Aluehallitus hyväksyi jaostojen työn kehittämisraportin ja jätti hallintosääntömuutokset pöydälle
10.8.2026 12:07:15 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Hallitus päätti maanantaina, että Sastamalassa sijaitsevan Niittyvillan ikäihmisten yhteisöllisen asumisen yksikön toiminta päättyy. Sastamalaan valmistuu uusi korvaava yksikkö syksyllä. Aluehallitus hyväksyi maanantaina myös jaostojen kehittämistyön raportin mutta jätti hallintosäännön muutosesitykset pöydälle.
Sastamalan Niittyvillan kahdeksanpaikkainen asumisyksikkö edellyttäisi jatkossa mittavia korjaustoimia, jotta palvelua voitaisiin Sastamalan kaupungin nykyisissä tiloissa jatkaa. Kaikille Niittyvillan asiakkaille tarjotaan uutta asumispaikkaa yksilöllisen tarpeen pohjalta. Asiakkailla on mahdollisuus siirtyä esimerkiksi syksyllä Sastamalaan valmistuvaan Hopunhelmen yksikköön, jossa on kaikkiaan 39 asuntoa. Niittyvillan asiakkaille on pidetty keväällä asukasinfo, jossa on esitelty Hopunhelmen tiloja ja asumiskustannuksia. Muutos ei vaikuta henkilöstön työsuhteisiin.
Jaostotyön kehittämisraportti hyväksyttiin
Aluehallitus käsitteli maanantaina jaostojen työskentelyn kehittämistä koskevaa loppuraporttia ja siihen perustuvia tarkennuksia ja muutoksia hallintosääntöön. Loppuraportin aluehallitus hyväksyi äänestyksen jälkeen. Aluehallitus jätti kuitenkin yksimielisesti pöydälle hallintosääntöön esitetyt muutokset.
Aluehallitus hyväksyi vammaisneuvoston uuden työjärjestyksen. Uuden työjärjestyksen mukaan vammaisneuvostolle valitaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi jatkossa myös toinen varapuheenjohtaja. Työjärjestys tulee voimaan heti.
Aluehallitus hyväksyi hallituksen ja aluevaltuuston kokousaikataulut ensi vuodelle. Aluevaltuusto kokoontuu 25.1.2027 etäyhteydellä, 22.2.2027 läsnäolokokoukseen, 22.3.2027 etäyhteydellä, 26.4.2027 etäyhteydellä, 21.6.2027 läsnäolokokoukseen, 20.9.2027 etäyhteydellä, 1.11.2027 etäyhteydellä sekä 20.12.2027 läsnäolokokoukseen klo 14 alkaen.
Muut asiat aluehallitus hyväksyi esityksen mukaan.
Yhteyshenkilöt
Erhola MarinaHyvinvointialuejohtaja, yhteydenotot assistentti Heidi Moksénin kautta
Puh:044 4729908marina.erhola@pirha.fiTainio HannaAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 5671624hanna.tainio@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Toisen asteen opiskelijoiden terveystarkastuksiin on tulossa muutoksia10.8.2026 10:52:33 EEST | Tiedote
Syyskuusta 2026 alkaen opiskeluterveydenhuollossa otetaan käyttöön digitaalinen terveyskysely toisen asteen opintoja aloittaville opiskelijoille. Lisäksi vuoden 2027 alusta opiskeluterveydenhuollon terveystarkastukseen yhdistetään oppivelvollisilla kutsuntojen ennakkoterveystarkastus.
Tays uudistamisohjelmassa siirrytään toteutusvaiheeseen – Kaupin yliopistollisen sote-aseman investoinnista päätetään syksyn aikana6.8.2026 16:21:01 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen konserni- ja toimitilajaosto käsittelee Tays uudistamisohjelman yhteistoiminnallisen projektinjohtourakan sopimuksen hyväksymistä ja toteutusvaiheen käynnistämistä sekä Kaupin yliopistollisen sosiaali- ja terveysaseman investointipäätöstä 11. elokuuta. Konserni- ja toimitilajaosto myös päättää kokonaisuuksien etenemisestä aluehallituksen päätöksentekoon.
Vesirokkorokote nyt maksutta kaikille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa6.8.2026 11:37:11 EEST | Tiedote
Kansallinen rokotusohjelma laajeni elokuun alussa: nyt vesirokkorokotetta tarjotaan kaikille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa tai saaneet kahta vesirokkorokotusta. Aiemmin vesirokkorokotetta on tarjottu osana kansallista rokotusohjelmaa vuonna 2006 tai sen jälkeen syntyneille. Sitä ennen joillekin lapsille rokote on annettu omakustanteisesti.
Aluehallitus käsittelee talousarviomuutoksia, hallinnollisia asioita ja Niittyvillan asumisyksikön lakkauttamista 10.8.5.8.2026 16:32:01 EEST | Tiedote
Aluehallituksen kokouksessa käsitellään maanantaina 10.8.2026 talousarviomuutoksia, jaostotyön kehittämistä, ensi vuoden kokousaikatauluja sekä Sastamalan Kiikassa sijaitsevan Niittyvillan ýhteisöllisen asumisyksikön lakkauttamista.
Kouluikäisten suun ja hampaiden terveystarkastukset muuttuvat ikäperusteisiksi22.7.2026 09:16:46 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla peruskouluikäiset lapset ja nuoret kutsutaan syksystä alkaen suun ja hampaiden terveystarkastuksiin iän perusteella. Aiemmin tarkastukset on järjestetty luokkavuosien mukaan. Muutos johtuu valtioneuvoston uudesta neuvolapalvelujen sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuollon asetuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme