Designmuseon edusta Korkeavuorenkadulla uudistetaan viihtyisäksi alueeksi
24.7.2026 10:50:15 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Kaartinkaupungissa sijaitseva Koulupuistikon aukio peruskorjataan syksyn aikana ympärivuotiseksi viihtyisäksi alueeksi. Samalla Designmuseon edusta Korkeavuorenkadulla ja Merimiehenkadulla rauhoitetaan aiempaa kävelijäystävällisemmäksi, ja katujen kunnallistekniikkaa uusitaan.

Kaartinkaupungissa sijaitsevan Arkkitehtuuri- ja designmuseon (Korkeavuorenkatu 23) edusta on toiminut useana vuonna kesäkatukokeiluna. Kokeiluista saadun hyvän palautteen pohjalta Koulupuistikon aukio muunnetaan nyt paikaksi, jossa kaupunkilaiset viihtyvät läpi vuoden.
Rakentaminen alkaa 3. elokuuta ja kestää arviolta joulukuun puoleenväliin. Uudistuksen myötä aukio saa lisää oleskelupaikkoja, uutta kasvillisuutta ja nykyistä paremman valaistuksen. Valmis puistikko palvelee myös tapahtumapaikkana.
Uudistus on suunniteltu kävelijöiden ehdoilla. Designmuseon edusta Korkeavuorenkadun ja Merimiehenkadun kohdalla rauhoitetaan autoliikenteeltä ja pysäköinniltä. Samalla uusitaan kunnallistekniikkaa välillä Ullanlinnankadun liittymä–Punanotkonkatu sekä Merimiehenkadulla välillä Yrjönkatu–Korkeavuorenkatu.
Muutoksia kulkureitteihin ja pysäköintiin
Liikkuminen sekä pysäköinti alueella muuttuu työvaiheittain. Poikkeusjärjestelyistä tiedotetaan paikan päällä opastein. Kulku Arkkitehtuuri- ja designmuseolle säilyy koko rakentamisen ajan.
Urakassa tehdään töitä ratikkakiskojen läheisyydessä, ja kiskojen kohdalla tehtävien vesihuoltotöiden vuoksi raitiotieliikenne keskeytyy alustavasti syyskuun ajaksi. HSL tiedottaa korvaavista liikennejärjestelyistä sekä katkon tarkasta ajankohdasta erikseen.
Alueella tehdään ajoittain melua ja pölyä aiheuttavia töitä. Työt pyritään toteuttamaan siten, että haitat ympäristölle ja alueen toimijoille jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pääurakoitsija
Stefan Malm, työmaapäällikkö
Tieluiska Oy
puh. 040 724 5389, stefan.malm@tieluiska.fi
Rakennuttaminen
Katri Bäckman, projektipäällikkö
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 73561, katri.m.backman@hel.fi
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 3.7.20263.7.2026 10:54:44 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui Perjantaina 3.7.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 20.8.2026.
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 25.6.202625.6.2026 18:12:03 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 25.6.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on perjantaina 3.7.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 24.6.202624.6.2026 18:21:46 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 24.6.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 13.8.2026
Ny ägare till byggnaderna på Klippan – nya upplevelsebaserade tjänster planeras18.6.2026 14:19:02 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad har sålt restaurangbyggnaden på ön Klippan till Ön Klippan Ab. Den nya ägaren utreder bland annat möjligheten att starta spa-verksamhet på ön.
Luodon rakennuksille uusi omistaja – suunnitelmissa uusia elämyksellisiä palveluja18.6.2026 14:19:02 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki on myynyt Klippanina tunnetun Luodon saaren ravintolarakennuksen Ön Klippan Ab:lle. Uusi omistaja selvittää muun muassa kylpyläpalveluiden tuomista saarelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme