SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Rydman ylenkatsoo tavallisia suomalaisia ja demokratiaa
6.8.2026 13:08:45 EEST | SDP | Tiedote
Ministeri Rydmanin avoin haaveilu vaalituloksen ja kansan tahdon sivuuttamisesta heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa.

Perussuomalaisten sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ehdottaa, että perussuomalaiset voisivat muodostaa kokoomuksen kanssa hallituksen ensi keväänä, mikäli perussuomalaiset tulisivat vaaleissa toiseksi ja SDP olisi ykkösenä.
– Suomalaiset ovat selkeästi kertoneet jo usean vuoden ajan, että tämä hallitus ei rakenna sellaista Suomea, jota enemmistö suomalaisista haluaa. Ministeri Rydmanin ylimielisyys tavallisia ihmisiä ja heidän mielipiteitään ja huoliaan kohtaan ei toki yllätä enää ketään. On silti poikkeuksellisen röyhkeää, että ministeri haaveilee avoimesti vaalituloksen sivuuttamisesta, Malm sanoo.
– Kokoomus ja perussuomalaiset tulevat ensi kevään vaaleihin ennätyksellisen suurilla vaalibudjeteilla. Nyt Rydman alkaa jo puhumaan siitä, että mikäli vaalivoittoa ei saada rahallakaan varmistettua, niin vaalitulos ja tavallisten suomalaisten tahto voidaan yksinkertaisesti sivuuttaa. Onko tämä laajemminkin perussuomalaisten näkemys demokratiasta ja tavallisten suomalaisten äänen kuulumisesta yhteiskunnassa, Malm kysyy.
– Demokratiaa vastaan hyökätään tällä hetkellä ympäri maailmaa. Erityisesti tällaisena aikana Rydmanin esittämät kommentit ovat todella huolestuttavia, Malm sanoo.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n puheenjohtaja Lindtman vieraili Ukrainassa13.9.2026 12:20:25 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Ukrainassa 11.–12. syyskuuta. Lindtman osallistui Kiovassa Yalta European Strategyn (YES) korkean tason konferenssiin, tapasi Ukrainan pääministeri Sergii Koretskyin ja presidentin kanslian varapäällikön Ihor Zhovkvan sekä tutustui räjähteiden raivaustyöhön Butšan alueella.
SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7
Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote
Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: PISA-tuloksista nousee huoli erityisesti poikien lukutaidosta8.9.2026 12:34:51 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset kertovat karua kieltä suomalaisnuorten osaamisen kehityksestä: lasku jatkuu etenkin lukutaidossa ja matematiikassa.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Junalipun ostaminen turvattava jatkossakin ilman verkkoasiointia3.9.2026 09:49:33 EEST | Tiedote
VR ilmoitti 1.9.2026 poistavansa lippuautomaatit rautatieasemilta viimeistään marraskuun lopussa. Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vetoaa VR:ään, että yhtiö ryhtyy toimiin riittävän kattavan fyysisen myyntiverkoston turvaamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme