät tukee vahvasti opetusministerin ehdotusta koulujen kesälomien siirtämisestä. Yrittäjät olisi myös valmiita siirtämään lomia niin, että elokuu olisi kokonaisuudessaan kesäkuukausi. Tänään päättyy lausuntoaika opetusministerin muistiosta, jossa kesäloman alkua esitetään siirrettäväksi kahdella viikolla myöhemmäksi kesäkuulle ja syyslukukauden alkua elokuun puolivälin jälkeiseen aikaan. Yrittäjät pitää tätä kasvu- ja työllisyystoimena, joka helpottaa myös perheiden arkea.

”Tämä hyödyttäisi matkailua, josta kerrannaisvaikutukset ulottuvat laajasti muille toimialoille, kuten kauppaan, ravintoloihin, tapahtumiin ja kuljetuksiin. Kasvupotentiaali ei rajoitu siis vain matkailuun”, asiantuntija Sanna Lempiäinen sanoo.
Eurooppalaisempi lomarytmi vahvistaisi usean eri alan toimintaedellytyksiä viennistä lääketeollisuuteen. Lähes jokaisella toimialalla on vahva yhteys ja side muuhun Eurooppaan.
”Elokuussa toimitusketjut ovat usein haastavia, koska muu Eurooppa on kiinni ja tätä ennen Suomi on ollut lomalla. Yhtenäisempi rytmi helpottaisi yritystemme logistiikkaa ja toimitusketjuja”, Lempiäinen sanoo.
Pk-yrityksissä lomien järjestely on työnantajan perustoimintaa.
”Elokuu on nykyisinkin lomakuukausi, eli vuosilomalaki taipuisi muutokseen vaikka heti. Vientiteollisuudessa lomien keskittäminen kesäkuuhun aiheuttaa tänäkin kesänä enemmän haasteita kuin elokuun lomat”, Lempiäinen sanoo.
Yrittäjät on valmis myös siihen, että kesälomakautta siirrettäisiin useampi viikko eteenpäin elokuun ollessa kokonaan lomaviikko.
Yrittäjät yhtyy opetusministerin tavoitteisiin
Ministeriö perustelee esitystä mm. sillä, että kevätlukukausi kevenisi, ja perheillä olisi mahdollisuus viettää paremmin yhteistä aikaa. Yrittäjät yhtyy näihin tavoitteisiin.
Ehdotuksessa kevään työaika pitenisi ja syyslukukausi lyhentyisi viikolla. Kouluvuoden pituus ei muuttuisi. Lisäksi mallissa on otettu huomioon pidentyvän kevätlukukauden keventäminen uudella, huhtikuun loppuun ajoittuvalla vähintään viikon kevätlomalla Ruotsin tapaan.
”Olemme kiinteä osa Eurooppaa. Suomen koulutusjärjestelmän on sovittava yhteen Euroopan loma-aikojen kanssa”, koulutuspolitiikan asiantuntija Mikko Kinnunen sanoo.
”Uskon, että muutos tukisi perheiden hyvinvointia, kun se lisää mahdollisuuksia viettää yhteistä kesälomaa. Nyt ehdotettu pitkän kevätlukukauden rytmittäminen kolmeen jaksoon tukee sekä opettajien että oppilaiden jaksamista. Kevätlomaa voisi harkita porrastetusti myös pääsiäisen yhteyteen, kuten Ruotsissa”, Kinnunen sanoo.
”Selvitys osoittaa, että muutos on mahdollista toteuttaa varsin sujuvasti. Nyt tarvitaan avointa mieltä ja uskallusta irrottautua vanhoista poteroista”, Kinnunen sanoo.
Lue myös:
Työelämägallup: Kolmannes työssäkäyvistä siirtäisi kesälomaa elokuulle - Yrittajat.fi
Yrittäjägallup: Pk-yrityksistä lähes puolet siirtäisi kesälomakautta elokuulle - Yrittajat.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Kinnunenkoulutuspolitiikan asiantuntija
Puh:0505143884mikko.kinnunen@yrittajat.fiSanna Lempiäinenasiantuntija
Puh:09 229 22 889Puh:040 9693 112sanna.lempiainen@yrittajat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Työelämägallup: Lainsäädäntö rauhoitti työmarkkinoita – lakkoja ei koeta enää yhtä liiallisiksi2.7.2026 11:21:52 EEST | Tiedote
Työelämässä olevista noin kolmannes (31 %) on sitä mieltä, että Suomessa on liikaa lakkoja. Eri mieltä on 56 prosenttia ja 13 prosenttia ei osaa arvioida asiaa. Lakkojen määrää liiallisena pitävien osuus on laskenut viime kesästä, 38 prosentista 31 prosenttiin.
Blogi: Yrittäjät ei ehdota työterveyshuollon lopettamista – nykyinen malli ei toimi ja kuormittaa pienyrityksiä1.7.2026 08:04:04 EEST | Tiedote
Työnantajalla on vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työssä ja näin tulee ollakin. Tällä hetkellä työnantajalla ei ole vapautta sen osalta, miten hän edellä mainitusta velvoitteestaan huolehtii. Kaikkien työnantajien pakottaminen toimimaan yhdellä ja samalla tavalla ei ole enää perusteltua, kirjoittaa Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten blogissaan.
Yrittäjät: YEL-uudistuksen tavoitteet uhkaavat jäädä toteutumatta23.6.2026 13:25:36 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti tänään tiistaina lausuntokierrokselle hallituksen esitysluonnoksesta, jolla toteutettaisiin yrittäjän eläkelain (YEL) uudistus. Tavoitteena on yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen mm. kohtuullistamalla eläkemaksuja ja talouskasvun tukeminen.
Yrittäjät: Paikallista sopimista laajennettava, työterveyden lakisääteisyydestä luovuttava ja perhevapaiden rahoitus uudistettava23.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät vaatii työelämän lainsäädäntöön remonttia, joka huomioi yritysten erilaiset tarpeet ja vahvistaa paikallista sopimista. ”Suomi tarvitsee lisää työtä ja työpaikkakohtaisia ratkaisuja, jotta yritykset voivat kasvaa ja palkata myös epävarmoina aikoina. Nykyinen sääntely ei tunnista riittävästi pk-yritysten toimintaympäristöjen eroja”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät esittää pisteytysmallia työperäiseen maahanmuuttoon – kyselyn mukaan tarve ulkomaiselle työvoimalle vähentynyt22.6.2026 11:29:47 EEST | Tiedote
Työperäisen maahanmuuton pisteytysmalli voisi lisätä järjestelmän joustavuutta ja parantaa osaajien potentiaalin sekä työllistymismahdollisuuksien tunnistamista, arvioi Suomen Yrittäjät. Työelämässä olevien suhtautuminen ulkomaisen työvoiman tarpeeseen on muuttunut varovaisemmaksi. Tuoreen Työelämägallupin mukaan 37 prosenttia katsoo, että Suomi tarvitsee lisää ulkomaista työvoimaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme