Ukrainalaisilla meneillään laajamittainen kielenvaihto – venäjä halutaan korvata ukrainalla

Kielelliset valinnat eivät ole neutraaleja, sanoo yliopistonlehtori Maria Frick Oulun yliopistosta. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Kieli ja sosiaalinen vuorovaikutus sodassa ja maanpaossa, jossa on tarkasteltu kielen merkitystä poikkeuksellisissa elämäntilanteissa.

Vuodenvaihteessa 2022–2023 Frick kollegoineen toteutti kyselyn, johon vastasi yli 1600 Suomessa asuvaa ukrainalaista. Lisäksi he haastattelivat Suomessa asuvia ukrainalaisia. Vastauksissa tuli esiin, että venäjän näkyvyys suomalaisessa kielimaisemassa voi herättää negatiivisia tunteita.

Ukrainalaiset ovat tällä haavaa Suomen kuudenneksi suurin kieliryhmä, ja kyselyn perusteella enemmistö heistä aikoi jäädä maahan. Samaan aikaan Venäjän hyökkäyssota on tehnyt kielestä myös poliittisen ja henkilökohtaisen kysymyksen.

Vaikka monet ukrainalaiset osaavat venäjää, se ei Frickin mukaan tarkoita, että he haluaisivat käyttää sitä.

“Vuorovaikutustilanteessa luomme aina kielellisen ympäristön toiselle ihmiselle. Sillä, millä kielellä puhumme tai kirjoitamme, voi olla yllättävän voimakas tunnevaikutus”, hän sanoo.

”Venäläinen viranomainen, kuten tulkki, opettaja tai heitä avustava vapaaehtoistyöntekijä, voidaan kokea jopa uhaksi. Tulkkaustilanteissa pakolaiset voivat pelätä, tulkkaako etninen venäläinen heidän asiansa oikein”, väitöskirjatutkija Eduard Diladi toteaa.

Tutkijat peräänkuuluttavat kielellistä sensitiivisyyttä, jolla tarkoitetaan kykyä ymmärtää omien sanavalintojen vaikutuksia ja osoitetaan empatiaa toista kohtaan.

Kielellistä sensitiivisyyttä tarvitaan paitsi kasvokkaisissa vuorovaikutustilanteissa myös viranomaiskielessä, erilaisten kaupallisten toimijoiden ja medioiden kielenkäytössä sekä muissa julkisissa teksteissä ja opasteissa.

Sota muutti konkreettisesti ihmisten suhdetta kieleen

Tutkimuksessa toistui vastaajien vahva toive siitä, että ukrainaa käytettäisiin enemmän ja venäjää vähemmän. ”Sota on muuttanut ihmisten suhdetta kieleen hyvin konkreettisesti,” toteaa hankkeessa mukana ollut professori Yan Kapranov. Hän työskentelee VIZJA-yliopistossa Varsovassa.

”Neuvostoliiton aikana Ukrainaa yritettiin venäläistää, ja monet vaihtoivat kielensä ukrainasta venäjäksi. Nyky-Ukrainassa on sekä alueellisia että yksilöiden välisiä eroja ukrainan ja venäjän kielen käytössä. Virallinen kieli on kuitenkin ukraina, ja viranomaisasioinnit on totuttu hoitamaan ukrainaksi”, hän kertoo.

Suomessakin tulisi tutkijoiden mukaan kiinnittää erityistä huomiota viranomaiskohtaamisiin. Kyselyaineistossa ja haastatteluissa toistuivat kokemukset tilanteista, joissa vastaan tuli venäjänkielinen tulkki tai opettaja.

“Vaikka ratkaisut voivat olla käytännöllisiä, ne eivät ole aina empaattisia. Ihmiset ovat paenneet pommituksia ja menettäneet läheisiään ja silloin venäjän kuuleminen voi tuntua uhkaavalta. Sillä on valtavasti merkitystä, mitkä kielet julkisissa tiloissa näkyvät ja kuuluvat, ja viranomaisilla on valtaa vaikuttaa asiaan”, Maria Frick huomauttaa.

Hän korostaa, ettei kielellinen sensitiivisyys edellytä suuria rakenteellisia muutoksia, vaan se voi näkyä pienissä teoissa, joilla voidaan helpottaa kotoutumista ja lisätä turvallisuuden tunnetta.

Ukrainan kielen ja muiden vähemmistökielten näkyvyyttä olisikin mahdollista lisätä.

“Solidaarisuutta voi osoittaa yksinkertaisesti valitsemalla ukrainan kielen käännöksissä tai opettelemalla kieltä muutaman sanan. Tärkeintä on viestittää, että näemme teidät ja kunnioitamme teitä.”

Maria Frick toivoo, että kielelliseen sensitiivisyyteen kiinnitettäisiin enemmän huomiota kunnissa, kouluissa ja julkisessa viestinnässä. ”Kyse ei ole vain kielestä, vaan siitä, millaisen vastaanoton Suomi tarjoaa uusille asukkailleen.”

”Sama koskee tietysti muitakin kieliä. Uudet teknologiat parantavat mahdollisuuksia kielellisen moninaisuuden lisäämiseen sekä yksityisissä että julkisissa tilanteissa.”

Kieli ja sosiaalinen vuorovaikutus sodassa ja maanpaossa – LanWe