Kokoomuksen Castrén: Synnyttäneiden äitien ja vauvaperheiden tukea on vahvistettava
23.7.2026 07:04:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomus haluaa parantaa synnyttäneiden äitien ja perheiden saamaa tukea sekä vahvistaa edellytyksiä perheellistymiselle Suomessa. Puolue esittää kattavan kokonaisuuden, jolla tuetaan vanhemmuutta aina perheen perustamisesta synnytyksen jälkeiseen aikaan asti. Esitys sisältyy Kokoomuksen kesäkuussa 2026 hyväksyttyyn tavoiteohjelmaan.

Kokoomuksen kansanedustaja Maaret Castrén korostaa, että yhteiskunnan tulee tukea ihmisiä heidän omissa perhehaaveissaan koko perheellistymisen polun ajan.
– Perheellistymiseen liittyviä huolia voidaan vähentää vahvistamalla odottavien vanhempien tukea, panostamalla hyviin synnytyskokemuksiin ja varmistamalla laadukas synnytyksen jälkeinen hoito. Nämä ovat konkreettisia toimia, joilla voidaan helpottaa perheiden arkea, Castrén sanoo.
Kokoomus haluaa kehittää synnytys- ja perhevalmennusta sekä mahdollistaa tuleville vanhemmille tutustumiskäynnit synnytysosastoihin koko Suomessa.
Lisäksi puolue esittää, että keskenmenon tai raskaudenkeskeytyksen kokeneille varmistetaan mahdollisuus saada psykososiaalista tukea.
Tavoiteohjelmassa esitetään myös hedelmällisyysneuvonnan vahvistamista osana ehkäisy-, äitiys- ja lastenneuvolaa, perhekeskuspalveluita sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuoltoa. Samalla halutaan lisätä erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten hedelmällisyystietoutta.
– Hyvä synnytyskokemus ei synny sattumalta. Synnyttäjille on varmistettava riittävä tuki, kiireetön kohtaaminen, hyvä kivunlievitys sekä laadukas synnytyksen jälkeinen hoito. Lisäksi synnyttäneiden äitien jälkitarkastusten ja -hoidon laatua on parannettava, jälkitarkastukseen on päästävä ajoissa ja synnytysvaurioiden tunnistamista sekä jatkohoitoa on kehitettävä, Castrén sanoo.
Kokoomus haluaa lisäksi tukea perheellistymisen aikaistumista kehittämällä korkeakoulutusta huomioimaan nykyistä paremmin vanhemmuuden ja opiskelun yhteensovittamisen sekä tarjoamalla tukea nuorten aikuisten mielenterveyteen ja parisuhteiden ongelmiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maaret CastrénKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Miten oppositio edistäisi areenan saamista yhteistyöllä Helsinkiin?21.7.2026 16:25:27 EEST | Tiedote
Kokoomuksen helsinkiläiskansanedustaja Sari Sarkomaa muistuttaa, ettei Garden Helsingin ehdollisesta tuesta ole maksettu euroakaan ja että hanke olisi arvioitu uudelleen joka tapauksessa. Valtion rahoituksen kariutuminen johtui hankeen viivästymisestä ja epäselvästä rahoituksesta. Sarkomaa haastaa oppositiota kertomaan, miten se edistäisi kansainvälisen tason tapahtuma-areenan saamista Helsinkiin.
Kokoomuksen Limnell: Politiikan tehtävä ei ole repiä jokaista erimielisyyttä railoksi – vaalit näkyvät jo läpi monesta Garden-puheenvuorosta21.7.2026 15:02:48 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Jarno Limnell peräänkuuluttaa malttia Garden Helsinki -keskusteluun. Limnellin mukaan valtion rahaa ei ole hankkeeseen maksettu euroakaan, ja avoin kritiikki on eri asia kuin vihjailu ja ajojahti. Yksittäistä hanketta tärkeämpänä hän pitää sitä, että Suomeen valmistellaan yhtenäinen ja läpinäkyvä malli suurten tapahtuma-areenoiden arviointiin.
Kokoomuksen Kopra: Garden Helsingin päätöksessä ei ole mitään salattavaa – valtio ei ole maksanut euroakaan21.7.2026 12:19:24 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopran mukaan ehdollisesta tuesta Garden Helsingille oli kyse oli valinnasta Suomen kasvun, työpaikkojen ja pysyvän vetovoiman puolesta. Yhtään euroa ei ole liikkunut, sillä valtio ei ole maksanut hankkeeseen senttiäkään. Kopra muistutti, että kun muut Pohjoismaat porskuttavat edellä, Suomen on uskallettava rakentaa ja houkutella suuria tapahtumia rajojensa sisälle.
Kokoomuksen Laiho: Äitiysavustus on aika uudistaa vanhempainavustukseksi17.7.2026 08:07:00 EEST | Tiedote
Kokoomus esittää, että nykyinen äitiysavustus uudistetaan vanhempainavustukseksi ja äitiyspakkaus vanhempainpakkaukseksi. Uudistus huomioisi nykyistä paremmin vauvaperheiden muuttuneet tarpeet ja erilaiset perheet. Kuten nykyisin, uudistus sisältäisi vauvapakkauksen tai rahallisen avustuksen, mutta korotetulla arvolla. Sen lisäksi lapsi saisi säästötiliin alkupääoman.
Kokoomuksen Aalto-Setälä: Kokoomus haluaa puhtaat uimavedet koko maahan15.7.2026 08:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja itämeriparlamentaarikko Pauli Aalto-Setälä pitää kokoomuksen tavoiteohjelmaan kirjattuja vesiensuojelua vahvistavia toimia merkittävänä edistysaskeleena Suomen järvien, jokien ja merialueiden tilan parantamiseksi. Aalto-Setälän mukaan tavoitteena pitää olla puhtaat uimavedet kaikkialla maassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme