Helteillä ilmalämpöpumppujen tarve kasvaa – asentajan osaamisella merkitystä
16.7.2026 10:57:24 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Kesän hellejaksot näkyvät nopeasti ilmalämpöpumppujen kysynnässä ja korjaamisessa. Keskuskauppakamarin pääsihteeri Raisa Harju muistuttaa, että laitteen hankinnassa tai vanhan korvaamisessa huomio kannattaa kiinnittää muuhunkin kuin hintaan. Erityisesti kiireessä tehdyt ratkaisut voivat lisätä virheiden riskiä, jolloin asentajan osaaminen ja kokemus korostuvat.

Helteiden aikana viilennyslaitteiden kysyntä kasvaa nopeasti, mikä voi näkyä sekä laitteiden saatavuudessa että asennusaikatauluissa. Samalla myös asentajista on enemmän kysyntää.
”Mitä kuumemmaksi sää muuttuu, sitä enemmän viilennysratkaisuille on tarvetta. Hankintaa ei kannata jättää ensimmäisiin hellepäiviin, sillä silloin sekä laitteiden että asennusten saatavuus voi heikentyä. Kaikkein paras aika asennukselle olisi talvella, jolloin kysyntä on vähäisempää”, sanoo Harju.
Kuluttajille tärkeimpiä valintaperusteita ovat usein hankintahinta ja odotettavat säästöt energiakustannuksissa. Harjun mukaan yhtä tärkeää on kuitenkin varmistaa asennusyrityksen osaaminen ja tarvittavat pätevyydet.
”Suurin osa lämpöpumppujen ennenaikaisista vioista ja ongelmista liittyy puutteelliseen asennukseen. Halvin hinta tai nopein toimitus ei välttämättä ole paras ratkaisu”, sanoo Harju.
Kiireisimpinä aikoina markkinoille voi olla myös toimijoita, joiden kokemus lämpöpumppujen asentamisesta on vähäinen.
”Myös kokeneet asentajat lomailevat kesällä. On tärkeää varmistaa, että asentajalla on tarvittava osaaminen ja että työ tehdään huolellisesti. Kiire lisää aina virheiden mahdollisuutta”, Harju sanoo.
Toimimaton pumppu ei aina vaadi huoltokäyntiä
Jos ilmalämpöpumppu ei helteiden alkaessa toimikaan odotetulla tavalla, syynä ei välttämättä ole vakava vika.
”Ennen huoltoon soittamista kannattaa tarkistaa käyttöasetukset, virransyöttö ja laitteen suodattimet. Myös laitteen uudelleenkäynnistys ratkaisee monia yleisiä ongelmia”, sanoo Keskuskauppakamarin hyväksymä tavarantarkastaja Juuso Pelkonen.
Pelkosen mukaan käyttäjän kannattaa huolehtia erityisesti suodattimien puhtaudesta sekä tarkistaa ennen jäähdytyskauden alkua, että kondenssiveden poistuminen toimii normaalisti.
Laadukas ilmalämpöpumppu voi kestää käytössä jopa 15 vuotta. Kun laitteen tekninen käyttöikä tulee vastaan, uusimisen yhteydessä kannattaa tarkastella myös muita asennusosia.
”Loppukäyttäjälle tärkeintä ei useinkaan ole laitteen merkki tai testimenestys, vaan se, että järjestelmä on suunniteltu ja asennettu oikein sekä että käyttäjä osaa hyödyntää sitä tarkoituksenmukaisesti”, Pelkonen sanoo.
Keskuskauppapamarin hyväksymät tavarantarkastajat (HTT) ovat puolueettomia ja ammattitaitoisia asiantuntijoita, jotka suorittavat palveluiden ja tavaroiden teknisiä tarkastuksia eri asiantuntemusalueilla.
Yhteyshenkilöt
Raisa HarjuPääsihteeri
Puh:050 554 2683raisa.harju@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä1.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme