Konneveden Naisten viikko 2026 onnistui kaikissa tavoitteissaan keräten tapahtumiinsa ennätysyleisön – festivaali synnytti myös pysyvän K-runokaupan Konneveden K-Marketiin
22.7.2026 14:22:35 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Maanantaina 20.7. päättynyt Konneveden Naisten viikko 2026 oli taiteellinen ja myös taloudellinen menestys. Festivaalin tapahtumia, esityksiä ja taidenäyttelyitä saapui katsomaan ennätysyleisö ja lippuja myytiin ennakosta ja ovilta yli odotusten, esimerkiksi avajaispäivän lauantain kaikki maksulliset tapahtumat myivät loppuun.

Poikkitaiteellinen festivaali toi jo kuudetta vuotta yhteen tulkitsijoita, esiintyjiä ja ajattelijoita arkkitehtuurista filosofiaan ja runoudesta kulinariaan. Vuoden 2026 Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta -pääteema lävisti koko festivaalin ja tapahtumat nivoutuvat yhteen lyriikan punaisella langalla, joka lujittui esitys esitykseltä. Maksullisten tapahtumien lisäksi ohjelmassa oli runsaasti maksuttomia pop-up-konsertteja ja yllätyksiä ympäri Konneveden keskustaa.
– Runon punainen lanka juoksi halki Naisten viikon ohjelmiston. Ei vaaleanpunaisen romanttisena, vaan tummanpunaisena, jopa verenkarvaisena, festivaalin taiteellinen johtaja Kristiina Hurmerinta tunnelmoi tyytyväisenä.
Konneveden K-Marketin Runoa ja ruisleipää -kampanja, jossa Naisten viikon tapahtumiin liittyvien runoilijoiden kirjoja ostanut sai kaupan päälle Mannisen ruisleivän, oli niin suuri menestys että WSOY-kustantamo perustaa kauppaan pysyvän K-runokaupan marraskuussa 2026.
– Hyvä festivaali luo aina uutta, täytyy uusiutua. Naisten viikolla K-Marketissa myytiin runoa kuin lenkkimakkaraa, monet ostivat jopa kymmenen kirjaa kerralla. Suomen ensimmäinen K-runokauppa syntyi ahneudesta runouteen. Konnevedellä oli aistittavissa jopa runokuumetta!, Kristiina Hurmerinta kertoo.
Lipunmyynnin maksuanalytiikan mukaan Naisten viikon tapahtumien osallistujista 38 % oli paikallisia ja lähialueilla asuvia runouden, taiteen ja musiikin ystäviä ja 62 % kauempaa, aina Ranskasta, Saksasta, Liettuasta, San Marinosta ja New Yorkista asti varta vasten Konnevedelle tulleita. Kertaluonteisissa tapahtumissa vieraili yhteensä 1528 kävijää kolmen päivän aikana. Tapahtuman pilottiyhteistyö, Jyväskylän taidemuseon kanssa kuratoitu Galleria Kauppatie ovat käynnissä elokuun loppuun asti, joten sen kävijäluvut puuttuvat tässä vaiheessa kokonaiskävijämäärästä.
Naisten viikko starttasi lauantaina 18. heinäkuuta, ja tapahtuman maksulliset ohjelmat, näyttelijä Eija Ahvon ja pianisti Maija Ruuskasen Rakas Eeva Kilpi -esitys Konneveden kirkossa ja Michelin-kokki Kim Mikkolan loihtimat Myrsky lautasella Shakespearen tapaan -kattaukset Väentalolla myivät ääriään myöten täyteen. Filologian dosentti Antti Arjava keräsi isoukkinsa ja isomummonsa Otto Mannisen ja Anni Swanin Vuosisadan rakkaustarina -luennolle runsaan yleisön, samoin sunnuntain avanneen insinööri-filosofi Timo Kaarlen Senecan tanssikutsut tähtien kanssa -esitys. Trio Unusual ihastutti nykymusiikin ystäviä Shedding my skin -päiväkonsertillaan Konnevesisalissa, jonka päätteeksi kuultiin sopraano Kaisa Kraftin, kitaristi Patrik Kleemolan ja harmonikkataiteilija Mikko Luoman tulkintana säveltäjä Mikko Heiniön kamarioopperakantaesitys Eira Stenbergin valittuihin runoihin. Sunnuntain ohjelmassa nähtiin lisäksi näyttelijä Tommi Korpelan ja pianisti, kirkkomuusikko Pami Karvosen Johanneksen matkassa -bibliodraama Konneveden kirkossa, jossa Korpela intoutui encorena lausumaan myös Lauri Viidan Luominen-runon. Sunnuntai päättyi jo viime vuonna suuren suosion saavuttaneeseen Yöristeilyyn M/S Linnea-aluksella Konneveden selällä. Viulutaiteilija Marianne Maans esitti järvimatkalla maagisen viulu- ja a cappella -laulukonsertin auringonlaskun värit valoinaan.
Festivaalin maanantai alkoi aamukahvilla ja Kaltevien korvapuustien nautiskelulla Tarun Kahvipannu -kahvilassa, jälleen viulisti Marianne Maansin säestyksellä. Konnevesisaliin kokoonnuttiin toimittaja Seppo Puttosen luotsaamaan Runo on runo on runo -tapahtumaan, keskustelussa kuultiin runoilija Eira Stenbergiä, runoilija Anne Hännistä sekä Sirkka Turkan tuotannosta kirjoittanutta tietokirjailija Ulla Janhosta. Runotapahtuman jälkeen pianisti Jaakko Rikalainen esitti popup-konsertissaan Konneveden K-Marketin Galleria K:ssa muun muassa Chopinia ja Brahmsia. Naisten viikko päättyi trumpetisti Verneri Pohjolan ja lyömäsoitintaiteilija Mika Kallion hypnoottis-meditatiiviseen Fallen Trees -teoskokonaisuuteen Konnevesisalissa. Konsertin kuvitukseen olennaisena osana kuuluneet metsäkuvat olivat taiteilija Perttu Saksan käsialaa.
Naisten viikon toteutunut ohjelma on nähtävillä osoitteessa www.konnevedennaistenviikko.fi
Konneveden Naisten viikkoa järjestää Konneveden Naistenviikko Ry.
Kuvia medialle täällä. Kuvat: Jussi Ruusila
Naisten viikosta sanottua:
“Naisten viikolla oli aivan mahtava tunnelma, eikä pelkästään ihanan Kristiina Hurmerinnan johdosta. Korvaamattoman tärkeä kulttuuritapahtuma ja elävöittäjä Konnevedelle. Erittäin laadukas ohjelmisto todella kauniissa ympäristössä.” – Tommi Korpela, näyttelijä
“Naisten viikko on maailman paras festivaali!” – Marianne Maans, viulutaiteilija
“Naisten viikko -festivaalista tulee mieleen Konneveden mahtavat perinnerakennukset, aiemman kokemuksen perusteella siellä on yksi Suomen kesän aidoimmista fiiliksistä. On tosi kiva päästä soittamaan Mikan (Kallio) kanssa juuri tämä Fallen Trees -konsertti, koska se liittyy vahvasti suomalaiseen luontosuhteeseen, uskoisin että ollaan hyvin linjassa festivaalin arvojen kanssa.”
– Verneri Pohjola, trumpetisti
“Naisten viikon ohjelma teki vaikutuksen monipuolisuudellaan sekä sisältönsä että esiintymispaikkojen suhteen. Kohottava tunnelma Konneveden maisemissa loi fiiliksen, että tänne täytyy tulla uudestaan.”
– Kimmo Pohjonen, harmonikkataiteilija
Naisten viikon Facebook
Naisten viikon Instagram
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:0405967973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Konneveden Naisten viikko -festivaalin ensimmäisen päivän maksulliset tapahtumat myivät loppuun20.7.2026 10:58:23 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko starttasi lauantaina 18. heinäkuuta ja tapahtuman maksulliset ohjelmat, näyttelijä Eija Ahvon ja pianisti Maija Ruuskasen Rakas Eeva Kilpi -esitys Konneveden kirkossa ja Michelin-kokki Kim Mikkolan loihtimat Myrsky lautasella Shakespearen tapaan -kattaukset Väentalolla myivät ääriään myöten täyteen. Festivaali jatkuu tänään maanantaina päättyen trumpetisti Verneri Pohjolan ja lyömäsoitintaiteilija Mika Kallion klo 18.00 alkavaan Fallen Trees -konserttiin Konnevesisalissa.
Uusi kirjallisuustapahtuma Vihdin Kirjaraitti avaa kirjasyksyn 2026 – tähtivieraina Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Maija Vilkkumaa14.7.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vihdin Kirjaraitti on lauantaina 5. syyskuuta 2026 ensimmäistä kertaa järjestettävä kirjallisuustapahtuma Vihdin kirkonkylän keskustan historiallisella raitilla. Ensimmäisen Vihdin Kirjaraitin vieraina ovat kirjailijat Monika Fagerholm, Rosa Liksom ja Matti Rautaniemi, sukututkija Torsti Salonen ja tietokirjailija Anna Perälä. Kirjaraitin iltaklubilla Vihdin Kinon salissa esiintyy Maija Vilkkumaa – yksi maamme suosituimmista poptähdistä – harvinaisella soolokeikalla. Vilkkumaa kertoo myös vuonna 2013 julkaistusta romaanistaan Nainen katolla, joka on saanut uuden elämän kesäkuussa 2026 julkaistuna äänikirjana.
Konneveden Naisten viikko ja Jyväskylän taidemuseo pilottiyhteistyöhön – Galleria Kauppatie esittelee nykytaidetta konnevetisten yritysten tilossa8.7.2026 12:00:10 EEST | Tiedote
Jyväskylän taidemuseon tuottama, 1. heinäkuuta Konnevedelle avattu Galleria Kauppatie -taidenäyttely esittelee teoksia Jyväskylän kaupungin taidekokoelmista ja kutsuu kävijät tutustumaan samanaikaisest nykytaiteeseen, Konneveden Naisten viikkoon ja konnevetiseen kyläelämään. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Naisten viikon kanssa, jota vietetään 18.–20.7.2026.
Kuukausi Konneveden Naisten viikko -festivaaliin – mukana ohjelmassa muun muassa Verneri Pohjola, Tommi Korpela, Eija Ahvo ja Suomen ensimmäinen K-Market Galleria18.6.2026 12:17:00 EEST | Tiedote
Konneveden Naisten viikko lähestyy! Heinäkuun puolivälissä järjestettävä poikkitaiteellinen festivaali tuo yhteen tulkitsijoita, esiintyjiä ja ajattelijoita arkkitehtuurista filosofiaan ja runoudesta kulinariaan. Henkeä, taidetta ja tulevaisuutta -pääteema lävistää koko festivaalin ja tapahtumat nivoutuvat yhteen lyriikan punaisella langalla. Maksullisten tapahtumien, kuten Verneri Pohjolan ja Mika Kallion Fallen Trees -konsertin, näyttelijä Tommi Korpelan ja Pami Karvosen tähdittämän Johanneksen matkassa -konsertin ja näyttelijä Eija Ahvon tulkitseman Rakas Eeva Kilpi! -esityksen lisäksi luvassa on runsaasti maksutonta pop-up-ohjelmaa. Naisten viikko on tunnettu myös yllätyksistään: Missä muualla kuin Naisten viikolla vaikkapa harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen voi putkahtaa haitareineen pakastimesta? Liput maksullisiin tapahtumiin ovat myynnissä Tiketissä.
Kesähitti puun takaa kaataa genrerajoja – Palovaara: Mustelmilla kuultavissa suoratoistoissa juhannusaattona18.6.2026 12:07:39 EEST | Tiedote
Juuri kun Suomi on menossa kiinni ja hiljentymässä juhannuksen viettoon, alkaa tapahtua: Palovaara-yhtye julkaisee ennalta varoittamatta ensimmäisen singlensä Mustelmilla. Singlen ensisoitto on käynnissä yksinoikeudella Rumba-lehden verkkosivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme