IQM teki pörssihistoriaa rinnakkaislistautumalla Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin
3.7.2026 10:17:36 EEST | Tesi | Tiedote
Kaupankäynti suomalaisen kvanttitietokoneita valmistavan IQM Quantum Computersin (IQM) osakkeilla alkoi Helsingin pörssissä tänään 3.7.2026. IQM teki listautumisellaan pörssihistoriaa: se on Euroopan ensimmäinen pörssiin listautunut kvanttialan yritys, ja myös ensimmäinen Helsingin pörssiin ja Yhdysvaltoihin rinnakkaislistattu yhtiö. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana IQM:ssä jo vuodesta 2019, ja Tesi jatkaa omistajana myös listautumisen jälkeen.

IQM on ensimmäinen sekä Helsingin pörssiin että amerikkalaiseen pörssiin rinnakkaislistattu yhtiö ja Euroopan ensimmäinen pörssilistattu kvanttiteknologiayritys. Yhdysvalloissa yhtiön osakkeella voi tehdä kauppaa New Yorkin Nasdaq Stock Market LLC -markkinapaikalla.
Listautumisvaiheessa IQM:n omistajiin lukeutuvat vahvan kansainvälisen sijoittajajoukon lisäksi Tesi ja suomalaiset eläkeyhtiöt Ilmarinen, Elo ja Varma. Tesin omistus on noin 9 %.
Listautumisjärjestelyiden yhteydessä yhtiö keräsi sijoittajilta 146 miljoonan dollarin ns. PIPE-rahoituskierroksen, johon myös Tesi osallistui. Kaikkiaan IQM on kerännyt kasvurahoitusta 545 miljoonaa dollaria.
Aalto-yliopistosta syväteknologiayritykseksi irtautunut IQM on suprajohtavan kvanttilaskennan maailmanlaajuinen edelläkävijä, joka toimittaa kokonaisvaltaisia kvanttijärjestelmiä ja pilvialustaratkaisuja yrityksille, tutkimuslaitoksille, suurteholaskentakeskuksille ja kansallisille laboratorioille ympäri maailmaa. IQM on perustettu vuonna 2018, ja sen pääkonttori sijaitsee Espoossa.
”Suomi on nousemassa Euroopan mahtimaaksi tutkimuslähtöisten kasvuyritysten rakentajana. Ylpeänä voimme todeta, että myös koko Euroopan ensimmäinen kvanttialan yrityksen listautuminen tapahtuu nimenomaan Suomessa”, sanoo Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.
”IQM:n kaltaiset kunnianhimoiset huipputeknologiayhtiöt ovat Suomen kasvun kivijalkoja. Tesi on ollut vahvasti tukemassa IQM:n listautumispolkua ja jatkaa yhtiön kasvuomistajana myös listautumisen jälkeen”, sanoo Tesin venture- ja kasvusijoituksista vastaava johtaja Juha Lehtola.
Helsingin pörssin tiedote 3.7.2026
IQM:n pörssitiedote 2.7.2026: IQM Quantum Computers Oyj:n listalleottohakemus on hyväksytty ja kaupankäynti yhtiön osakkeilla alkaa Nasdaq Helsingin säännellyllä markkinalla 3.7.2026; osakkeille markkinatakaus
IQM:n pörssitiedote 1.7.2026: Finanssivalvonta on hyväksynyt IQM Quantum Computers Oyj:n englanninkielisen listalleottoesitteen
IQM:n pörssitiedote 1.7.2026: Muutoksia IQM:n hallituksessa
IQM:n pörssitiedote 1.7.2026: IQM Quantum Computers ja Real Asset Acquisition Corp. toteuttavat yhdistymisen; kaupankäynti IQM:n ADS-osaketalletustodistuksilla ja IQM:n Warranteilla Nasdaq Stock Market LLC -markkinapaikalla alkaa 2.7.2026
IQM:n pörssitiedote 29.6.2026: IQM Quantum Computers Oyj hakee osakkeidensa listausta Nasdaq Helsingin säännellylle markkinalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Lehtolajohtaja, venture- ja kasvusijoituksetTesi
Puh:+358 400 647 671juha.lehtola@tesi.fiKuvat

Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla –Suomen kolmas decacorn on syntynyt9.6.2026 08:52:51 EEST | Tiedote
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.
ICEYE raises over one billion euros at a EUR 10.5 billion valuation — Finland gets its third decacorn9.6.2026 08:52:51 EEST | Press release
Finnish satellite company ICEYE, the world leader in its segment, has raised EUR 450 million in new growth capital in a funding round led by General Atlantic. Together with a secondary placement, the round closed at a valuation of EUR 10.5 billion, exceeding EUR 1 billion in total. Following the completion of the round, Tesi holds the largest ownership stake among Finnish investors.
Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta7.5.2026 00:01:39 EEST | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.
Finnish private equity and venture capital funds deliver returns despite economic headwinds7.5.2026 00:01:39 EEST | Press release
According to a new survey by Tesi (Finnish Industry Investment), the total returns of Finnish venture capital funds investing in startups have turned upward for the first time since 2021–2022. Buyout and growth funds investing in more established growth companies are holding their ground in a challenging exit market and continue their strong return development.
Tesin vuosi 2025: uuden strategian toteutus käyntiin menestyksekkäästi19.3.2026 11:30:44 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy:n) uuden strategian toteutus lähti vuonna 2025 erittäin onnistuneesti käyntiin. Tesin tulos 178 miljoonaa euroa jatkoi edellisvuoden positiivista kehitystä, mihin vaikutti erityisesti yksittäisten sijoitusten merkittävät arvonnousut. Turbulentista maailmantilanteesta huolimatta vuoden aikana julkistettiin sekä Suomen historian suurin pääomasijoitusrahasto että suurin suomalaisen listaamattoman yrityksen keräämä rahoituskierros. Myös valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmistui suunnitellusti ja onnistuneesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme